11.05.2023 - Koska lehdet puhkeavat?

Eilen jo oli lämmin päivä, keväinen kerta kaikkiaan. Sen takia tuntuukin oudolle, että puut ovat vielä rankoja, vailla lehtiä. Ikään kuin epätasapainossa lämmön kanssa. Mutta meri on kylmä vielä, jäitä varmaan rannoilla vähintään. Senkö takia lehdet odotuttavat itseään - vai liekö se kova tuuli, joka pelottaa lehtiä puhkeamasta?

Otin hyllystäni

uuden kirjan luettavaksi, yhden sellaisen taas, jonka olen lukenut ennenkin. Kerttu Lappalaisen ja hänen miehensä Taunon elämäntarina. Rehellistä kerrontaa elämän kivuista ja tuskista, huonoudesta kristittynä ja vanhempina. Kyyneleittä en ole selvinnyt, sillä teksti on puhuttelevaa, tulee muistoja mieleen.

Tauno-isä kirjoittaa

kokemuksestaan, kun joutuu jäämään alle 50-vuotiaana eläkkeelle. Toinen käsi on amputoitu sotavamman takia, ja nyt toisessa on krooninen luumätä, kivut ja säryt jatkuvia ja kovia. Tuli mieleeni Ari, joka joutui jäämään alle 30-vuotiaana eläkkeelle ja itkuhan siitä tuli.

Jatkan myöhemmin...

Perjantaiaamuna,

eilen en ehtinyt ja lopulta jaksanut kirjoittaa enää.

Jatkan Kerttu Lappalaisen kirjan tuomia ajatuksia. Äitienpäivänä moni meistä äideistä kokee riittämättömyyttä ja huonoutta. Taunon sanat voivat rohkaista, jos sinä, ystävä hyvä, olet allapäin tulevan juhlan takia. Tauno poikkeaa tyttärensä opiskeluasunnossa palatessaan huonojen uutisten kanssa sairaalasta:

Vaikka en olekaan mitään, olen kuitenkin tuon lapsen isä ja hän kysyi: "Isä, tarvitsetko jotakin?" Hän sittenkin rakastaa, vaikka olenkin tällainen, mihinkään kykenemätön. Se, että on hyväksytty ja rakastettu kaikesta huolimatta, on parasta lääkettä, mitä ihminen voi saada, kun kaikki omat mahdollisuudet on riisuttu pois. Jokin pieni sana tai kädenliike on ollut monesti parasta lievitystä tuskaan ja ahdistukseen. Tai katse, joka on kertonut mukanaelämisen tuskasta. Myötäeläminen - - on avuttoman vierellä avuttomana olemista, kun neuvot ovat loppuneet ja vain hiljaisuus puhuu. -s. 170

Kerttu

on puhelias, joka kertoo kaiken miehelleen. Hänen on vaikea ymmärtää miestä, joka on aivan toisenlainen. Tauno menee lukkoon, kun alkaa masentua. Ja mitä enemmän toinen yrittää saada häntä avautumaan, sitä enemmän lukkoon hän menee. Vasta, kun Jumala antaa jonkin valonsäteen taas miehen elämään, tämä kykenee avautumaan tai kun on riittävän paljon aikaa puhumiseen. Pikku tuokio ei riitä.

Pitkän avioliiton

etuja pariskunta myös pohtii. Jos ei muuta, niin oppii ainakin toisesta sen, millä hänet saa suuttumaan. -Kun Tauno joutuu jäämään eläkkeelle ja Kerttu otetaan töihin hänen sijaansa, Tauno alkaa pohtia elämän hyviä puolia kovien hermosärkyjen häntä kiduttaessa. Hän muistelee sotainvalidia, joka on sokea ja kuuro, jalaton ja toinen käsikin poissa. Mutta ilman Jumalan lohdutusta ja iankaikkisen elämän toivoa Tauno ei jaksaisi.

Kerran Kerttu

tapaa vanhemman kristityn veljen kaupassa, joka kysyy kuulumisia. Kerttu sanoo, etteivät Taunon kivut ole loppuneet, mutta Herra on hoitanut heitä ihmeellisesti ja he iloitsevat toisistaan. Tähän kysyjä vastaa, että sairaus on Saatanasta ja pitää rukoilla voimallisesti, että Herra vapaututtaisi Taunon. Kerttu on eri mieltä:

Tuohon on vaikea yhtyä, sillä olemme kokeneet tämän sairauden kautta niin suurta siunausta. Herra on hoitanut meitä sielun, hengen ja ruumiinkin osalta - - antanut Taunolle voimia kestää tuskat - - ja avioliittommekin on tullut kuin uudeksi.

Olen Kertun kanssa

täysin samaa mieltä. Jumalan kädestä me otamme sekä hyvän että pahan. Mekin koimme Jumalan siunausta Arin vakavasti sairastaessa. En antaisi noita kokemuksia pois, vaikka en kyllä jaksa niitä juuri miettiäkään. Elämä oli raskasta, mutta rikasta. Ja sitä se on edelleen. Nyt vaan pitäisi osata hiljentää ja se on vaikeaa.

Eilen oli hauska päivä,

saimme Pedron meille aamusella. Kävelimme Pedro kärryissä Vikingan rannalle ja katselimme mennessä kadunpesukoneita. Tuuli oli jälleen melkoinen, mutta sää on kyllä lämmennyt. Seppo ja Pedro leikkivät sillä aikaa, kun minä kävin uimassa 30 vetoa. Vesi oli edelleen raikasta ja piristävää! Se tuntui hyvältä ja paluumatkalla huomasin, että toinen villapusero ei olisi ollut enää välttämätön. Pedro sai kokeilla sähköpotkulautaa kuiviltaan, sillä sellainen kiinnostaa häntä kovasti.

Päivällä huilasin

samalla, kun Pedro nukkui päiväunia sen jälkeen, kun olin lukenut hänelle kaksi pientä kirjaa Jeesuksesta.

Iltapäivällä "nautinkin"

sitten migreenistä, mutta se antoi minulle lepoaikaa enkä pitänyt sitä pahana. Iltaa kohden piristyin ja luimme yhdessä Sepon kanssa Jooelin kirjan loppuun ja sen jälkeen Seppo luki Nainen ja hänen miehensä -kirjasta Batseban tarinaa. Mailis osaa asettua kunkin Raamatun naisen asemaan hyvin ymmärrettävällä tavalla.

Tänään kipaisen

takkuuntuvan hiuskuontaloni kanssa läheiseen kampaamoon, jossa tapaan käydä kahdesti vuodessa. Hiusten pesu ja leikkaus. Aamun piristys. Sen jälkeen teemme jossain vaiheessa pyörälenkin Sepon kanssa ja keittiön ikkunan toivon tulevan pestyksi ennen sunnuntaita. Nämä ikkunat ovat sen verran leveitä, että toisen pitää kannatella ikkunaa, kun toinen pesee. Kai minä olisin huitaissut ne jossain välissä, jos olisin yksin voinut, joten on oikein hyvä, etten voi...Seppo hoitaa paljon taloyhtiön tehtäviä vapaaehtoisesti, joten homma on siirtynyt ja onpa nyt ollut kylmääkin vielä. Ja ovat sitten puhtaampia pitempään, mitä myöhemmin ne pesee - positiivisesti ajateltuna!

Tällä viikolla

meillä oli seurakunnassa lähetystyön ilta. Minä keitin ruuat, koska idea oli omani. Lainasin miniältä ja tyttäreltä 5 litran kattilat ja tein hernekeittoa pitkän kaavan mukaan ja hyvää siitä tulikin. Lisäksi jauhelihaperunakeittoa niille, joille ei hernekeitto sovellu. Yksi toi leivät ja jälkiruuan, toinen maidot, yksi teki kaakun arvontaan.

Seppo ja Pekka järjestelivät pöydät ja ilta meni kaikkineen hienosti. Pastori piti iltahartauden liittyen lähetykseen, veisasimme pari virttä ja juttelimme. Minä kerroin muutamin sanoin jotain lähetyshiippakunnan lähetystyöstä - suoraan nettisivustolta. Olin kiitollinen auttavista käsistä ja niistä kaikista, jotka tulivat paikalle - meitä oli isohko joukko.

Tulevana äitienpäivänä minulla on soittovastuu messussa. Olen hyvin kiitollinen soittotaidostani, se on Jumalan lahja.

Pari tuntia aikaa

kampaajalle menoon. Keitän ison kupin vihreää teetä ja menen sängylle, jonka Seppo on jälleen petannut kuten aina, ja aloitamme Aamoksen kirjan, luemme Psalmin 132 sekä parin hartauskirjan tekstit ja sen jälkeen Mailiksen päivähartauskirjaa ja romaania raamatun naisista.

Koska äitienpäivä on ylihuomenna, vielä yksi rohkaisu teille, arvon naiset! Luin erästä kirjaa, jonka jätin kesken, koska se ei vastannut minun nykyistä tarvettani eikä sen takia kiinnostanut. Mutta yksi lause siitä jäi elämään.

Nainen kirjoitti, että vaikka aikuisista lapsista ei kuulu mitään ja me äiteinä koemme, etteivät he välitä, niin se ei ole totta. Kyllä he meitä ajattelevat ja rakastavat, vaikka me emme heistä kuulekaan välillä moneen aikaan mitään. Tämä lohduttakoon sinua, jolle äitienpäivä voi olla vaikea. 

Tärkeintä on kuitenkin,

mitä Jumala ajattelee sinusta, arvoisa lukijani, ja minusta, ja hän sanoo sen Jesajan kirjan 49. luvussa:

»Herra on minut hylännyt, Jumalani on minut unohtanut!» - Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt, ja niin sinun muurisi ovat aina silmieni edessä.

Jumala siunatkoon sinua!