06.03.2023 - Silta-Annan elämä

Anopille noin 30 vuotta sitten antamani kirja palautui minulle hänen kuolemansa jälkeen. Luin sen ensi kertaa viime viikolla ja se teki minuun suuremman vaikutuksen kuin pitkään aikaan mikään kirja. Silta-Anna, Jumalan timantti.

Anna Simolin

eli 1825 - 1896 Ahvenanmaalla. Nimi silta-Anna tuli siitä, että Annan mökki oli sillan kupeessa. Annaa oli haastatellut aikoinaan joku pastori ja kirjoittanut hänestä jatkokertomuksen johonkin lehteen. Tuulikki Metsola oli saanut nuo tekstit ja kirjoitti ne kirjaksi. Annan elämä oli hyvin karua, mutta hengellisesti rikasta.

Annan sisaruksia kuoli vauvana useampia, ja Anna syntyi vantterana, mutta hänellä oli vasemman käden tilalla vain tynkä. Isä kuoli Annan ollessa nelivuotias. Äiti oli ankara eikä osoittanut hellyyttä tai rakkautta, mutta mummu oli lempeämpi - hän kuoli Annan rippikoulun aikoihin. Se oli paha isku tytölle.

Sinnikäs tyttö opetteli kutomaan ja teki itselleen lapaset 6-vuotta juuri täytettyään. Äiti oli antanut kovaa sianjouhilankaa kudottavaksi, ja Annan kädentynkä vuoti verta. Naapurin nainen moitti kovasti äitiä, jonka jälkeen Anna sai oikeaa lankaa kudottavakseen.

Annan hengellinen herääminen tapahtui nuorena, kun seudulla vieraili uskova puhuja. Myöhemminkin Jumala lähetti aika ajoin julistajia rohkaisemaan Annaa ja myöhemmin Anna oli se, joka kävi Ruotsin puolelta hakemassa uskovia saarnamiehiä seudulle.

Anna oli niin köyhä,

että hän oli äiteineen monesti päivän, pari kokonaan syömättä. Mummo kävi kerjäämässä ja hänen kuoltuaan se oli Annan tehtävä. Myös nälkävuodet kurittivat seutua kuten Suomessakin 1867-8 maissa, mutta Annalle se ei ollut suuri muutos, sillä he olivat koko ajan toisten armoilla - tai oikeastaan Jumalan, sillä usein Jumala lähetti jopa linnun pudottamia kalan Annan eteen polulle, kun ruokaa ei muuten ollut. Kerran Anna keitti velliä lusikallisesta jauhoja. Annan silmät levisivät, kun jauho alkoi saota ja hän joutui lisäämään koko ajan vettä. Lopulta puuroa oli kattilallinen. Samassa eräs köyhä, henkisesti sairas mies poikkesi Annan mökille tuomaan Annalle uutta vesikauhaa, kun oli huomannut edellisellä käynnillään  entisen olevan hajoamassa. Anna jakoi puuronsa miehen kanssa.

Salaisia haaveitakin

Annalla oli. Yksi oli se, että hän pääsisi joskus käymään Ruotsissa, mummon kehumassa ihmemaassa. Noihin aikoihin Annalla oli jopa kaksi lehmää ja hän alkoi haluta yhtä sun toista itselleen. Tosin ei hänellä ollutkaan kuin rikkinäiset kengät ja ikivanhat vaatteet, jotka juuri pysyivät päällä, mutta kiitollinen hän oli. Hän rukoili, että Jumala antaisi hänelle vaikka ahdistusta, jos hän alkaisi kiintyä liikaa maailmaan. Rukoukseen vastattiin. Annan lehmät kuolivat, ensin toinen, sitten toinen. Vasikkaa pisti kyy ja se jouduttiin tappamaan.

Noihin aikoihin eräs Annan tuttu puhuja kirjoitti Ruotsista, että jos Anna voisi järjestää keräyksen lähetykselle, korutkin käyvät. Anna järjesti. Ja Anna lähetettiin viemään lähetys Ruotsiin. Silloin Anna ymmärsi, miksi eläimet kuolivat. Ei hän olisi voinut lähteä, jos ne elivät eikä liioin antaa niitä toisten hoidettavaksi. Annaa pilkattiin jopa ystävien taholta eläinten kuoleman takia: eläinrääkkääjä! Eihän Annalla ollut juuri ruokaa eläimille kun ei ollut itsellekään, mutta eivät ne sen takia kuolleet.

Anna teki useamman

Ruotsin matkan, ja ne olivat kaikkineen ihmeellistä Jumalan huolenpitoa. Annan mökkikin hajosi jossain vaiheessa. Hän osti velaksi pari rakennusta ja käveli 30 km hakemaan serkkuaan, ainoaa sukulaistaan, rakentamaan mökkiä. Serkku ei luvannut tulla. Anna itki, valvoi ja rukoili koko yön. Aamulla serkku heltyi, omatunto kolkutti. Hän tuli muutaman miehen kanssa rakentamaan mökkiä. Samaan aikaan vanhan mökin savutorni romahti lopullisesti, Anna joutui asumaan naapureissa rakentamisen ajan.

Sitä köyhyyttä on vaikea minun ja tämän päivän ihmisen kuvitella. Mutta kun Anna lopulta kuoli mökissään, joka oli kylmä ja hatara talvella, hän oli luovuttanut omaisuutensa erääseen hengelliseen rakennusprojektiin. Kun huutokauppa pidettiin, Annan rikkinäisetkin astiat menivät kuin kuumille kiville - Anna oli suurin lahjoittaja - tuo köyhä, rampa nainen. Kukaan ei ollut odottanut Annan maallisten jäännösten olevan minkään arvoisia, mutta Jumala näki toisin ja "määräsi" niille hinnan.

Annaa pilkattiin

ja paneteltiin, mutta hän vain rukoili ja Jumala auttoi. Emme ymmärrä, kun menetämme jotain, miksi Jumala sallii sen. Myöhemmin saatamme sen ymmärtää, kuten Annakin eläintensä osalta.

Annan äiti

syytti Annaa siitä, että hän halvaantui, kun Anna lähti ainoan kerran elämässään ilman äidin hyväksyntää kirkkoon oltuaan 7 vuotta äitinsä vierellä tätä hoitaen. Jos äiti sanoi, mene vain tyttökulta, se oli lupa lähteä. Mutta kun äiti sanoi, tee niin kuin tahdot, se tarkoitti ei. Mutta Anna halusi kirkkoon, vaikka äiti ei olisi päästänyt. Ei Anna kostunut siltä reissulta mitään, ei edes kuullut papin puhetta, mutta äidin kuolemasta hän syytti itseään monta vuotta.

Viimein vuosien jälkeen hän kertoi papille asian. Tämä totesi, että sinä tosiaan teit syntiä, toimit väärin, neljättä käskyä vastaan. Anna oli lohduton. Mutta Annan surressa pappi jatkoi: -Sinä saat sen anteeksi Jeesuksen tähden, saat olla vapaa. Nyt Anna vasta vapautui ja hän kiitti ja ylisti Jumalaa. -Tuokin esimerkki puhutelkoon meitä: kun me tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja antaa meille syntimme anteeksi. Ja me pääsemme vapaaksi!

Suosittelen hankkimaan tuon kirjan luettavaksi, jos se löytyy jostain divarista tai kirjahyllystä. Kirja sisältää paljon muutakin kuin tässä kertomani. Jotain sellaista, mitä me kristittyinä kohtaamme tässä elämässä ja jossa tilanteissa Jumala meitä väkevästi auttaa, kun kukaan muu ei siihen kykene.

Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa.

Siunattua päivää, arvoisa lukijani!