02.04.2022 - Vaakatasossa

Jälleen pötkötän sängyllä kirjoittamassa. Olin varma, etten ole voimia kirjoittaa tänään, mutta en jaksanut ryhtyä lukemaan enkä nukkumaan, joten kirjoitan sittenkin. Jospa se piristäisi väsynyttä kehoani ja mieltäni.

Ylitin taas

itseni sen sijaan, että olisin älynnyt lopettaa ajoissa. Päällystin kontaktimuovilla kolme hajottamaani pahvilaatikkoa. Sain niistä neljään hyllyyn pohjalevyn. Väsyin liikaa. Mutta nyt sen sijaan makoilen.

Eilen olin töissä,

ja olin onnessani, että selvisin työpäivästä aivan kohtuullisesti. Mutta illalla menin puoli kahdeksalta nukkumaan. Ei ihme, että väsytti, olin nukkunut 4,5 tuntia, herännyt puoli neljältä. Ei auttanut unijauhe eikä mikään. Epäilin, etten herää kellon soittoon ja myöhästyn töistä. Naurettavaa, ettei ihminen tässä iässäkään ymmärrä, että kyllä se kello soittaa, kun sen on laittanut soimaan. Ei ymmärrä, ei. Maanantaina myös mies saa laittaa kellonsa herättämään minua varten.

Remonttimiehet

olivat töissä perjantain ja nyt keittiö on valmis. Ikkunaa emme ole vielä pesseet, ehkä ensi viikolla. Ostin viisi rullaa hyllypaperia, mutta olisi pitänyt ostaa enemmän. Muutamia hyllyjä pitäisi vielä paperoida. Lähikaupoissa oli vain lahjapaperia, kun kävimme aamulla. Ihmiset eivät enää paperoi kaappejaan. Kerroin myyjälle, että minä paperoin ja menen isompaan kauppaan hakemaan hyllypaperia. Näin vanhetessaan näköjään alkaa arvostaa lapsuutensa aikaisia juttuja. Kuten hyllypaperia keittiön kaapeissa.

Kävellessäni

kannan laatikon kerrallaan työhuoneesta keittiöön ja tyhjennän kaappiin. Maustelaatikot tyhjensin ja heitin jotain vanhoja mausteita pois. Lajittelin pippurit yhteen laatikkoon, makeat mausteet toiseen jne. Yksi laatikollinen kertyi pelkästään vaniljaa tai vanilliinisokeria ja sen sukuisia juttuja. En ymmärrä, miksi.

Kauhalaatikot

samoin järjestin. Niillekin laitoin erillisiä laatikoita, niin niitä on helpompi pitää järjestyksessä ja siivota silloin tällöin. Ehkä taas ensi vuonna. Ei sentään jatkuvasti. Leipätaikinakulhojen annan kuivua ja teen niihin taas seuraavan kerran leivät. Turha pestä joka välissä, kunhan huolehtii, ettei taikina homehdu vaan kuivuu eikä pölyty. Mutta kuten sanottu, rehkin vähän liikaa. Pitää antaa itselle aikaa palautua.

Ensi viikon alussa

tarvitsen esirukousta, ja pyydänkin sitä tässä. Työpäivät maanantaina ja tiistaina ja niistä tulee haasteellisia. En ole enää niin joustava kuin nuorena, tai sanoisinko, että vauhtia ja muutoksia on turhan paljon tämän ikäiselle. Päivä ehkä hoituu kohtalaisesti, mutta palautuminen vaatii aikaa enemmän kuin siihen on mahdollisuutta. Olen myös suruissani erään ystäväni tilanteesta. Liikaa kuormaa hänellä, Jeesus auta!

Olen napsinut

viitisen päivää beetasalpaajaa migreenin estolääkkeeksi. Toisena päivänä migreeni tuli sen jälkeen, kun olin ollut aamulla uimahallissa. En tiedä, väsyinkö liikaa, vai miksi se pääsi päälle. Aloin epäillä koko estohommaa, mutta sen jälkeen migreeni on pysynyt poissa ja olen ylen kiitollinen siitä. Nukkumisesta en jaksa olla niin huolissani, voinhan rukoilla, jos joudun valvomaan. Ja kun ei päätä jyskytä, niin valvomisenkin kestää paremmin. Ja elättelen toivetta, että saan vielä unen päästä kiinni. Viime yönäkin nukuin puoli kuuteen, lyhyitä hereillä käymisiä lukuunottamatta, vaikka menin niin aikaisin nukkumaan.

Juttelimme aamulla sydänkohtauksesta

miehen kanssa. Tavatessamme ensimmäisen kerran reilu kolme vuotta sitten Jyväskylässä kauppakeskuksessa, emme kumpikaan ymmärtäneet, että miehellä oli sydänkohtaus päällä. Mitä sinä, hyvä lukijani, arvelet tai tiedät sydänkohtauksen oireeksi? Itselläni kuten miehelläkin oli käsitys, että vasenta kättä pitää pakottaa, sydäntä puristaa ja kurkkua kuristaa.

Mitään sellaisia oireita Sepolla ei ollut. Hän luuli, että mahatauti on iskenyt, kun maha oli sekaisin. Minä olin varma, että hänellä on keliakia, sillä sitä on hänen perheessään. Sydämessä oli flimmeri, eli syke oli epätasainen. Sitä emme tajunneet tietenkään mitata tai testata. Vasta seuraavana päivänä Seppo oli mennyt terveyskeskukseen, jolloin sykkeen mittauksen jälkeen mies oli laitettu heti sydänosastolle ja myöhemmin samana päivänä hänelle tehtiin pallolaajennus.

Jk. myöhemmin lisäys edelliseen palstaan:

Sepolla oli veritulppa sepelvaltimossa ja se aiheutti hänellä flimmerin. Pulssi oli seilannut 130 ja 60 välillä. Flimmerit voivat kaiketi johtua muistakin syistä, mutta tässä tapauksessa kyse oli tukoksesta, josta flimmeri ilmoitti. Eräs lukija kyseli asiasta ja hyvä niin, sillä en kirjoittanut miksi pallolaajennus tehtiin. Ei siis flimmerin takia vaan tukoksen takia. Tämä tiedoksi!

Sairaalassa oli kuulemma

useita miehiä, joilla oli sama tilanne. Oireet ihan jotain muuta kuin mitä luulisi sydänkohtauksessa olevan. Tämä tiedoksi vaan, sillä sydänkohtaus taitaa olla aika yleinen keski-ikäisillä ja sitä vanhemmilla miehillä etenkin.

Eihän se poikamiehen ruokavaliokaan mitä terveellisin ollut ollut. Ruoka sitä, mitä helposti käsiinsä sai. Maksalaatikkoa ja hernekeittoa. Välipaloiksi suklaata ja jäätelöä mielin määrin. Nyttemmin on tahti toinen, mutta terveellisempää olisi, jos söisimme vähemmän kuin mitä syömme.

Seurakunnassamme

väki on lisääntynyt. Viime pyhänä porukkaa oli yli 40, vaikka kymmenisen vakiokävijää oli poissa. Innolla odotamme huomista ja rukoilemme etenkin lasten puolesta, sillä heitä on paljon. Onneksi meillä on useita taitavia pyhäkoulunopettajia, hekin tarvitsevat rukousta, sillä heidän tekemänsä työ on ensiarvoisen tärkeää. Minulla on kanttorivuoro huomenna, vielä on paastonaika ja virsiä veisataan viisi kuuden sijaan. Ihania virsiä ovatkin, olen harjoitellut niitä. Pastori Ville Typpö tulee Seinäjoelta toimittamaan messun, omalla pastorillamme on vapaa sunnuntai.

Seppo koikkuu

parvekkeella asentamassa rullaverhoa paikoilleen. Kohta minulle koittavat kissanpäivät, kun aurinko alkaa lämmittää parveketta, saan viedä sinne kesäpetin, laskea rullaverhot alas, niin ettei aurinko liikaa loimota. On kovin hyvä mieli siitä, että huushollissa puolisokin tekee asioita enkä vain minä. Aikoinaan tuntui raskaalta, kun Ari sairasti eikä voinut osallistua kodin töihin. Nyt siis nautin täysin siemauksin.

On tarpeellista nähdä se, mitä itsellä on, eikä surra sitä, mitä puuttuu. Tätä äitini aina nykyisin sanoo, varmaan joka puhelussa. Hän iloitsee siitä, että pystyy asumaan kotona, pystyy liikkumaan ja näkee elämää ikkunoista tielle ja pihalle. Odotan lumien sulamista, että pääsisimme Nivalaan ja mökille yöpymään. Se on joka kesä suurimpia ilon aiheitani, se hiljaisuus ja rauha, mikä siellä vallitsee.

Lumisade taisi loppua

taas tältä päivältä. Kevättä se tekee. Uusi lumi on vanhan (lumen)surma, sanottiin ennen ja uskon siihen kuin kiven silmään. Ja on minulla vielä tärkeämpikin uskon kohde, joka antaa todellisen toivon. Iankaikkisen elämän toivo. Että tämän elämän jälkeen tapaan kaikki edesmenneet rakkaat ja saan iankaikkisesti elää Jumalan asunnoissa, jotka Jeesus on valmistanut, myös minua varten - ja sinua, arvoisa lukijani! Joten ei lakata uskomasta ja luottamasta, että meidät on sovitettu Jumalan kanssa ja kaikki syntimme on poispyyhitty, niin entiset kuin tulevat!