Kategoriat: Ajankohtaista

Eilen venyin pitkään vuoteessa yön valvomisen jälkeen

Kuukausi vaihtui, pitkäperjantain synkeys ja pääsiäisen tuoma ylösnousemuksen toivo valaisevat alkanutta kuukautta. Uusin voimin jälleen eteenpäin.

Kävimme etelässä

Eve tässä, Olivia esitti muurahaista

ja näimme taitoluistelun upean kevätnäytöksen, jossa lapsenlapsia esiintyi monen muun ohessa. Tapasin menomatkalla myös Espoossa ystävän ja istuimme pitseriassa vaihtamassa kuulumisia. Kiitos Jumalalle ystävistä ja ihmissuhteista, ne ovat elämän suola, ilo ja valo!

Sen jälkeen

olenkin joutunut lepäämään. Ensin olin sängynpohjalla uupumuksesta, sitten on migreeni yrittänyt päälle öisin, joten olen nukkunut huonosti. Seppo pyöräili yksin pitkäperjantain hartaushetkeen ja kävi mennessä Arin haudalla, vei kynttilän - jäistä ja lumista siellä oli ollut edelleen. Myös pääsiäisaamun messu jäi minulta väliin. Kuuntelin sen sijaan saarnan Seinäjoen Luukkaan seurakunnasta. Sittemmin olen nauttinut joka päivä lastin valkosipulia hunajavedessä, kun flunssakin kai on yritellyt. Samahan tapahtui marraskuulla, kun kävimme junareissulla Tampereella.

Kukat tietävät, että on kevät!

Tänä aamuna

Parvekkeen pikkuruiset narsissit

heräsin levänneenä ja niinpä voinkin istua kirjoittamassa. On kiitollinen mieli. Pyykkikone laulaa paitoja puhtaaksi, seuraavaksi menevät pyyhkeet ja muut koneeseen. Tuulinen sää ulkona taannee vaatteiden kuivumisen. On pilvistä ja koleaa, pakkasta vähäsen.

Muutakin työhommaa olemme varanneet täksi päiväksi. Seppo lähtee tallille omiin töihinsä, minulla on muut askareet.

Lankalauantaina

paikalliset 8 lastenlasta kävivät virpomassa, kuten täällä Pohjanmaalla on tapana. Meillä on tallessa viimevuotisetkin virpomisoksat parvekkeella. Ne olivat makuuhuoneessa pakastimen takana maljakossa viime vuoden. Lisään tämän vuotiset sinne myös. Nyt oksat ovat entistäkin kauniimpia, kun lapset ovat kasvaneet. Iloisin virpojista taisi olla 1-vuotias oman korinsa kanssa, kun sai sinne mandariinin ja sosepussin! Hän nosteli koria ja kasvot säihkyivät! Yksi lapsista ilmoitti, että rahaa ei ole tullut yhtään. Tämän epäkohdan eliminoimiseksi mummo kaivoi kolikkokukkaron ja jokainen sai yhtä monta 20 sentin kolikkoa.

Pari lapsosta

Ensin löytyi kansi, myöhemmin kattila - roskiksesta...

oli meillä pääsiäispäivän iltapäivän. Se oli mukavaa. Minäkin taas nukuin päivällä, kun pötköttelimme sängyllä, Seppo toisella reunalla kuorsaamassa, lapset keskellä ja minä toisessa reunassa. Luin pari pääsiäisen tapahtumista kertovaa kuvakirjaa ja lauloin pääsiäisvirren. Sitten kolme meistä nukkui, neiti vain valvoi. Iltapäivä meni hauskasti lasten kanssa ja minulla oli aikaa levätäkin.

2010 koulun ilttislapsen tekemä

Saimme kutsun aterioimaan

yhden lapsen perheeseen. Se oli tosi kiva. Pojan pilkkimiä ahvenia, ah, niin maukkaita. Ja jälkiruokakin oli niin hyvää, että piti santsata.

Santsailun pitäisi itse asiassa loppua nyt kun pääsiäinen on ohi, sillä olemme ahkeroineet aika lailla suklaan syönnillä ja muilla herkuilla. No, juhlat ovat juhlia, arki on toinen juttu, toivon niin.

Saksan matka

kesäkuulla on toteutumassa, jos Herra suo ja me elämme. Migreenin takia olen välillä sormi suussa, kun mietin, miten selviän matkasta. Eilen  Juha Vähäsarjan aamuhartaustekstin rohkaisemana sain toivoa, Jes 41. luvusta:

Sinä, jonka käteen minä tartuin, jonka minä toin maan ääristä ja kutsuin kaukaisimmista kolkista, jolle minä sanoin: "Sinä olet palvelijani, minä olen sinut valinnut, en sinua väheksynyt" . - Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi - minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni.

Vähäsarja sanoo tekstissään mm. näin: "Vanha koettu luterilainen perinne on se, että uuteen rohkaistutaan lähtemään, kun on sekä ulkoinen että sisäinen kutsu. Avattu ovi on ulkoinen kutsu, sisäisen kanssa joudumme ehkä kamppailemaan kovemmin." -Kirjasta Joka päivä lupaus kantaa, Perussanoma

3/2015 Nivalassa

Puuro on nyt keitetty,

4/22 -ehkä kohta!

Seppo herännyt, ja on aika aloitella päivää aamupalalla ja yhteisellä lukuhetkellä. Siunattua päivää sinulle, arvoisa lukijani!

jk. Jos joku miettii, mitä söin aamupalaksi (yläkuva), niin voin kertoa: kaksi maissikakkua, eilen lapsilta jääneen riisin&kanan (hyvää!), ison kupin, tai pari, kahvia. Ja kahvin kanssa leipomaani sitruunajuustopiirakkaa.