Kategoriat: Ajankohtaista

Isä on hyvä opettaja

Onpas vaikea

aloittaa kirjoittamista tänä aamuna! Syynä on vähäuninen yö. Ei sillä, ettemmekö menneet nukkumaan normaaliin aikaan eli kymmeneltä illalla, vaan syy on varhaisessa heräämisessä kahdelta ja sen jälkeisessä päänsäryssä, joka hiukan jatkuu vieläkin yhdeksältä.

Mennyt viikko

on ollut mukava. Näimme lapsenlapsia monena päivänä ja se on aina yhtä piristävää ja suloista. Yksi pienistä soitti puhelimeeni, vaikka halusi kylläkin soittaa Sepolle. Tulivat sitten käymään ja Sepon työkalut, ruuvit ja mutterit olivat parasta leikkivälineistöä. Ja torni, jonka sai kaataa moottorisahalla, joka oli oikeasti pieni laite, jolla puhalletaan viilennystä kasvoille.

Nimipäivänäni

Sepolla oli minulle yllätys. Ilmatyynyalus oli  varattu ihan meille vaan ja katselimme maisemia mereltä käsin omistajan ohjaillessa alusta pitkin rannikkoa. Kyyti tuntui vähän samalta kuin autolla ajettaessa liukkaalla jäällä eivätkä pyörät pidä.

Helle vaihtui viileämpään säähän

aatonaattona eli juuri nimipäivänäni. Helpottaa, oli sen verran helteistä, että piti rajoittaa ulkoilua ja öisin oli kuuma, vaikka ovi parvekkeelle oli auki makuuhuoneessamme. Nytkin se on auki ja huone viilentyy sopivasti.

Öisin nukun pussilakanan sisällä. On yllättävää, että pussin sisällä on paljon lämpimämpää kuin jos laittaisi pussilakanan vain päälleen. Veto puuttuu, se tuntuu hyvältä. Yhden yön nukuin ilman sukkia, mutta kahdesti nenäni meni tukkoon. Sukat siis palasivat jalkoihini.

Sain masentavan kokemuksen

eräänä päivänä ja se surettaa minua vieläkin jossain määrin. Joku uitti koiraansa rannalla, jossa on kieltomerkki koirille. Kysyin eräällä palstalla, mitä kyseinen merkki oikeastaan tarkoittaa, kun henkilön mielestä koiraa voi uittaa, jos ei kukaan ihminen ole uimassa. Sain valtavat haukut vastaani. En koiralta vaan ihmisiltä. Tosin joku kysyi, onko punaisia päin ajaminen sallittua silloin, jos poliisi ei näe, mutta tällaiset viestit olivat vähemmistöä eivätkä saaneet juuri kannatusta. Poistin viestin, poistuin koko ryhmästä. Olin tyrmistynyt. Ylipäänsä ihmiset ovat julmia kannanotoissaan toisiaan kohtaan. Kunpa kykenisimme olemaan suvaitsevampia.

On ihmisiä

joita eivät vanhemmat ole koskaan kieltäneet mistään. Joillakin raja tulee vastaan vasta vankilassa. Sitä ennen heitä ole kukaan kyennyt pysäyttämään. Rajojen laittaminen alkaa heti, kun lapsi alkaa liikkua. Jos vanhemmat eivät uskalla kieltää lasta mistään, vaan haluavat olla mukavia kavereita lapsilleen, rajan laittaa tosiaan viimeistään viranomainen.

Todella iloiseksi tulin,

kun tutustuin uuteen sukulaiseen seurakunnassamme! Hänen isänsä on pikkuserkkuni. Pikkuserkkujahan minulla on satoja, joten en tunne moniakaan heistä, mutta meillä on sukukirja, jonka kautta saatoimme tunnistaa toisemme. Ja tietysti sitä ennen puhumalla selvisivät sukujuuret. Tuntuipa tosi ihanalta! Olemme tavanneet ja jutelleet sen jälkeen perusteellisesti joistakin asioista. Veri on vettä sakeampaa, se on tullut mieleeni, sillä tämä henkilö tuntuu läheiseltä ja meillä on paljon yhteistä.

Norsuja minä kudon edelleen, välillä valmistelen vihkojen tekoa

Mieleni on

alakuloinen, mikä johtuu suurelta osin migreenistä. Toivon, että päivä tästä kirkastuu. Aamupala on syöty, mies keittänee kohta kahvia ja sitten luemme yhdessä.

Hyvin koskettava

on tämäkin kirja, mitä nyt Seppo lukee minulle sen jälkeen, kun olemme lukeneet yhdessä Raamattua - Johanneksen evankeliumi on menossa - ja hartauskirjoja. Eräs isä halusi ehdottomasti, että hänen poikansa, 2-3 -vuotias, pääsee mukaan kouluun, jossa opetetaan lukemaan. Pojan kasvot oli pesty, puhtaat sortsit olivat jalassa ja kädessä pieni paperinpala, jonka tarkoitus oli ilmaista, että kyseessä on opiskelija. Niin liikuttavaa! Poika pääsi mukaan ja oppi lukemaan. Kirja on nimeltään Kaikkein syvin bete, ja kertoo raamatunkäännöstyöstä folopa-heimossa PUG-ssa 1970-luvulla.

Siunattua päivän jatkoa,

arvoisa lukijani! Ja levollista juhannusta, sillä nythän on varsinainen juhannuspäivä. Huomenna me menemme messuun 9.30, jos Herra suo. Iloa sinulle!

Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa.