20.11.2024 - Kiitollisena uuteen päivään

Keskiviikkoaamu

On aamu, kun aloitan kirjoittamisen. Seppo selailee toisessa tuolissa uutisia. Kohta luemme Raamattua ja hartauskirjoja ja keskustelemme. Viime aikoina meillä on ollut paljon puhuttavaa ja pohdittavaa sekä rukoiltavaa.

Iloisia asioita

on tapahtunut runsaasti. Viikonloppuna Pedro, 4v, oli meillä yökylässä. Hän nukkui meidän vuoteen vieressä sohvassa. Ensin ei uni tahtonut tulla, mutta lopulta hän nukkui oikein hyvin. Meillä oli siunattu olo, kun lapsi oli meillä. Aamulla menimme kaikin kirkkoon. Minulla oli soittovuoro, mutta mieluummin Pedro onkin yleensä Sepon kanssa. He menivät yhdessä pyhäkouluun. Ja kolmisin olimme ehtoollispöydässä. Taivashetkihän se oli. - Mikaelin seurakunnassa, siis meidän seurakunnassa, on erittäin hyvä pyhäkoulu, sanovat monet. Kolmen perheen vanhemmat pitävät vuorotellen sitä ja aiheet joka sunnuntaihin on annettu, joten ei tarvitse pähkäillä, mitä opettaisi.

Sekin on ihanaa,

että olemme saaneet syksyn purkitettua. Eilen Seppo vei viimeisen muratin kellariin. Sen, joka oli parvekkeen katossa. Katkaisimme siitä oksat, jätimme kattoon paikoilleen katkaistut ja vajaan metrin mittaiset säästetyt tungimme pesupussin sisään, että mahtuvat kellariin.

Keväällä katson, mitä muratin pieni amppeliruukku pitää sisällään, onko siellä muuta kuin juuria. Oksat siinä ovat sormen paksuisia osittain, mutta purkki on vain varmaan noin litran kokoinen, korkeintaan puolitoista.

Koskaan ei ole näin myöhään parveke ollut kesäterässä - viimeistään lokakuulla on tullut pakkaset, joskus jo syyskuulla. Nyt sitten onkin selkeästi mittari pakkasella. Ensi yöksi luvataan 13m/sek tuulta, joten se tuntuu sisälläkin. Taidamme viettää kotiaikaa pari päivää.

Ja #operaatiojoulunlapsi2024

on sekin paketoitu loppuun. 205 pakettia tänä vuonna, eilen veimme laatikot palautuspisteeseen. Minä olin vain mukana heilumassa, Pekka ja Seppo hoitivat laatikot autoon ja sisälle. Muuten olisin varmaan kanniskellut minäkin, mutta oikea ranteeni on yhä kipeä, sentään palautumassa ellen innostu liikaa nostelemaan. - Eilen sain uuden iskun siihen. Aioin penkoa yhtä roskista, ja jäätyneen roskiksen kannen saa parhaiten auki kopauttamalla kyynärpäällä kantta, jolloin se vapautuu.

Valitettavasti napautin kyynärpääni napakasti suoraan rautatappiin, joka oli lumen alla. Se kipu ylitti rannekivun, joten isompi kipu voitti pienemmän. No, nämä ovat pikkujuttuja, joihin ei kannata jäädä piehtaroimaan.

Lisäiloa on tuonut

tietenkin uimassa käynti. Eilen etenkin oli niin ihanat näkymät sisäsatamassa veden rajasta, että olisin toivonut saavani siitä kuvia. Mutta eiväthän kuvat koskaan voita todellisuutta. Meri oli auki, lumi ja sininen taivas tekivät taivaan rannan ihmeen kauniiksi ja valoisaksi. Teki vaan mieli uida ja uida, mutta rajansa kaikella, jos aikoo saada itsensä lämpimäksi jälleen.

En ollut viikonloppuna uimassa ja eilen oli lähes pakottava tarve päästä sinne. Yritän kuulostella sisintäni siinä, miten olisi hyvä toimia. Tänään ja huomenna en varmaan mene uimaan, jos on kovin tuulista, mutta aikapa sen näyttää.

Sekin ilahduttaa,

että sain joulupaketin, tai adventtipaketin oikeastaan, lähtemään etelään pojan perheelle. Toivon sisällön tuovan iloa ja kokemuksen siitä, että perhe on rakastettu kuten onkin.

Tuntuu mukavalta,

että on lastenlasten synttäreitä viikonloppuna ja lapsenlapsia tulossa hoitoon jossain vaiheessa. Ja mitä  suurinta kiitollisuutta tunnen siitä, että saan herätä aamulla varhain, lukea Psalmeja ja rukoilla. Erittäin hyväksi koen sen, että olen kirjoittanut ylös ihmisten nimiä ja ryhmiä, jotka poikivat sitten monenlaista ajatusta ja rukousta.

Esimerkiksi Romantikkojen ryhmän jäsenet, kotisivun aktiivilukijat - ja muutkin minulle nimeltä tuntemattomat - ja palautteen antajat, sisarukset ja lapset perhekuntineen muistan muutenkin, enot ja tädit perhekuntineen samoin. Lähetit, pastorit, seurakuntalaisten nimet ja heidän perheensä. Naistenpiirin jäsenet, muutama ystäväryhmä.

Tämä tehtävä on noussut minulle mieluiseksi tehtäväksi. Pelastukseeni en tarvitse rukousta, sillä hinta siitä on jo maksettu, Jeesus maksoi sen. Jumala kuulee kaikki rukoukset Jeesuksen tähden, ja se on armoa ja iloa. Ja yhdessä Sepon kanssa luku-, rukous- ja keskusteluhetket ovat piste iin päälle. Seppo on tärkeä ja rakas minulle, meillä on koti toisissamme.

Koen kiitollisuutta ja surua, kun

saattelen itseäni nuoremman, pitkäaikaisen uskonystävän haudan lepoon lauantaina. Kuolema on lopullinen, sitä ei ymmärrä. Mutta kun väsynyt ihminen pääsee vaivoistaan luottaen Jumalan armoon kaikessa heikkoudessaan, se on kiitoksen aihe murheesta huolimatta. Ajatukseni ovat olleet enenevässä määrin tuossa päivässä ja muistoissa. Jeesus olkoon kanssamme ja lohduttakoon kaikkia surevia.

Sellaista olen miettinyt,

miten erilaisia me ihmiset olemme suhteessa toisiimme. Osa meistä pitää porttinsa hyvin suljettuna, ei avaa paljonkaan muille itsestään. Toisella on portit paljon enemmän auki.

Pystymme tuntemaan toisiamme sen verran, kuin kukin kykenee antamaan itsestään. Emme voi murtautua väkisin toisen elämään, jos tämä ei tahdo. On annettava toisen olla, jos hän tahtoo tai ei kykene antamaan itsestään kuin vähän. Pelkkä olemassaolo voi olla jollekin tuskaa.

Mutta selvää on, että ne ihmiset, jotka pitävät meille porttejaan auki, tulevat meille läheisemmiksi ja tutummiksi. Portit avautuvat helpommin silloin molempiin suuntiin. Ei kyllä auta, vaikka itsellä olisi portit levällään, jos toinen ei tahdo käydä peremmälle.

Meillä on lupa olla sellaisia kuin olemme. Syyt porttien lukitsemiseen ja avaamiseen voivat olla vaikka minkälaisia. Turhaan arvailemme, emme voi tietää. Turhaan syytämme tai kuvittelemme, kun emme oikeasti tiedä, miksi joku käpertyy porttiensa taakse. Voimme rukoilla kuitenkin.

Koska Jumala vaikuttaa tekemisen ja tahtomisen,

ainakin niiden kohdalla, jotka turvautuvat häneen, voimme olla luottavaisella mielellä. Meille avautuvat ne portit, joista meidän on tarkoitus käydä, ja sulkeutuvat toiset, jotka eivät meille kuulu. Olkoon lepomme Herrassa.

Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa

Tuohon sanaan olen itsekin usein vedonnut ja luottanut.

On päästy lounasaikaan,

kävin kaupassa, eilinen maittava ja tulinen sosekeitto on lämmitetty ja menemme syömään. Siunausta sinulle, arvoisa, rakas lukija! Käymme kohti kirkkovuoden loppua. Tässä vielä ajankohtainen virren säe:

1.
Kun luova tahto kaikkeuden Herran
turmellun maailmamme kohtaa kerran,
on päivä tuomion. Nyt polvillemme!
Jumala, luoja, saakoon kiitoksemme.

2.
Kun ihmiskunta huutaa peloissansa,
ilmestyy Kristus, näyttää kunniansa.
Nyt koittaa oikeus. Nyt polvillemme!
Pilvissä loistaa merkki Kristuksemme.

3.
Siis ajan merkit nähkää: uutta luodaan,
puu kukkii, kesä keskellemme tuodaan.
On päivä Kristuksen. Nyt polvillemme!
Kunnian Herra tuntee kurjuutemme.

4.
Hän ristinpuulla kuoli puolestamme,
hän kantaa Isän haltuun maailmamme,
hän, uhrikaritsa. Nyt polvillemme!
Kaikesta saakoon Isä kiitoksemme.

5.
Maailman ääriin kaikuu huuto Herran,
se elävät ja kuolleet kohtaa kerran.
Nyt armon aika on. Nyt polvillemme!
Ja Vapahtaja saakoon kiitoksemme.

Eyvind Skeie 1978. Suom. Anna-Maija Raittila 1982. Virsikirjaan 1986. | Sävelmä: Egil Hovland 1980.