Kategoriat: Ajankohtaista

Kävimme häissä Nivalassa. Poimin mustikoita hullun lailla, kun niitä sattui olemaan tänä vuonna runsain määrin ihan mökin nurkalla. Uin aamuin illoin lammessa ja nautin. Käytimme äitiä mökillä, kirkonkylällä emme käyneet ollenkaan, mitä nyt Nivalan kirkossa, kun vihkiminen tapahtui siellä.

Kotiin tultuamme

Seppo sairastui ensin, minä pari päivää myöhemmin. Testit eivät osoita koronaa, mutta voihan tämä sitäkin olla, mutta samapa se, mitä on, kun selvästi emme ole kunnossa.

Yöt hikoillaan

ja päivisin on vähän parempi olo. Selkeästi flunssainen olo sekä kuumetta öiseen aikaan.

Ajattelin

vaan kertoa, jos joku sattuu ihmettelemään, miksi en kirjoita.

Olemme aloittaneet

Tunnustuskirjojen lukemisen - joka ilta emme ole voineet lukea, mutta koska olemme joutilaita koko päivän, olemme lukeneet Raamattua myös aamupäivisin ja Tunnustuskirjoja samoin, mikäli kunto on kestänyt. Lisäksi itse olen ahminut Hietamiehen romaaneja uutta kierrosta, kun alkuun pääsin ja sikäli kuin pää ei ole ollut kipeänä. Eilen luin yhden romaanin päivän aikana, yli 400 sivua. Se tarkoittaa sitä, etten muuta paljon tehnytkään. Olemme yrittäneet vaan levätä.

Nyt aion

ruveta kuuntelemaan Markus Pöyryn opetuksia 2. Mooseksen kirjasta. Hänellä on kyky vetää opetus joka kerta tähän päivään: mitä tämä sana tarkoittaa juuri minulle. Se on tärkeää, ettei opetus vaan jää johonkin muinaiseen aikaan, vaan sillä on merkitystä tänäänkin ja minullekin.

Toivotan Jumalan siunausta,

arvoisa lukijani! Herra suokoon terveyttä meille kaikille sen verran kuin hyväksi näkee. Kaikki päivämme hän on tehnyt ja häneltä tulee kaikki. Hän yksin on ylistettävä, sillä hänen me olemme, jos ja kun olemme häneen kastetut.