16.02.2023 - Voisi olla huhtikuu!

Keittiön ikkunasta näkyy vihreää nurmikkoa ja valkoisia sekä mustuneita lumiläiskiä. Mittari on plussalla, nastakengät ovat olleet käytössä koko alkuvuoden. Tällainen talvi tällä kertaa. Jatkuneeko tätä juhannukseen asti!

Salapoliisintyö

migreenin ympärillä jatkuu siinä missä kissakin kiertää yhä kuumaa puuroa. Parilla viime kerralla olen löytänyt joitakin yhtäläisyyksiä mahdolliseen päänsäryn puhkeamiseen:

- olin syönyt edellisenä päivänä leivoksen tai suklaata päivällä

- olin liikkunut päivällä kohtalaisen paljon verrattuna tavalliseen ja kuunnellut intensiivisesti jotain keskustelua tai ollut siinä mukana

- oli jonkin verran pahaa mieltä ja stressiä

- illalla ei tullut uni, ikään kuin ei väsyttäisi muka ollenkaan, vaikka yleensä nukahdan klo 22 maissa.

- vilu sekä jalkasärky, johon ei auttanut parit säärystimet, villasukat eikä painopeitto - ei mitään vaikutusta!

Ja niinpä sitten heräsin

puolilta öin, juuri kun olin nukahtanut ja ottanut jo Panadolin jalkasäryn ja arvelemani migreenin puhkeamisen takia tuntia aiemmin. Mutta ei hätää - saatoin kuitenkin rukoilla! Ja mielessäni oli kuuntelemani Pöyryn opetus, jossa hän puhui Jumalan sormesta ja ylipäänsä Jumalan johdatuksesta.

Pöyry opetti, että joka ikinen sairauskin tulee Jumalan kädestä, vitsauksista puhumattakaan. Jopa pakanat sen ymmärsivät, kun Egyptissä alkoi virta muuttua vereksi, sääsket täyttivät tienoon ja niin edelleen. Faaraon hovimiehet sanoivat: "Tämä on Jumalan sormi!" - Mutta me kristityt saatamme kuitenkin sanoa, että olipa tuuri, kun en sairastunut tai kun satuin hoksaamaan jotain. Voi meitä itseemme luottavia!

Elän nyt aikaa,

jolloin minun on vähitellen pakko - tai saan - suunnata ajatuksia lepoon. Kun on parempi päivä, innostun tavattomasti ja luulen jaksavani kuten taannoin. Heti sen jälkeen tuleekin päivä, jolloin jo aamusta pää on sumussa ja olo uupunut. On vaan kovin vaikea uskoa, että minä en jotain jaksa. Mutta varmaan totun, kun aikaa kuluu. Ja niitä parempia päiviä sentään on enimmäkseen.

Viime yönä

mietin kuolemaa. Se johtuu siitä, että lääkäri oli viimein katsonut joulukuiset verikokeiden tulokset, kun jo toistamiseen soittelin (jätin soittopyynnön) hoitajalle kyselläkseni tuloksia, kun niitä ei ole kirjattu omakantaan. Sain lähetteen uusiin verikokeisiin, maksa-arvojen tutkimiseksi. Niitä yöllä mietin, eilen olin verikokeissa.

Olenko valmis lähtemään,

jos ja kun tulee kutsu Jumalan luo? Lapset kyllä pärjäävät, heillä on perheensä ja omat ystävänsä ja kuvionsa. Lastenlapsilla on muitakin isovanhempia. Seppoa en oikein mielelläni jättäisi yksin, kun hän on viimein minut löytänyt ja toivoisin voivani viettää vanhuutta yhdessä hänen kanssaan. Mutta meillä on jokaisella omat tehtävämme ja työmme täällä, jotka Jumala on edeltä päin valmistanut. Kun ne on tehty, on aika lähteä.

Huomaan olevani

aika lailla harmaissa mietteissä, mutta se johtuu migreenistä. Eräänä päivänä käveleskellessämme Sepon kanssa, puhuin hänelle mukavia ja sanoin, että on niin paljon helpompi olla kiltti toiselle, kun ei ole kipeä mistään kohtaa. Sen takia itsenikin pitäisi olla armollinen niitä läheisiä kohtaan, jotka ovat sairaita ja saattavat tiuskia ja kiukutella. Olen liian herkkähipiäinen tuollaisessa tilanteessa ja alan tuijottaa itseeni ja miettiä, mitä olen tehnyt väärin sen sijaan, että ymmärtäisin läheisen tuskaa ja huolta.

Ensi sunnuntaina

messun jälkeen kirkkokahvilla keskustelemme pastorin johdolla aiheesta, mitä seurakunnan jäsenyys merkitsee, mitä se antaa. Aiheesta on hyvä alustus piispaltamme lhpk.fi -sivustolla ja myös Lähetyshiippakunnan lehdessä, Pyhäkön lampussa, jonka voi tilata ilmaiseksi.

Olen sangen kiitollinen omasta Mikaelin seurakunnastamme, jossa pastori tuntee laumansa, myös minut, ja johon kuulun yhdessä noin 40 ihmisen kanssa, joiden kanssa tunnemme lauman jäsenet tai ainakin tiedämme, ketkä ovat samaa laumaa kuin itse olen. Se on hyvin turvallista ja ihanaa, etenkin, kun opetus, jota saamme, on raamatullista ja hoitavaa. Kun istun kuuntelemassa saarnaa, OURA näyttää yleensä aina sinä aikana LEPO. Toki seurakunnassamme käy monia ihmisiä, jotka eivät ole jäseniä, vaan käyvät silloin tällöin, jotkut useinkin.

Mielialani

parani juuri monta metriä. Hoitaja vastasi soittopyyntööni: maksa-arvoni ovat normalisoituneet! Syynä ei voi olla mikään muu kuin se, että lopetin tulehduskipulääkkeet joulukuun jälkeen ja tänä vuonna olen maiskutellut pelkästään Panadolia, sitä keskimäärin yhden päivässä. Olen pitänyt päiväkirjaa: 7 päivää tammikuussa ilman yhtään, joinakin päivinä yksi, joskus kaksi, mutta kolmea ei kertaakaan. Ensi viikolla pinkaisen akupunktiota saamaan kolmannen kerran, sillä edelliset kerrat marraskuulla kyllä ovat laimentaneet migreenin tehoa. Rukoillaan täsmäiskua migreenille!

Kuinka ollakaan,

muistin juuri yhden ison ilonaiheen viikon varrelta. Olin hammastarkastuksessa ja lääkärin mukaan luustoni on hyvä ja vahva, vaikka kaikki hampaani ovat kuluneet ja paikkoja pullollaan. Reikiä ei ollut paitsi yksi hajoava hammas, jota paikkaillaan lauantaina ja hammaskiviveistämöllekin pääsen samalla reissulla. -Hammaslääkäri oli ulkomaalaistaustainen nainen, ja niin perusteellista, tarkkaa ja asiallista tarkastusta minulle ei ole aiemmin tehty. Kasvojen luutkin hän tutki.

Tänään meillä

on ns. vapaapäivä Sepon kanssa. Se tarkoittaa sitä, että hän tekee veroilmoitusta ym sellaista aamupäivän ja iltapäivällä käymme ajelulla. Ja jos ehdin, leikkaan ja ompelen muutaman pikkukissan lisää. Eilen tein viimein pienennetyn kaavan kissasta ja ompelin jo yhden. Siitä tuli oikein söötti.

Herra siunatkoon sinua, arvoisa lukijani, ja kiitos, jos jaksoit lukea loppuun asti harmaahkon tekstini!

jk. Lastenlapsia emme ole nähneet hetkeen - viime lauantaina ulkoilimme Pedron kanssa - ovat oksennustaudissa ja kuumeessa, mutta huomenna tarkoitus on mennä Tiutaun eskariin isovanhempien ominaisuudessa - ilo siitä, jos meno onnistuu!

jk.2 Kissan taustana valokuva, siksi kissa näyttää valtavalta!

jk.3. Ystävänpäiväkukat sain kun hiukan valitin lahjojen puutetta. Mies pinkaisi heti kukkakauppaan ja sai huomata, että moni muukin mies siellä oli jonossa. Ruuhka oli ilo miehelleni, joten hänen ei tarvinnut puhua mitään, vaan sai vain osoittaa kimppua, jonka ottaa. Niin miehet kuulemma usein tekevät, sanoi kukkakauppias, joka on iloinen ja puhelias.