Kirjoittanut: Marshall, Catherine
Julkaistu: 1967
Lisätiedot: Alkuperäisteos
Arvostelut yhteensä: 2 kpl

  • Vuonna 2006

    Kirja kertoo totuuspohjaisesti nuoren naisen opettajan tehtävästä lähetysasemalla karussa ympäristössä. Kun hän huomasi ettei selviydy, hän sai neuvon palata takaisin norsunluutorniinsa. Tämä sai tytön jaloilleen ja hän pääsi kiinni kutsumukseensa. Tällaista elämä on oikeasti; ei sitä mitä me toivoisimme. Ihana kirja. Toisen osan olen lukenut joskus, mutta aion lukea sen nyt uudestaan. Suosittelen.

  • Vuonna 2008

    Nuori nainen lähtee opettajaksi Amerikassa syrjäseudulle, jossa ei kaivata ulkopuolisia. Ihana kuvaus nuoren ihmisen kasvusta uskossa vaikeuksien keskellä, ja toisaalta huumorista ja käytännön vinkeistä elämässä.

    Olen lukenut aiemminkin. Hyvässä hengellisessä kirjassa on antia ja opetusta moneksi lukukerraksi. Aina oppii uutta, koska oma elämäkin kulkee eri vaiheita. Suosittelen.