13.06.2024 - Terveiset Lutherin ja Bachin maisemista!

Pääsin jo toistamiseen samoihin maisemiin. Siis Lutherin ja Bachin jalanjäljille. Tämäreissu oli kuitenkin erilainen, sillä nyt olin Sepon kanssa. Viimeksi matka tehtiin juuri ennen Arin kuolemaa 8 vuotta sitten, voit lukea sivultani:

https://phakkola.jurge.fi/blogi/2016/05/08/saksan-mailta-kotiin/

Itse asiassa tuossa kirjoituksessa kerron sen verran hyvin Lutherista ja alttaritaulusta, niin että keskityn nyt muihin asioihin.

Viime matkan

jälkeen Ari tosiaan kuoli muutaman viikon kuluttua kotiin tulostani. En toki sitä silloin arvannut. Nyt sain olla Sepon kanssa ja iloni olikin sen takia suuri, että Seppo oli oivallista matkaseuraa sekä minulle että muille, niin arvelen. Meidän molempien mielestä matka oli erittäin onnistunut. Palasimme vuorokausi sitten kotiin ja olemme hyvin väsyneitä. Sielun kotiin paluu kestää kauemmin kuin ruumiin, on se nähty.

Kuulin, että eräs henkilö

mainitsi toiselle, ettei hän ole ollut koskaan oikeastaan historiasta kiinnostunut, kun menimme erääseen museoon. Itsehän tavallaan olen, mutta ikäväkseni en muista mitään, mitä kuulen, joten en ole siis tarpeeksi kiinnostunut. Sen sijaan kukkasia olen aina kuvannut hullun lailla, niin nytkin.

Huvittaa meidän

törttöilyt Helsingissä, siis minun ja Sepon. Nyt vakuutuin siitä, että minun on ihan turha ottaa kännykästä karttaa tai navigaattoria esille. En kerta kaikkiaan osaa suunnistaa yhtään. Onneksi osaan puhua. Niinpä kyselin tietä Kiasman pysäkille, jonne päädyimme muutamien mutkien kautta. Nolo kertoa, mutta palatessa huomasin, että kun seisoo sata metriä Kiasman etuovesta, näkee rautatieaseman! Liekö niitä siirretty matkamme aikana.

Seppo kyllä osaisi,

mutta minä olen jo kaukana ennen kuin hän ehtii reagoida. Häpeä myöntää. Hän näytti siltä, ettei usko korviaan, kun paluumatkalla osoitin  hänelle kädelläni, että tuolla se rautatieasema näyttäisi olevan tuon rakennuksen takana. Asema oli näet meidän oikealla puolellamme ihan selvästi näkyvillä.

Uusiin ihmisiin

tutustuminen kävi sukkelasti. Laivamatka Vuosaaresta Travemũndeen kesti toista vuorokautta. Sinä aikana ryhmällämme oli tutustumis- ja hartaushetki. Ei se tietysti koko matkaa kestänyt, pari tuntia vain. Ryhmänjohtajamme kertoi suunnitelmasta viedä meidät paikkoihin, joissa hän on itse käynyt asuessaan Saksassa lähetystyössä ollessaan perheensä kanssa. Hänellä oli paljon tietoa ja hän kertoi siitä mielenkiintoisesti. Jo etukäteen saimme runsaasti postia jokaisesta paikasta, jossa tulisimme vierailemaan. Ruokailutilanteissa tutustuimme lisää, sillä ryhmälle oli varattu pöydät lähekkäin.

En ottanut kuvia

ruuasta tai ruokailusta, mutta ei tarvitse kuin katsoa minua ja Seppoa, niin voi todeta, että lihapatojen ääressä olemme viettäneet aikaa. Ruoka oli sekä laivalla, että jokaisessa hotellissa erinomaista ja sitä oli runsaasti ja toinen toistaan maukkaampia lajeja. Liikuntaa emme ehtineet ja jaksaneet juuri harrastaa, sillä ajoimme matkan aikana bussilla kenties noin 1500 km. Joka päivä vaihdoimme hotellia, välillä kävimme paikoissa, joista jatkoimme seuraavaan, jossa oli myös näkemisen arvoisia paikkoja. Niinpä ehdimme lähinnä vierailla kirkoissa ja museoissa sekä syödä hyvin ja sitten katselimme upeita maisemia bussin ikkunasta.

Meillä oli 40 vuotta

bussikuskina toiminut mies, joka oli Kazakstanista Saksaan muuttanut kauan sitten. Hän oli hyvin taitava ajaja. Peruutti mm. kapeaa reittiä hotellin eteen autojen välistä ylämäkeen. Hän kattoi moneen kertaan taukopaikalla pöydälle kahvit meille bussin eteen. Se oli bonusta.

Bonusta oli sekin,

että autossa oli jääkaappi, sillä hotellihuoneissa ei ollut. Sepon silmälääke piti säilyttää jääkaapissa. Ja sekä alku- että loppumatkasta silmätipat pysyivät kylmänä ruokatermoksessa, jonne olimme jäädyttäneet kolme pientä vesipulloa, mennessä kotona, paluumatkalla hotellin pakastimessa ennen laivaan menoa. Se toimi hyvin ja oli äärimmäisen tärkeä asia! -Bussin piti olla pikkubussi, jossa ei olisi ollut jääkaappia, mutta johdatuksesta johtuen aivan ilmeisesti kuski olikin vaihtanut isomman auton meille.

Tiet

olivat hyvin kapeita meikäläisittäin ajatellen. Valtatiet sen sijaan olivat kolmikaistaisia molempiin suuntiin ja jouduimme mekin jopa stauhun; stau = suma, jolloin autot vaan seisovat joskus jopa tuntikausia paikoillaan pääsemättä eteenpäin. Kenties jossain on sattunut kolari tai ties mitä. Kuski ajoi ylimääräisiä kilometrejä ohjaten auton tuolloin pikkuteille, jolloin näimme peltoaukeamia ja metsiä. Meidän ei tarvinnut tönöttää staussa kuin vartti tai vähän yli.

Männyt olivat Saksassa

lyhyitä eikä yksikään ollut suora! Ne olivat kuin jotain vaivaispuita. Syytä en tiedä. Ohra oli jo keltaista, kohta valmista. Maissi kasvoi 10-20 sentin mittaisena, perunapeltoja oli myös. Vehnäpeltoja näimme. Oli jopa peltoja, jotka olivat täynnä aurinkokennoja. Jossain sellaisessa oli lampaita, jotka pitivät huolen siitä, että ruoho ei kasvanut liian pitkäksi ja lampaat mahtuivat kulkemaan kennojen alta.

Punaista väriähän

ei Suomessa näy pelloilla luonnostaan. Saksassa sen sijaan punaiset unikot koristivat peltoja monin paikoin ja olivat kauniita katsella. Sen takia olikin hauska, että kuskimme ajoi paljon pikkuteitä, siellä maisemat olivat kauniita. Valtateillä huristeli lähinnä isoja rekkoja kilometrikaupalla.

Paljon olisi vielä kirjoitettavaa matkasta, mutta nyt en jaksa enempää. Jatkan myöhemmin, jos Herra suo ja jaksan.

Koska vierailimme

Paul Gerhardista kertovassa näyttelyssä ja kuulimme hänestä, lopuksi eräs virsi häneltä. Virsikirjassamme on lukuisia hänen virsiään, voit katsoa virsikirjastasi! Näitä virsiä on käännetty kenties kymmenille eri kielille, näimme virsikirjoja, joissa oli hänen virsiään ties mille kielille! Virsi 270:10;

Vaikka joskus ankaralta tuntuu Herran kuritus,

Herralla on siihen valta, häntä ohjaa rakkaus.

Minut syntiin hukkumasta Isä tahtoo varjella,

siksi ohjaa luoksensa ristin tietä taivaan lasta.

Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

Jumalan siunausta sinulle, arvoisa lukijani! Kiitos myös mahdollisista esirukouksistasi, sillä minulla oli migreeni matkan aikana vain kerran! Olen hyvin kiitollinen ja ihmeissäni.

Matka jatkuu, elämän matka...