22.08.2022 - Toipilaana

Keittiön pöydän ääressä istun koneella. Ulkona on aurinkoinen päivä, tuuli puistelee vaahteroiden lehtiä, jotka eivät ole vielä kellastuneet, vaikka välillä sää on vaikuttanut syksyiseltä. Kuten eilen, kun vettä satoi ihan koko päivän. Silloin Seppo sytytti kynttilän parvekkeelle, siellä se loi valoaan pitkin päivää iltaan asti.

Aloimme jo toipua

viime viikolla. Mutta sitten tuli möhläys ja takapakkia. Ystävät pyysivät meitä Juthbackan markkinoille, sadan kilometrin päähän, ja me lupasimme mennä. Tiesin saman tien, että tämä ei ole ihan viisasta, mutta oli niin hauskaa lähteä ystävien mukana tuulettumaan.

Markkinoilla

oli tosiaan tunnelmaa. Ehdimme kukin tehdä yhden ostoksen samalla, kun sää oli pistävän helteinen, yhtään ei tuullut, hiki valui ihoa pitkin. Sitten alkoi tuulla ja tuli ankara ukonilma. Liki, ettei rakennus, jonka suojissa pidimme sadetta, syttynyt palamaan, kun salama iski samalla kun ukkonen räjähti. Kipinöitä oli vain katon lähellä sinkoillut, sanoi Seppo, joka oli kauempaa nähnyt tilanteen.

Nautimme makkaroista

sateen vähän hellittäessä, ja minulla ja Sepolla oli sadetakit. Mutta kastuimme kuitenkin, sää oli mahdottoman kostea. Päätäni alkoi särkeä paluumatkalla ja sen jälkeen olikin lämpöä parina yönä ja kurkku taas kipeä. Mutta hyvät ystävät ovat suuri rikkaus ja siunaus, ensi vuonna menemme taas eikä sää voine olla kauheampi silloin!

Tänään

olen lukenut romaania ja aina välillä ommellut kissoja. Ruokaa ei tarvinnut laittaa, lämmitin eilisen sosekeiton, joka oli tänään ehkä vielä paremman makuista kuin eilen. Kesäkurpitsaa, sipulia, monta valkosipulia, lehtikaalta ja mausteita. Öljyä ja Koskenlaskijaa. Oli hurmaavan makuista, pakko tunnustaa! Seppo kävi kirjastossa, toi minulle seuraavan Hietamiehen romaanin. Ne ovat kyllä mitä parasta ajankulua - se huono puoli hyvässä kirjassa on, etten malta lopettaa ja saan migreenin. Tyhmästä päästä kärsii tyhmä pää.

Lauantaina

Seppo sai siivouskärpäsen pureman. Minä luin parvekkeella muina naisina ja luulin hänen vain imuroivan. Kun tulin tupaan, hän olikin jo siirrellyt sängyt ja vaikka mitä. Meidän piti tällä viikolla tehdä muutoksia makuuhuoneessa, mutta se tapahtuikin sitten jo lauantaina. Olemme sangen tyytyväisiä lopputulokseen molemmat. Sänkyihin tuli taas jalat, kun ne helteellä otettiin pois. Ja sängyt tuli käännetyiksi toisin päin, kuten ostaessamme ne saimme neuvon tehdä puolen vuoden välein. Kirjat tuli järjestetyksi uudelleen ja pölyjä imuroitua runsain määrin. Kyllä nyt kelpaa!

Seppo totesi,

että kyllä me on joka vuosi saatu isoja juttuja tehdyksi. Ja minä viisastelin perään, että on se peffaan potkimista vaatinutkin, mutta paljon on saatu aikaan. -Jälleen lähti tavaraa kiertoon, mikä on hyvä asia, sillä sitä on aina ihan liikaa kai joka huushollissa.

Aluksi olin hyvin nihkeä, kun Seppo oli tapansa mukaan jahdannut markkinoilla öljylamppuja ja muuta vastaavaa. Ja löytänyt ison hökötyksen, öljylampun. Mutta kireä ilmeeni joutui häpeään, kun hän kunnosti lampun ja laittoi se olohuoneen kattoon. Se on todella upea! Sen saa helposti muutetuksi sähkölampuksi, kuten se olikin ostettaessa, mutta rakas mieheni arvostaa enemmän öljylamppuja, joten sellaisena se on nyt olohuoneessa. Saa olla, olen iloinen siitä.

Joka aamupäivä

sekä ilta olemme jatkaneet Raamatun ja Tunnustuskirjojen lukemista. Meillä ihmisillä on syntisen luontomme takia vahva taipumus yrittää itse tehdä jotain pelastuksemme eteen ikään kuin siitä olisi hyötyä Jumalan edessä. Jesajan 64. luvussa kerrotaan kuitenkin, minkä verran siitä on meille apua:

Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme.

Niinpä Tunnustuskirjoissa

joudutaan selittämään monin tavoin erilaisia tapoja, joilla ihmiset ovat kautta aikojen yrittäneet välttyä olemasta syntisiä ja kiertämällä jotenkin sen, että ainoa mahdollisuus meillä jokaisella on parannuksen tekeminen. Se tarkoittaa sitä, että kadumme syntejämme, tunnustamme ne Jumalalle ja uskomme ne anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden.

Katumus

ei meitä pelasta, ei liioin tunnustus. Ei pelasta se, että kuvittelemme kenties rakastavamme Jumalaa ja sen takia pelastuvamme. Ei. Ainoa mahdollisuutemme on siinä, että toinen on ottanut meidän paikkamme ja kärsinyt syntiemme sovituksen ja antaa meille armahduksen. Siitä me saamme kiittää Sovittajaamme ja jatkaa iloiten matkaa.

Alkaa vähän

nyppiä tämä rauhoittuminen kotona. Mutta pakko tässä on ottaa rauhallisesti, ettei tulisi lisää takapakkeja. Tosin huomenna olen aikeissa mennä kirpputorille myymään - Gerbyn Vestiksen pihalla on huomenna klo 17-19 pihakirppis ja olen ilmoittautunut sinne. Herra suokoon, että reissu on piristykseksi ja paranemiseksi eikä tuo taas lämpöä tai muuta oiretta.

Seppo kävi

paitsi kirjastossa, myös kaupassa ja toi meille kaalikääryleitä, jotka pistelimme poskeemme hyvällä ruokahalulla. Kiva, kun ruoka maistuu jälleen. Harvoin se on tosin ollut minulle maistumatta.

Nyt vaan

pitää yrittää, sikäli kuin itsestä riippuu, rauhoittua niin paljon, että olisimme iskussa ensi pyhänä, kun minulla on soittovuoro ynnä muuta messussa ja Sepolla suntiohuki. Olemme olleet poissa kolmena pyhänä kirkosta, joten nyt olisi kyllä kova halu taas päästä messuun. Ja sitten viikon päästä pääsemme jälleen vihkiäisiin Nivalan kirkkoon. Jos Herra suo ja olemme terveitä.

Iloa sinulle, arvoisa lukijani, ja uskoa ja luottamusta siihen, että meidät on täydestä hinnasta ostettu vapaaksi kaikista synneistämme ja siitä on takuuna kasteemme ja kaikki Sanan lupaukset, jotka saamme uskossa omistaa.