09.05.2022 - Kevät hiipii salaa

Kevät saapuu vähän kuin varkain tänä vuonna. Hiukan on satanut vettä lumikuurojen ohessa. Lämpöasteet ovat olleet vähissä, mutta joka yö ei ole ollut miinuksella. Suojaisessa paikassa koivut ovat aukaisseet varovasti hiirenkorviaan, mutta kylmässä tuulessa niitä ei näy. Suomen lippu juhlistaa kuitenkin maisemaa tänään kuten eilenkin, kun oli äitienpäivä.

Itse pukeuduin

moneen lakkiin tänään, kun mieheni kanssa pyöräilimme. Takaraivoni jäätyy välittömästi, kun yhtään tuulee - näin tapahtui aamulla. Sukuvika, viitasten pää, mummultani peritty. Joillakin nilkat vilkkuvat paljaana, pitkin talvea. Sitä ei tässä iässä enää ymmärrä. Nuorena kaikenlaista hupsutusta harrastetaan, mutta minun nuoruudessani ennemminkin pukeuduimme pitkävartisiin, raidallisiin villasukkiin. Muoti muuttuu, sukupolvien on vaikea ymmärtää toisiaan. Niin on ollut aina.

Kävimme tällä viikolla

Nivalassa. Yövyimme mökillä kaksi yötä. Kärpäset alkoivat heräillä, kun mökki lämpesi. Ne olivat vähän hitaita, suuria körmyjä, joten niitä oli helppo läpsiä ikkunalta alas. Ensimmäisenä yönä oli pakkasta, minua vähän paleli makuupussista huolimatta. Emme arvanneet lämmittää tarpeeksi illalla.

Lampi oli myös jäässä. Viime syksynä miesväki ruoppasi sen 30 vuoden jälkeen ja se on nyt taas valtavan suuri ja syväkin. Vielä en päässyt uimaan. Toisena aamuna se oli kyllä sulana rannasta, mutta pohjan uusi hiekka ei ollut vielä tasaantunut, joten en uinut. Tekosyy tietenkin, mutta kyllä minä peseydyin vedessä seisten kuitenkin ja virkistihän sekin.

Hiljaisuus mökillä oli jälleen rauhoittava niin kuin se on aina. Yöllä oli vielä pimeää. Aamuyöllä sytytin kamiinaan tulen, sen rätinää oli rattoisaa kuunnella makuupussissa maaten. Makkaraa ja lihapullia paistoimme, vieraskirjaa kirjoitimme. Psalmeja luimme iltahartaudeksemme.

Jaksoin matkan

aika hyvin, tapasimme monia sukulaisia. Mutta kävimme kyllä välillä mökillä lepäilemässä ja se oli tarpeen. Äidin luona olimme päivällä, veljien perheitä tapasimme äidin luona ja heidän kodeissaan. Kotiuduttuamme sain migreenin seuraavana aamuna, kuten jo illalla itsessäni tunsinkin.

Olen ollut

sairauslomalla jonkin aikaa. Se on tehnyt hyvää, olen voinut paremmin. Mutta paukut ovat vähissä, enää en ole samassa iskussa kuin joskus aiemmin. Ehkä sen jälkeen, kun menimme Sepon kanssa naimisiin, minulla on ollut mahdollisuus hellittää. Elimistöni tietää, että nyt minun ei ole pakko enää jaksaa. Minun pitäisi tehdä niin paljon vähemmän asioita päivässä kuin ennen, että se olisi sopivasti. Paljon olen jo hiljentänyt vauhtia, mutta en riittävästi varmaan vieläkään. Mutta niinhän sanotaan, että jos ei muuta opi iän myötä, niin ainakin hitaasti kävelemään. Sitä kai tässä on opeteltava.

Olen saanut siirretyksi

pelakuut parvekkeelle. En tiedä onko siellä liian kylmä, että ne kasvaisivat, mutta en malttanut enää odottaa. Halusin saada kukat pois olohuoneesta, sillä sen ikkuna pitäisi pestä. Aurinko paljastaa likaisen ikkunan. Vielä se on pesemättä eikä sillä kiire olekaan. On niin kylmääkin edelleen.

Monta päivää

olen kehitellyt systeemiä, miten laittaisin orvokin ja mielellään vielä muratinkin ulko-oven lähettyvillä olevaan katkenneeseen vaahteraan kiinni. Nyt se on siellä. Katsotaan, antavatko asukkaat tai ohikulkijat sen olla rauhassa, vai riepooko tuuli sen hajalle. Tällä viikolla kai on pihatalkootkin, mutta mahtaako kylmyys siirtää tilaisuutta myöhemmälle? Kesäkuussa kuitenkin vasta kannattanee hankkia kukkaset ulos ruukkuihin. Homma on minun vastuullani. Talossa asuu paljon alkuperäisiä asukkaita, jotka ovat muuttaneet tänne, kun talo valmistui kauan sitten, ja nyt he ovat iäkkäitä kaikki. Uusia asukkaitakin on muuttanut, mutta yhteisöllisyys ei liene enää samaa luokkaa kuin se on ollut silloin alussa. No, me pyrimme vaalimaan sitä!

Viime kirjoituksessa

toivoin, että soitan virret hyvin ja oikein. En soittanut. Pastori oli valinnut mm. virret 843 ja 743. Minä sekoitin ne ja päästelin täysillä menemään väärää virttä. Seurakunta ei laulanut, mutta minä en siitä lannistunut ennen kuin joku tuli katsomaan, mitä minä soitan. Eikä siinä kaikki. Ilmoitin toiseksi ehtoollisvirreksi 343 ja jälleen veisasin innolla kunnes jälleen joku tuli kurkkimaan, mitä olen tekemässä. Olinkin sanonut virren 843, ja kaikilla oli väärä virsikirja ja virsi. Ei muuta kuin alusta taas. Harmitti niin että melkein itketti, ja varsinkin se, etten saanut itkua tulemaan. Ei siis harmittanut tarpeeksi. Ärsytti kumminkin, vaikka laskeehan se kynnystä muille ryhtyä myös kanttorin hommaan, kun näkevät, että tällainenkin sählääjä on päästetty soittimen kimppuun.

Meillä on siirrelty

huonekaluja vähän enemmänkin, ei vain kukkasia. Koska kakkospakastin tyhjeni ja sulatimme sen, tulin tuumineeksi, että se olisi hyvä viedä parvekkeelle kukille pöydäksi, kun se on sopivan korkeakin. Sen jälkeen pakastinnurkka näytti tyhjältä. Lipaston voisi siirtää sänkymme takaa sinne. Ja sen jälkeen vuoteemme seinää vasten. Sepon mielestä sänky näyttää nyt lyhyemmältä. Hän kokeili makoilla nähdäkseen, onko hänkin lyhentynyt. Aika samalta näytti kuin ennenkin.

Nyt olemme tyytyväisiä näihin muutoksiin. Seppo pohti myöhemmin, etten kysynyt ollenkaan häneltä, siirretäänkö huonekaluja. En niin, mutta sinähän aloit heti siirrellä niitä, napautin hänelle. Minulta napautukset sujuvat ihan itsestään. Onneksi olemme kumpikin iloisia lopputuloksesta.

Täkäläisten lasten perheet

ovat käyneet tervehtimässä meitä, kun oli äitienpäivä. Yksi perhe kävi tänä iltana, muut eilen. Eilen myös kuuntelimme musiikkiesityksen, jonka duetto esitti Espoosta. Tosin toinen lapsosista oli ehtinyt ruveta mököttämään jo ennen esitystä, joten esitys jäi Tiitiäisen varaan, mutta sujui se niinkin.

Galatalaiskirjeen selitys

alkaa olla loppusuoralla, siis Lutherin kirjan lukeminen. Pidämme siitä kovasti, vaikka kieli on vanhahtavaa ja vaikeaakin välillä. Mutta sisältö on mitä parhainta. Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Omia tekoja ei tarvita pelastuksen asiassa. Armo riittää. Kun kiusaukset käyvät päälle, on turvauduttava Jumalan sanaan, siitä yksin saa avun. Kun synti painaa, saamme heti tunnustaa ne Herralle, pyytää ja uskoa anteeksi. Katumusharjoituksia tai kyyneleitä ei tarvita, vaikka eivät ne mitään haittaakaan. Mutta ne eivät ole ehtona sille, että Jumala kuulee ja Jeesuksen tähden antaa anteeksi.

Toivotan siunattua viikkoa, arvoisa lukijani! Ilo Herrassa saakoon täyttää sinun ja minun sydämen!