23.04.2024 - Lumisadepäivä, liekö kevättä tuomassa?

On levoton olo, joten kirjoittelen. Olo johtuu siitä, että olimme eilen koko päivän reissussa, kun kävimme äitiäni tervehtimässä Nivalassa. Sää oli oikein passeli ajeluun, töyhtöhyyppiä näkyi runsaasti tien vierustoilla ja monin paikoin joutsenia kenties sadoittain vettä lainehtivilla pelloilla. Oli kaunista, kylmää ja keväistä.

Loppumatkasta lunta

oli runsaasti jopa tien reunoilla, metsän rajalla kymmeniä senttejä. Mittari oli nollan tienoilla koko ajan. Perillä äiti ilahtui kovasti tulostamme. Leikkasin hänen hiuksensa, jotka ovat edelleen paksut ja tuuheat. Äitin luona kävi myös muuta lähisukua ja hoitajaa. Äiti voi hyvin muuten, mutta lähimuistia ei ole ja ikä on korkea. Paluumatkalla poikkesimme yhden veljeni työpaikalla moikkaamassa häntä ja tietysti halusin vilkaista paikallisen sekatavarakaupan valikoimia, mitä tulee joulunlapsi-paitoihin. Ilokseni löysinkin niitä edullisesti.

Menneet päivät ovat olleet vilkkaita,

perjantain migreenipäivän jälkeen olin tolpillani ja pakkasimme Romantikkojen kanssa - 10 paikalla - reilussa tunnissa 100 pakettia 10 isoon laatikkoon, järjestelyt, juttutuokio ja kahvihetki rukouksineen päälle. Yllättäen saimme kokoon noin paljon, paidat ja muu tavara riitti. Runsaasti jäi yhtä sun toista, mutta nyt jo tiedämme hyvin, mitä kaikkea syksyn paketointiin pitää hankkia. Tytöille on helppo keksiä kivoja juttuja, pojille ei niinkään. Meillä on onneksi erinomainen tiimi ja lisäjoukot.

Sunnuntaina

jäin kotiin, kun Seppo meni messuun. Olin liian uupunut ja vähän migreenikin uhkasi. Päivällä menimme yhdessä ulkoilemaan suloisen pikku-Leksan kanssa - nimi muutettu. Ja vielä minun piti päästä mereen uimaan, sillä tällä viikolla laituri on poistettu. Katsotaan, mistä löytyy seuraava uimapaikka, vai pitääkö odottaa Vikingan rannan vapautumista jäistä.

Maanantain eli eilisen

olimme siis reissussa. Sepon kanssa sekin on hauskaa. Onneksi minä saan, vaikkakin toisaalta joudun, ajamaan. Siinä mielessä onni, että Seppo varmasti ajaisi niin varovasti, että minulta meni hermot. Mutta jos hän voisi ajaa, minun ei olisi pakko tehdä sitä, jos haluaisin vaikkapa kutoa tai pääni on kipeä. Mutta hyvä näin: minä pidän ajamisesta, Seppo nauttii maisemista ja siitä, kun ei tarvitse ajaa.

Illalla sitten olimmekin

aika finaalissa, vaikkakin tyytyväisiä, kun pääsimme turvallisesti kotiin. Pieni episodi matkalla sattui, kun ryhdyin tankkaamaan. Olin jo ajanut auton ottaakseni bensaa, mutta en keksinytkään, miten korkin saa auki! Oli pakko ajaa sivuun ja kaivaa huoltokirja esiin. Löytyihän se vipu. Ota huomioon, että kyseessä oli vasta toinen tankkaus tälle autolle, joten eihän sitä nyt ilman muutamaa harjoituskertaa voi kaikkea muistaa. Seppo olisi vivun löytänyt, mutta hän oli bongailemassa ympäristöä tankkauksen ajan.

Sentään nyt pääsin käyttämään vaihdetta numero 6 - en ollut edes huomannut, että autossa on sellainen... Onneksi Seppo kertoi ja huomasin hänen puhuvan totta. Tässä iässä en viitsi enää hävetä höperyyttäni.

Sain eilen kirjeen

taannoiselta kämppäkaverilta yli 45 vuoden takaa. Kirje sisälsi paitsi ihanan kirjeen häneltä, myös hänelle aikoinaan lähettämiäni kirjeitä. Sormeni syyhyävät lukea ne, mutta en voi ennen torstaita. Ne herättävät varmasti iloisia ja kipeitä muistoja ajalta, jolloin elin ensimmäisiä aikojani Arin kanssa.

Sen sijaan keskityn

puhumaan huomenna keskiviikkona kokemuksistani kuuden vuoden takaiselta camino-reissultani SPR:n naisporukalle. Onneksi kysyin lapsiltani, missä mahtavat olla sillä reissulla kirjoittamani blogitekstit, sillä en löydä niitä mistään, vaikka tiedän kirjoittaneeni reissun varrelta. No, nehän löytyvät tämän blogini etusivun linkistä, tiesi Jyrki heti ilmoittaa...

Minusta on tullut mahdottoman rajoittunut ihminen, en löydä enkä hoksaa mitään. Mutta ei auta surra maitoa, kun kannu on jo kaatunut. Camino-linkistä ne löytyvät, mutta siinä on alussa pitkästi leivontajuttuja. Jos haluat lukea siis matkajuttuja, niitä löytyy, jos otat linkiksi www.phakkola.wordpress.com/page/33/  - tai 32 tai 31. Minusta jutut ovat siellä vähän sikin sokin, mutta voi olla, että oma pääni on vain sekaisin. Onneksi nuo sivut kuitenkin olivat tallessa, niin minulla on jutun juurta huomenna. Jännittää kumminkin, kun en ole pitkään aikaan vastaavassa tilanteessa.

Aamulla, kun levottoman unen jälkeen

heräsin, keitin puuron ja kiisselin sekä kahvia. Olin nähnyt painajaista. Oli huominen tilaisuus, josta kerroin ja on naistenilta myös illalla, josta olen vastuussa - kuuntelemme Mailis Janatuisen opetuksen Raamatun naisia, osa 3. youtubesta ja juttelemme siitä. Tilaisuus on klo 18 Laivakatu 7:ssä, tervetuloa - tämä siis ihan oikeasti. Sen lisäksi unessa olin päiväkodissa töissä, ja tulossa oli pyhäkoulun juhla lauluineen, enkä minä ollut opettanut lapsille mitään enkä itsekään opetellut. Itkin unessa, että olen ihan loppu, en jaksa enää mitään. -Migreeniä ennen näen yleensä jotain tuollaista.

Seppo on imuroinut ja käynyt kaupassa, lähti nyt asioille. Kehotti minua laiskottelemaan oikein perusteellisesti. Ja minähän yritän ponnistella olan takaa sen tehdäkseni, mutta ylen vaikeaa lepo on minulle. Jeesus sanoi, että

ilman minua te ette voi mitään tehdä.

Hän tarkoittanee sitä, että jos emme ole hänessä, kaikki tekomme ovat hyödyttömiä. Parasta pyhiinvaellusta on se, että kuljemme uskollisesti viikottain, jos mahdollista, Jumalan sanan kuuloon ja armonvälineiden osallisuuteen. Näin hän saa vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.

Pitäisi kylvää lehtikaalen siemenet,

mummonpalsamit kasvavat sentään jo. Olen hitaalla, on niin paljon tapahtumaa. Mutta vähitellen kaikki tulee tehdyksi, ja mitä en ehdi, se ei liene tarpeellistakaan.

tarpeellista lienee vain yksi,

vai miten Sana sanookaan. -Herran haltuun, arvoisa lukijani!