04.09.2023 - Valoa näkyvissä!

Nyt on kahdeksas päivä siitä, kun sain ensimmäisen biologisen täsmälääkkeen migreeniin viikko sitten maanantaina. Aluksi olin ihan naatti muutaman päivän. Migreeni oli monena päivänä. Mutta olisikohan ollut torstai, jolloin tunsin ikään kuin energiaa olisi ollut enemmän. Migreeniä oli tosin silloinkin.

Sen jälkeen

on ollut yksi migreenitön päivä, eilen tuli ensioireet, joten otin panadolin ja olo palautui heti. Tänään herätessäni arvelin, että taitaa migreeni tulla, mutta ei se tullutkaan. Ja energiaa ON ollut enemmän. Eikä migreeniä ole tullut, vaikka olen tavannut ihmisiä päivällä parin tunnin ajan, ja yleensä pääni ei jaksa kantaa paljon puhetta.

Seppo koettaa

varovasti laususkella, että ei kannattaisi heti ulosmitata saatuja voimia. Tottahan se on. Yritän olla varovainen ja rauhallinen. Suunnilleen niin kuin liekaan sidottu villi härkä. No, ei nyt sentään. Mutta ihmeelliseltä se tuntuu, että esimerkiksi tänään lähdin kauppaan ostamaan sokeria - jota itse asiassa ostetaan meillä ehkä pari kiloa vuodessa, mutta nyt se loppui, kun tein pullaa. Yleensä en ole lähtenyt kauppaan, jos ei ole pakko - eikä nyt ollut -  vaan olen siirtänyt sen myöhemmäksi. Nyt toin pyykit samalla narulta pois, aamulla olin ne vienyt ulos liehumaan. Enkä vieläkään ollut väsynyt tai naatti kuten mielestäni olisi kuulunut olla. Se on hämmästyttävää.

Tosin nukkumiseni

on aika surkeaa, tai lyhyttä. Nukun vain viitisen tuntia yössä, ehkä vähemmänkin välillä. Ja aamulla väsyttää sen takia, mutta en oikein osaa nukkua enää, kun herään. Lyhyitä päiväunia olen opetellut ottamaan ja tänään melkein nukahdinkin.

Tilanne on kaiken kaikkiaan kuitenkin parantunut. Olen kiitollinen. Joku kertoi, että hänellä toisen piikin jälkeen tilanne muuttui selkeästi. Se rohkaisi minua, kun aluksi tuntui, ettei mitään tapahdu. Mutta ei sovi hätiköidä. 28 päivää on piikityksen väli.

Tänään alkoi Sepon vetämä

vanhojen tavaroiden muistelukerho. Meitä oli siellä kuusi. Sepolla oli mukanaan radiovastaanotin. Hän kertoi sen laitteen tarinan. Itseäni puhutteli se, että sen jälkeen, kun Titanic upposi, tuollainen laite tuli pakolliseksi joka laivaan, ja sen piti olla päällä koko ajan ja jonkun olla kuulolla. Nimittäin Titanicia lähinnä olleessa laivassa radisti oli sammuttanut radion ja mennyt nukkumaan, eikä laivassa kuultu hätäkutsua.

Seppo osasi hienosti vetää kerhon ja hänen tarinansa oli mielenkiintoinen. Monella muullakin oli tavaransa mukanaan ja ensi kerralla luulen, että vähintään nämä samat ihmiset ovat paikalla. Söimme kerhon jälkeen Setlementin ruokalassa ja kahvit ryystimme päälle. -Seppo toivoi, että tulisin mukaan kerhoon ja kannatti mennä. Siellä olisi itse asiassa yksi toinenkin ryhmä, jonne tekisi mieleni mennä, mutta kerron siitä sitten, jos asia tulee ajankohtaiseksi.

Eilen olin

yksin messussa, sillä Seppo on ollut koko viikon flunssainen. Soitin virret ja kahvituokiolla palaveerasimme ensi lauantain tapahtuman puolesta. Pohjanmaan rovastikunnallinen syystapahtuma on meidän seurakunnan kontolla ja tilaisuus järjestetään Kronvikissa.

Mnä olen vaihteeksi lukenut meille aamuisin Psalmin, aamupäivällä Mooseksen kirjaa ja illalla Matteuksen evankeliumia ja niiden jälkeen joitakin hartauskirjoja. Sunnuntaina kuuntelimme pari Markus Pöyryn opetusta Mooseksen kirjasta ja niitä suosittelen vakavasti itse kutakin, myös itseäni, kuuntelemaan, sillä niissä tulee paljon uutta tietoa. Raamattu on syvälle luotaavaa puhetta Jumalalta meille syntisille ihmisille. Pisarakin siitä on iso annos meille pienille ihmisille, jotka pystymme niin vähän ottamaan vastaan.

Tänään Seppo jaksoi flunssastaan huolimatta onneksi tuon ryhmän, mutta kovasti hän on levännyt. Heti kun hän on ollut liikaa ylhäällä, flunssa on pahentunut. Minä olen kovistellut häntä, että katsoisit minusta mallia: täytyy olla RAUHALLINEN ja LEVOLLINEN, eikä tuolla lailla säntäillä ympäriinsä pää kolmantena jalkana - noin siinä käy, kun ei malta levätä. Päälle olemme nauraneet makeasti, sillä kyllähän meidän rauhallisuuksillamme on kuin yön ja päivän ero.

On ruvettava pitämään

vihkoa taskussa ja kirjoitettava heti ylös, kun mieleen tulee ajatus. Nimittäin minulla oli ajatus, mistä kirjoittaisin tänään, mutta se on hävinnyt taivaan tuuliin.

Istun keittiön ikkunan ääressä. Tänä kesänä ikkunan takaa pilkottava pihlaja on kasvanut niin paljon, että sen punaiset marjat ojentuvat kuin kukkaset meidän keittiöön. Olen iloinen tuosta puusta. Ja pihlajan takana on rivi vaahteroita, joissa näkyy jo syksyn merkkejä.

Niin näkyy parvekkeellakin.

Isot pelakuut kasvavat vinoon sinne päin, mistä aurinko paistaa. Hyvä, etteivät keikahda nurin kukkien ja varsien painosta. Valo on niin tärkeä asia, myös meille ihmisille. Kirkkain valo on Jumalan sana, sillä se ulottuu meidän pimeään sisimpäämme ja kertoo meille, mitä tekoa me olemme. Että olemme syntisiä, ja tarvitsemme Jumalan armoa.  Psalmissa 119 sanotaan:

Sinun sanasi on jalkojeni lamppu ja valo minun polullani. Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee ja antaa yksinkertaiselle ymmärrystä.

Tuota valoa ja ymmärrystä me tarvitsemme, minä ainakin ja kipeästi! Herra siunatkoon sinun jokaisen päiväsi tässäkin alkaneessa syyskuussa, arvoisa lukijani! Kiitetään Jumalaa menneestä kesästä ja pyydetään sateetonta kautta, että viljelijät saavat sadon korjatuksi ja meille ravinnoksi.