03.01.2024 - Pakkaspäiviä

Kylläpäs on vaikea saada itsensä kirjoitusvireeseen, vaikka olen monta päivää sitä hautonut. Eilen olisi ollut intoa, mutta en kerrassaan kerinnyt. Mutta katsotaan, jos tästä jotain tulisi, kun pääsen alkuun.

Pieni kynttilä

palaa keittiön pöydällä. Seppo imuroi. Minulla on gl-sämpylät uunissa. Eilen tein taikinan, yön se oli jääkaapissa. Ennen sämpylöitä kokeilin tehdä pitaleipiä, mutta jauhojen olisi pitänyt kai olla hyvin ohuita vehnäjauhoja, minä tein täysjyvästä ja speltistä. Eivät tehneet onttoa sisustaa, mutta leivät tulevat kyllä syödyiksi, maku on varmasti hyvä.

Nukuin melkein yhdeksään,

tosin olin hereillä ainakin pari tuntia aamuyöstä. Keitin puurot, kun heräsin, Seppo töräytti kahvit. Katsauksia päivän säähän, noin -24 näyttää meidän mittari, mutta monella maatilalla ja kodeissakin ollaan ihmeissään kovan pakkasen takia kuten kaikilla työpaikoilla, jossa pitäisi tehdä ulkotöitä. Mutta kaunis on luonto!

Palapelin parissa puurtaminen

on vasta mukavaa hommaa. Siinä ei voi kuin ajatella, missä ihmeessä mikin pala luuraa. Meillä on kohta tehtynä 500 palan peli. Edellinen vastaavan kokoinen jäi taivaskohdasta tekemättä, minua ei huvittanut. Seppo olisi voinut jaksaakin. Mutta kun vaikka kuinka monta palaa sopi samoihin kohtiin ja väri oli kaikissa ihan samanlainen! Liian hermostuttavaa tuollainen. Tämä jälkimmäinen on ollut ihan hauska. Älyttömästi yksityiskohtia, mutta vähitellen kokonaisuus hahmottui. Aina jos toinen meistä on hävinnyt jonnekin, voi arvata, että palapeliä se on tekemässä.

Aloitin myös virkkaamaan

lapasia. En ole tosin varma, tuleeko niistä valmista, pidänkö tarpeeksi kuviosta ja osaanko tehdä peukalot sun muut, kun on vain tuon kuvion ohje. Ja minulla on yhdet miesten sukat kesken. Ei ole huvittanut tehdä niitä sen takia, että epäilen niistä tulevan liian pienet, vaikka ainahan ne jollekin sopivat. Jostain syystä on tällainen keskeneräisyyden vaihe menossa.

Avannossa kävin viime viikolla

kahdesti, mutta sen jälkeen tuli muita kiireitä ja nyt on sen verran kova pakkanen, joka tuntuu jatkuvan ainakin viikonvaihteeseen, joten en mene nyt. Mutta huomasin kyllä, että elimistöni tunnistaa avantouinnin ja se tuntuu ihan tutulle. Toivon, että saan jatketuksi sitä.

Olin taas kerran

keksivinäni lopullisen ratkaisun migreeniini, mutta keksintö on vaiheessa. Nimittäin toissayönä Seppo teki minulle kunnon keon tyynyksi ja nukuin melkein istuallani pitkän ja hyvän yön. Mutta viime yönä se ei toiminut yhtä hyvin. En tiedä, minkä nimityksen keksisin päänsärylleni tällä hetkellä. Voisin kai sanoa, että se on vaakasärkyä. Herään kahden, kolmen maissa ja pää tuntuu vähän kipeältä. Nousen ylös, tyhjennän astianpesukoneen tai teen jotain jonninjoutavaa vartin tai puoli tuntia. Päänsärky on hävinnyt! Menen maate, ehkä valvon, ehkä nukahdan, ja kun herään, sama juttu. Pää kipeä, mutta kun nousen ylös, se häviää kuin tuhka tuuleen hetken kuluttua. En ole edes ottanut panadolia, pyrin välttämään sitä toistaiseksi, että se sitten auttaisi, jos tulee kova särky.

Eilinen päivä

oli mukava, toissapäivänä olin aika kenkulla tuulella eikä se ole Sepolle lystiä. Mutta eilen veimme auton 3 kilometrin päähän huoltoon, koska peräluukku temppuili. Vanha auto, johdot olivat murtuneet poikki, vaikka asialla oli toki fiksumpi nimi, jota en muista. Kävelimme kotiin, matkalla poikkesimme lämmittelemässä kirkolla - Vapiksen tiloissa siis, jossa meidän seurakuntamme on vuokralla. Samalla lisäsin vettä kirkkokukkiin ja laitoin ne jääkaappiin niin säilyvät ensi sunnuntaille. -Olipa hyvä tunne, kun pääsimme kotiin emmekä paleltuneet.

Iltapäivällä teimme toisen reissun hakemaan auton. Se oli ollut sisätilassa, joten lasit olivat jäässä auton sisäpuolelta. Ja pieni lisäyllätyskin tuli piristeeksi. Kuskin penkki huilasi eteen ja taakse ihan vapaasti. Huoltomies meinasi tiedusteluuni, että istuimen lukituslaitteen vipu on jäässä lämmettyään ensin sisällä ja sitten auton seisoessa pakkasessa. Kivahan sellaisella autolla on ajella, kun istuin menee minne sattuu!

Niinpä konstit

käyttöön. Peräkontista, joka onneksi aukesi nyt, muovilaatikko kyljelleen kuskinpenkin taakse ja lisäksi vielä lumilapio. Sitten oli turvallista lähteä huristelemaan jahka saimme ikkunoista näkymää auton ulkopuolelle. Ihmettelen kyllä tuota vikaa, että lukituslaite olisi jäätynyt, mutta saammepa nähdä, mistä kenkä puristaa.

Tällä viikolla

on tiedossa Amandan (nimi muutettu) 9-vuotissynttärit viikonvaihteessa ja saunan olemme myös varanneet. Viime aikoina olemmekin käyneet saunomassa alakerrassa joka viikonloppu ja se tuntuu ihan mukavalta rutiinilta. Sunnuntaina menemme messuun, jos Herra suo, ja minä taidan olla kahvitusvuorossa. Olen lähetysvastaava Mikaelin seurakunnassamme ja kerron kuulumisia lähetyskentältä kirkkokahvien yhteydessä. Mukavaa sinne kuuluukin, työ etenee.

Saimme luetuksi Paavo Ruotsalaisen

opinkäsityksiä koskevan kirjan. Välillä se oli vaikeatajuinen, mutta hengen mies oli kyseessä. Hän teki töitä suolla tai missä olikin, muutaman tunnin, kävi kotona, luki Raamattua ja palasi jälleen työhönsä. Hän oli vieraanvarainen oman köyhyytensä keskellä, perhe-elämä oli rauhallista. Paavo kantoi huolta uskovista ystävistä ja vieraili heitä rohkaisemassa kuten Paavali aikoinaan. - Sen jälkeen maailma on muuttunut kuten se muuttuu ja jokaisessa herätysliikkeessä tarvitaan jonkinlaista uudistusta ja Jumalan sanaan palaamista ennemmin tai myöhemmin. -Taisin kirjoittaakin kirjasta viime kerralla, mutta kertaus on opintojen äiti...

Itsessäni tein äskettäin

taas yhden ikävän huomion. Olen sen lisäksi, että olen kiukkuinen, äkkipikainen ym, myös kateellinen, kun sopivasti sattuu. Ja vaikka järki sanoo, että ei ole mitään syytä olla enkä edes haluaisi sitä, mitä jollakin on, en tarvitse sitä, en edes pitäisi siitä - niin sittenkin! Voin vain todeta, että synti on totta totisesti niin piintynyt minuun ja jokaiseen ihmiseen, että siitä ei irti pääse. Syntisen luontonsa kanssa on vain elettävä, vaikka uusikin luonto on, kun on kerran kristitty ja Jumalan lapsi. Nämä kaksi taistelevat päivittäin keskenään. Raamatusta uusi ihminen saa ravintoa, jolla paha luonto nujertuu.

Jumalan sanan eväillä lähden

taas tähän uuteen vuoteen. Luemme nyt lukuhetkinämme Janatuisen ITKEVÄ PRONSSIMUURI -kirjaa, joka kertoo Jeremiasta, jolla oli totisesti raskas kutsumus. Kirja on erinomaisen hyvä, olen lukenut sen aiemminkin. Ja tiedoksi:

Mailis Janatuinen on 13.1. klo 14 Seinäjoella Luukkaan seurakunnan naistenpäivässä - joka kestää kolmisen tuntia. Osoite ym. tieto löytyy netistä tai voit tiedustella, jos et löydä. Olen menossa, jos Herra suo, mutta yhtään varma en ole tässä vaiheessa.

Näillä sanoilla toivotan sinulle, arvoisa lukijani, jälleen onnellista ja siunattua alkanutta vuotta:

Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. -Room 7. luvusta