30.05.2023 - Uusi armon päivä

Olen iskussa aina migreenin jälkeisenä päivänä. Eilinen tuli taas levätyksi. Sain aikaankin jotain, kun välillä nousin ylös tarkistamaan, josko olo paranisi pienellä liikkeellä. Ompelin joitakin oikein sööttejä penaaleja, muun muassa - laitan niistä kuvia myöhemmin.

Oura - äly-ystäväni

antoi oikein hyvät lukemat tänä aamuna: "eilisessä oli sitä jotain". Mistäpä tuo konepoloinen tietäisi, etten ole huilaillut omasta innostani vaan pakon sanelemana. Minä ilmeisesti tarvitsen lujaa ohjausta voidakseni levätä. Seppo on minulle kyllä mitä parhain apu siinä, koska hän ei vaadi minua ponnistelemaan vaan päinvastoin yrittää rauhoittaa ja on paljon siinä onnistunutkin.

Lähdimme Nivalaan

viime keskiviikkona. Olin viimeiseen asti vähän epävarma lähdöstä, kun tunsin, etten voi oikein hyvin. Mökillä saan kuitenkin rentouduttua, joten lähdimme, mutta alkumatkasta tein muutamia möhlinkejä ajaessani ja siitäkin tiesin olevani hyvin väsynyt. Pääsimme turvallisesti perille ja ilta meni ihanasti mökin rauhassa. Kävin uimassa lammessa, jonka pintavesi oli noin 17 asteista, mutta pohjalla on kylmiä virtauksia. Uinti raikastaa ja piristää aina.

Seuraavana päivänä

toimme äidin mökille ja hän nauttii siellä olosta, sillä se tuo paljon muistoja mieleen hänelle. Isä rakensi mökin veljeni kanssa reilut 30 vuotta sitten ja se on lähellä maatilaa. Ja vaikka onkin, eivät sinne liian usein ehdi ne, jotka paiskivat päivät pitkät tilan töitä. Mutta meille se on nyt mitä parhain lepopaikka ja olen kiitollinen isälle, että hän rakensi mökin. Häntä kiinnosti varmasti lähinnä se, että lampeen istutettiin kaloja, joita hän sai onkia, sillä hän oli loppuun asti kalamies.

Äidin kanssa on naurettu lukuisat kerrat

sille, miten erilaisia äiti ja isä olivat. Kun vanhempani olivat jo eläkkeellä ja pinosivat puita mökillä, äiti oli ehdottanut työn päätteeksi, että lämmitettäisiin sauna. -Sinulla ne on aina nuo huvitukset mielessä, isä oli todennut. En muista, oliko saunaa lämmitetty. Luultavasti ei. Mutta isän ajatus oli se, että jos on tultu puita pinoamaan, niin sitten pinotaan puita. Ei siinä muuta iloa tarvita hupaisan työn lisäksi.

Jo isänisä oli lausunut aikoinaan vastaavaa, kun hän oli ihmetellyt sitä, että ihmisillä on niin kiire joutenoloon. Työ oli hänestä mukavaa. Onhan se, kun saa tehdä sitä, mikä on sydäntä lähellä.

Kutsuin mökille

veljen miniöitä lapsineen ja paistoimme makkaraa ja joimme kahvia samalla kun äitikin oli siellä. Äiti kirjoitti mökkikirjaa kuten hän aina kirjoittaa. Kun pesin äidin kodin keittiön ikkunaa ulkopuolelta, koputin ikkunaa, mutta hän vain kirjoitti päiväkirjaansa, ja luulinkin ettei hän edes huomannut minua. Mutta oli hän huomannut ja kirjoittanutkin vihkoonsa, että kyllä tulee valo läpi, kun on puhdas ikkuna.

Perjantaina poikkesimme

paitsi tietysti äidin luona, myös ystäväni luona naapurissa. Hänellä on ihana puutarha, jota kiertelimme ja tervehdimme myös kanalan väkeä. Otin kuvia niistä sekä mantelipuusta, josta laitan kuvan. Vietimme rattoisan kahvihetken rupatellen. Rikkautta on sekin, että on ystäviä, jotka on tuntenut koko ikänsä. Kaijan kahvitarjoilut ovat vertaansa vailla!

Torstai olikin hektinen

päivä, sillä heti aamusta yksi veljistäni soitti olevansa äidin luona käymässä vaimoineen, joten pinkaisimme sinne heti kun ennätimme. Juttu lensi kuten aina, kun kaikki puhuivat yhteen ääneen. Samaan syssyyn leikkasin äidin ja veljeni hiukset. Kävimme myös kirkolla, kuten sanotaan, kun puhutaan Nivalan keskustasta. Ekotori on vakiopaikkamme ja nytkin sieltä löytyi kaikenlaista. Muun muassa penaaleita varten hauskaa kangasta, yhdet sadehaalarit, joista aion tehdä itselleni säärisuojat sadetta vastaan - hyvä sadetakki minulla on, mutta sääret kastuvat. Muutakin kivaa löytyi, en nyt muista mitä.

Joku on sanonut,

että hyvä on parhaan pahin vihollinen. Moni ihminen saattaa olla todella kunnon kansalainen, hyvä ystävä ja työntekijä, pitää huolen toisista ja on kaiken kaikkiaan mitä parhain ihminen. Mutta jos Kristuksen sisäinen tunteminen puuttuu, puuttuu kaikkein tärkein. Moni kristitty näyttää ihmisenä olevan hyvin vajavainen, paljon huonompi ja ikävämpikin kenties, mutta Jumala katsoo sydämeen.

Miten sitten voi löytää tuon Kristuksen tuntemisen? Sitä ei voi itse ottaa, sitä voi pyytää ja etsiä. Se löytyy Raamattua lukemalla, sillä Jeesus on Sana, joka on elävä. Kun lukee Raamattua, sieltä puhuu Jumala itse Sanallaan. Se avautuu sille, joka on nälkäinen ja etsii ruokaa.

Niin kauan kuin en ollut palannut kasteen armoon, kuten sanotaan, eli ymmärtänyt, että olen jo kasteessa saanut kaikki Jumalan lahjat, luin Raamatusta vain tuomiota. Kaikki siellä syytti minua. Mutta kun sitten sain nähdä, että sisimpäni tarvitsee apua, ymmärsin olevani syntinen ja pyysin syntejäni anteeksi (mitä joudun ja saan tehdä joka päivä), niin Sana alkoi lohduttaa ja vakuuttaa:

mene äläkä enää syntiä tee

Onko niin, ettei kristitty enää syntiä tee? Kyllä tekee, joka päivä, koska on läpeensä syntinen. Mutta synnissä eläminen ei ole Jumalalle mieleen. Siitä pitää tehdä parannus, kääntyä pois, tunnustaa ja palata taas tielle.

Seurakuntayhteys

on aivan ehdoton asia kristitylle, sillä maailma tunkee täyttämään ajatuksemme ja mielemme. Tarvitsemme jatkuvasti kuulla samoja asioita Jumalan sanasta. Että olen syntinen, että tarvitsen armoa, että Jeesus on sovittanut syntini ja Jumala antaa ne anteeksi Jeesuksen tähden. Ehtoollinen on kristityn ruoka ja vakuutus syntien anteeksiantamuksesta.

Sen jälkeen

kun menin Sepon kanssa naimisiin, aloin nähdä syntini yhä selvemmin.

Rauta rautaa hioo, ihminen toistansa hioo

Koska Seppo on kiltti ja auttavainen, näen, miten kova itse olen kiukuttelemaan. Ja millainen sottapytty olen. Tavarani ovat huiskin haiskin ja usein etsimme niitä kissojen ja koirien kanssa, niin sanotusti.

Mailis Janatuinen

on sanomisen mestari. Hänellä on terävä tyylikeino käyttää kesken tavallista teksiä yhtäkkiä jotain sanaa, tyylirikkoa, joka herättää ja pysäyttää. Ja monta kertaa kun mietin, mitäkäs tämä tarkoittaa, niin hän kirjoittaa seuraavaksi, että lukija nyt varmaan kysyy... Ja hänen tekstissään on paljon vertauksia, joiden käyttö on, ikävä kyllä, yleisesti vähentynyt ja köyhdyttänyt kieltämme. Suosittelen hänen kirjojaan! Me olemme loppusuoralla lukemassa Nainen ja hänen miehensä-kirjaa - siis Seppo lukee sitä minulle iltaisin ja aamupäivisin. Ohessa luemme hänen päivähartauskirjaansa Jää luoksemme.

Sunnuntaina

olimme tapamme mukaan messussa Mikaelin seurakunnassa. Minulla oli kanttorivuoro eikä sinä aamuna ollut onneksi päänsärkyä. Saimme kirkkokahvien jälkeen kutsun erään seurakuntaperheen luo kylään ja siellä viivyimmekin heidän kauniissa kodissaan iltapäivään ja nautimme makoisat ruuat ja kahvit. Juttelimme kuulumisia ja lopuksi rukoilimme Isä meidän yhdessä vanhempien ja lasten kanssa. Olipa mukava päivä.

Toki tuollaisen vilkkaan päivän

jälkeen saan päänsäryn seuraavaksi päiväksi, mutta senhän tiedän jo etukäteen. En silti muista sitä, vaan porhallan menemään... Pyykit sain kuitenkin pestyksi ja sisällä räpelsin jotain. Tärkeimmät asiat tulivat kuitenkin tehdyksi, eli luimme Raamattua ja rukoilimme Sepon kanssa. Jos en itse jaksa lukea, Seppo lukee minulle.

En surkuttele

päänsärkyäni, sillä se kertoo vain jotain elämästäni. Tärkein ja suurin saavutukseni, jos sitä sellaisena voi pitää, on Arista huolehtiminen loppuun asti. Se oli minun elämäntehtäväni. Sen tein Jumalan avulla niin hyvin kuin pystyin, vaikkakin vajavaisesti. Ja Jumala antoi minulle elämän jälkiruuan, tämän Sepon, jota parempaa kumppania ja puolisoa en olisi itse kyennyt koskaan valitsemaan tässä elämäntilanteessa, vaan Jumala hänet minulle antoi lahjaksi ja aarteeksi.

Sen lisäksi, että luemme ja rukoilemme yhdessä, pelaamme edelleen muun muassa sanapeliä. Seppo häviää edelleen lähes aina, ja vaatii välillä hyvitykseksi suklaata, jota saatan armollisesti hänelle antaakin. Paljon me luemme kumpikin ja olemme pitkiä aikoja hiljaa, mutta se on sellaista suloista hiljaisuutta, jolloin Seppo saattaa kysyä, haluaisitko kahvia. Tosin palvelu on toisiaan hidasta, mutta siinähän on sitten paikka mukavalle sanailulle.

Tänään minulla on työiltapäivä,

menen uimahalliin ja se on mukava reissu, vaikka migreeni tästäkin päivästä luultavasti seuraa. Viimeksi tosin yritin hillitä itseäni tosissani, etten vesijumpannut kuin puolella teholla eikä särky päässytkään päälle kunnolla, vain kituuttamalla. Samalla reissulla poikkean kauppaan hakemaan lisää salaattivärkkiä ja muuta tarpeellista. Seppo aikoo siivota sillä aikaa, kun olen poissa. Se sopii minulle, en pidä siivoamisesta. Ei hänkään, mutta tekee sen kuitenkin. -Luin vain viimeiset lauseet Sepolle, mutta en aiempia. Sanoin hänelle, etten lue, ettei hän ylpisty.

Aika korjailla

tekstin virheet ja laittaa kuvia. Aamun lukuhetki Sepon kanssa, maksalaatikkoa lounaaksi ja sitten töihin. Siunattua päivää sinulle, arvoisa lukijani! Kiitos palautteesta, jota saan välillä; se innostaa kirjoittamaan, vaikka kyllähän minulla on tarvekin siihen.