22.09.2023 - Retkeilyä kesäsäässä!

Mikä päivä lähteä metsäretkelle - ei sää tästä enää voi parantua! 23 astetta lämmintä, ja me poloiset puimme kunnolla päälle, kun on syksy. No, minulle kävi hyvin, kun saatoin käydä uimassa ja viilentää siten itseäni, mutta mies sen sijaan hikoili ja kärsi.

Viime kirjoittamisen

jälkeen ylitin vaihteeksi voimani oikein kunnolla. Monena päivänä oli menoja ja tekemistä yllinkyllin. Viikonloppuna ajoin 6 tuntia, kun hurautimme miehen vanhempia katsomaan ja perillä seurustelimme, kuten tapoihin kuuluu. Kyydissämme oli Sepon veli vaimoineen, mikä oli mukavaa. Mennen tullen satoi, oli väsyttävä keli ajaa. Tullessa oli jo pimeäkin sateen takia. Lisäksi samana viikonloppuna oli muita asioita, jotka raskauttivat mieltäni, joten en nukkunut seuraavana yönä kuin pari tuntia.

Aamulla kuitenkin

ampaisin messuun soittovuoroon. Päätin heti kättelyssä, etten yritäkään veisata mukana, kunhan soittamisesta jotenkin selviän. Jotenkin selvisin. Tosin eräs seurakuntalainen sanoi, että soitin tavallista hitaammin, kun kysyin asiasta. Eikös ole metkaa, miten kaikki vaikuttaa käyttäytymiseemme ilman että itse sitä edes huomaamme. Alamme hidastua, kun väsymme.

Pyhäiltana

olinkin huonovointinen ja seuraavan päivän nukuin. Aina kun suljin silmäni, nukahdin. Harvinaista minulle. Lämmönnousua oli parina yönä ja sitten melkein toivuin. Migreeni oli tietysti koko ajan. Jonain yönä se oli erityisen mojovaa, mutta selvisin siitä. Välillä Seppo hieroi päätäni ja niskaani ja välillä rukoili.

Eilen ihmettelin,

miten pirteästi porskutin pyörällä kaupunkiin ja sieltä Prismaan ja hoitelin monta asiaa. Kotiin palatessani pyöräni huojui tavaran painosta. Ostin tarjouksesta neljä kiloa juustoa. Sitä meillä kuluu runsain määrin. Päiväys oli pitkä ja meillä on mahtava kylmäkellari, joten säilytysongelmia ei ole. Pari kiloa sokeritonta jugurttia ja saman verran sipuleita sekä 32 rullaa vessapaperia lähti mukaan. Muun muassa. Vähän ennen kotiin pääsyäni alkoi sataa, mutta se ei minua hidastanut. Seppo tuli vastaan hakemaan tavaroita.

Aamulla

vein pyykit liehumaan ulos tuuleen. Oli kaunis aamu. Eilen jo päätimme retkestä ja luettuamme Raamattua ja hartauskirjoja lähdimme matkaan. Menimme Köklotiin vanhoille metsästysmaille niin sanotusti. Maijan ja lastemme kanssa siellä viime vuosituhannella retkeilimme. Vietimme hellepäiviä uiden, evästellen ja jutellen. Olen siitä hyvin kiitollinen tällä ystävälleni, joka oli noina vuosina vaikuttava rohkaisija ahdingoissani. Hän  on edelleen mainio löytämään oivallisia retkipaikkoja! Itse tuskin olisin älynnyt mitään Köklotia olevan olemassakaan. Sieltä poimin tuolloin ämpärikaupalla mustikoita.

Tänään sen sijaan

löysin kourallisen tyrnimarjoja. Pensaat olivat melkein kaikki kuivuneet ja kuolleet. Viime vuonna ne olivat vielä hyvin hengissä. Seppo teki nuotion. Meillä oli muutama päivä sitten tekemäämme sosekeittoa termoksessa ja sitä nautiskelimme rannalla liplatuksesta nauttien. Tuuli kävi idästä tai etelästä ja oli hyvin lämmin. Löysin myös sieniä, karvarouskuja. Niitä harvoja, jotka tunnistan. Yhden komean tatin löysin myös, mutta lens`illä tutkiessani sitä havaitsin sen olevan sappitatti, ainoa kai tateista, joka on syömäkelvoton.

Nuotion sammutimme ja jatkoimme puolukoita hakemaan vähän etäämpää. Poimin viitisen litraa, Seppo tutki gps-laitettaan ja soitti vanhemmilleen. Hän ei harrasta poimimista, jos ei se innosta häntä mutta ilokseni hän jo syö marjoja, kun minä poimin. Ja sekin on mukavaa, ettei hän huokaile ja mullistele, vaan osaa nauttia olemisesta ja antaa minun ahkeroida, Minä tulisin täihin, jos minun pitäisi odotella, kun toinen poimii! Mullistelu on murresana, joka tarkoittaa naaman vääntelyä ikävällä tavalla - sana lapsuudesta!

Kun puolukat

olivat ämpärissä, olinkin juuri sopivan hikinen uimista ajattelemaan. Hurautimme kesäiselle uimarannalle ja minä pinkaisin veteen. En uinut pitkään, sillä se tietäisi vessassa juoksua pitkin iltaa - en halunnut kylmettyä. Sen jälkeen maistui taas kahvi auringon lämmittäessa ja tuulen hyväillessä ihoa. Mikä lahja olikaan tämäkin päivä! Olen hyvin kiitollisella mielellä!

Kotimatkalla

pysähdyimme eräälle rannalle ja koin ison yllätyksen. Poiketessani paikassa, jossa hienot naiset punaavat huuliaan ja tarkistavat kampaustaan, huomasin palattuani metsän rajassa kantarelleja! Olin ällikällä lyöty! Juuri aiemmin eräs ystävä oli lähettänyt kuvan, jossa hän oli löytänyt ohi mennen kantarelleja. Minä olen löytänyt niitä kerran tai pari, ja muutaman vain silloinkin ja siitä on vuosikausia aikaa. Voisin sanoa kuten tytär, joka lapsena voitti jotain arvonnassa, että hän on kärsinyt koko elämänsä voiton puutteesta. Minäkin jo kitkeränä suunnittelin, että lähetän kavereille kuvan itsestäni kärpässienien kanssa, sillä joka toinen kavereistani varmaan paistaa harva se ilta lautasellisen kantarelleja, joita he ovat löytäneet tapansa mukaan. No, leikki leikkinä, mutta tulin oikein iloiseksi omasta löydöstäni.

Palatessamme poikkesin

vielä apteekissa hakemassa seuraavan lääkkeen, jonka Seppo saa jysäyttää reiteeni maanantaina. Tällä kertaa minun ei tarvinnut maksaa siitä kuin pari kymppiä, sillä omavastuuni on täynnä. Viime kerralla hinta oli aika suolainen.

Kotona Seppo

simahti sängylle hikoiltuaan liioissa vaatteissaan. Minä menin ulos kaatelemaan marjojani tuulessa ämpäristä toiseen. Sen jälkeen paistoin sipulia, ryöppäsin karvarouskut ja paistoin ne ja söin puolet suihini. Seppo ei arvannut maistaa, mutta minusta ne olivat todella maukkaita. Samalla katsoimme Areenalta erästä Neiti etsivä -sarjaa, jota olemme seuranneet vähän aikaa samalla kun syömme iltapäivisin.

Parvekkeella tein jälleen hiukan raivausta, sillä syksy ja pimeys alkaa verottaa kukkasia. Mummonpalsami joutui lähtemään. Ruusun nostin alemmaksi ja sidoin uudestaan, ettei se kaadu, sillä se noin metrin korkuinen ja siinä on neljä kukkivaa kukkaa vielä.

Nyt onkin aika lukea

iltaluvut Sepon kanssa. Luulen, etten saa tänne vieläkään kuvia, mutta laitan joitakin vanhoja kuvia.

Viime päivinä monesta lukemastamme tekstistä on tullut sama aihe. Fariseukset esittävät Jeesukselle kysymyksen saadakseen tämän ansaan, mutta Jeesus tekee vastakysymyksen eivätkä fariseukset pääse puusta pitkään.

Mietin myös, että opetuslasten oli tosi vaikea ymmärtää, kun Jeesus puhui heille kuolemastaan ja että hän nousee sen jälkeen ylös. Sellaista ei ollut tapahtunut. Opetuslapset eivät käsittäneet ollenkaan. Helppohan meidän on ymmärtää, kun saamme lukea siitä jälkeenpäin. Mutta uskotko sinä, arvoisa lukijani, että Jeesus kuoli ja nousi ylös? Ja että hän tulee jonain päivänä takaisin kuten hän lupasi?

Minä uskon, sillä Raamattu ei valehtele ja elämäni aikana olen saanut tulla tuntemaan häntä, johon minä uskon. Usko sinäkin!

Raamatussa hän itse puhuu meille. Siunattua viikkoa sinulle!