08.01.2022 - Onnellista ja siunattua vuotta 2022!

Pitkä joululoma on takana. Pari päivää olen ehtinyt olla jo töissä, mutta loppiainen katkaisi kivasti työviikon, ja taas on viikonloppu. Mutta tästä päivät alkavat keriytyä kohti kesää hurjaa vauhtia! Seuraan kiinnostuneena päivittäin valon määrän lisääntymistä luonnossa.

Loma-aika oli

erittäin tarpeellinen ja ihana. Nukuin paljon aina kun en valvonut puolta yötä migreenin takia, mitä tapahtui harvoin. Päivien aikana olen tehnyt innokkaasti sudokua. Loman alkaessa en tajunnut ruudukoista paljonkaan - kai väsymyksen takia - mutta vireys ja hoksaaminen lisääntyivät päivien kuluessa.

Kuvittelin lukevani paljon,

mutta lopulta en lukenutkaan vaan tein ristikoita ja sudokuja. Niihin oli helpompi keskittyä ja ne rentouttivat. Lukemista olemme mieheni kanssa yhdessä toki harrastaneet. Toinen Lutherin paksu opus, joka käsittelee sekin 1. Mooseksen kirjaa, on jo pitkällä. Jeremian kirjaa luemme Raamatusta.

On aika noloa, että väittelemme melkein päivittäin, kuinka monta jaetta kumpikin saa lukea ja etenkin minua harmittaa, kun useassa luvussa on pariton määrä jakeita. Toisinaan puolitamme jakeenkin, ettei toinen saa lukea enemmän. Mietin, johtuuko se siitä, että Raamatussa puhuu elävä Jumala Sanansa kautta ja sen takia haluamme kumpikin mustasukkaisesti lukea sitä vähintään yhtä paljon kuin toinenkin - lapsellista tietysti. Sen sijaan lukemaamme hengellistä kirjaa kumpikin saa lukea niin paljon kuin haluaa, ei mitään kiistaa lukemisen määrästä. -Poikkeuksen tekee se, jos toinen on sairaana; silloin toinen saa auliisti lukea molemmat tekstit.

Televisiota

emme juurikaan katso. Sen sijaan Team Bachstadin kaikki jaksot olemme katsoneet Areenalta. Sieltä löytyy myös muita mukavia norjalaissarjoja, joita olemme seuranneet. Luontoa ja etäisiä paikkoja, joissa ihmiset asuvat karun luonnon keskellä onnellisina kuitenkin. Niitä on hauska seurata. Olen myös hiukan kutonut viime aikoina, yritän varoa kipeyttämästä niskaani ja toistaiseksi se on onnistunutkin hyvin.

Ompelukoneeni

tilttasi toistamiseen. Mieheni korjasi sen jälleen. Nyt hän sanoo hallitsevansa koneen sisuskalut, kun hän keksi, kuinka se saadaan kokonaan avatuksi. Monta tuntia hän puhdisti ja puunasi sitä. Kone ei tosiaan suostunut ompelemaan ollenkaan, neula ei liikkunut yhtään. Penaalin ompelu jäi kesken. Aikansa miehen aherrettua kone toimii taas kuin rasvattu. Olen kiitollinen! Luultavasti kone toimii nyt pitempään kuin edellisen huollon jälkeen, mutta aika näyttää. Lankapölyä ja nöyhtää kulkeutuu koneen sisään, sille ei mahda mitään.

Istun jälleen

takan edessä, jalat lämpiävät takasta tulevassa lämmössä. Mukava tämä sähkötakkakin on, ei huoltohuolia, mutta tottahan oikea takka on elävämpi, se on selvä. Näin kerrostaloasunnossa tämä on kuitenkin kätevä vaihtoehto.

Tänään kävimme

aamupäivälenkillä lähikaupoissa. Toiseen posti oli tuonut vihoviimein tilaamani kengät - tilasin ne marraskuussa ja sanoin jo hyvästit rahoille mielessäni ja ääneen myös, kun ei niitä alkanut kuulua. Toiseen lähikaupan postiin oli sen sijaan tullut iso paketti pari päivää sitten tilaamaani tuoretta oliiviöljyä, Happy olive. Käytin sitä ruuanlaitossa ja makustelimme sen tuoretta makua, ja tosiaan, se tuoksuu tuoreelle heinälle. Terveysominaisuuksiakin sillä kuulemma on, sillä sen ovat kreetalaiset pienviljelijät tuottaneet muutamia kuukausia sitten ja sitä voi kai käyttää kaikkeen. Taidan ruveta suihkuttelemaan sitä myös ulkoisesti. Mielenkiintoista!

Lipeäkala

meinasi unohtua tältä joululta ostamatta ja syömättä. Heti kun muistin, ostin sitä ja onnistuin keittämään sen seulaksi. Keitin liian kauan, olisi pitänyt myös kai lisätä suolaa. Ja ohjeessa kehotettiin paistamaan uunissa, mutta laiskuuttani keitin. Hyvää se oli maultaan, mutta jos ei olisi tiennyt, mitä se on, olisi jäänyt syömättä. Ostin vielä toisenkin paketin ja laitan sen uunissa niin ettei jää muistiin epäonnistunut yritys. Pidämme onneksi molemmat tästäkin ruokalajista.

Tänä iltana

meillä on saunavuoro, minkä olemme havainneet mukavaksi vaihteluksi. Ja huomisaamuna pääsemme messuun, jos Herra suo ja olemme terveenä. Kirkkokahveja ei järjestetä vallitsevan k-tilanteen takia, mikä on harmillista, sillä kirkkokahvilla kielet saavat laulaa ja kuulumisia vaihdetaan.

Mies lähtee pyöräilemään

asioille, minä vaan kirjoitan. Minusta on tullut hidas. Tai ehkä se johtuu siitä, että en enää suostu kiirehtimään. En myöskään enää tee asioita, joita en jaksa. Nuorempana tein kaiken, mitä mieleen juolahti ja mikä tuntui tärkeältä. Nyttemmin en enää. Tekisi mieli kutsua ystäviä kylään, laittaa heille ruokaa, leipoa komeita pullia ja muuta, mutta en viitsi, en jaksa. Mieluummin oleilen kotona, kodista on tullut entistä rakkaampi. Ja mikäs täällä on ollessa, kun ei ole ikävä minnekään eikä ketään, kun oma mieheni pitää minusta hyvän huolen.

Viime viikolla

jälleen havaitsin mieheni sisäisen ajattelun tiiviyden ja poikamiesvuosien jättämän jäljen. Hän lähti autolle, minä muistin jotain ja pyrin ovesta hänen peräänsä, mutta mitä vielä. Mies oli laittanut oven kaksoislukkoon. Onneksi hän oli yhä oven takana ja avasi minulle oven - olisi se sisäpuoleltakin avautunut avaimella. Alkuaikoina ovi piti lukita lyhyenkin reissun ajaksi kaksinkertaisesti, kunnes vastusteluni on hiukan vähentänyt tätä tarvetta - onneksi minä sentään olen silloin yleensä ulkopuolella!

Tänä aamuna

sain kuulla pitkän innokkaan selityksen, miksi pudonneet lentokoneet häviävät vuosikymmeniksi ja kuinka ne sitten löytyvät. En viitsi toistaa, mutta se oli mielenkiintoista. Mieheni vakiolause on nykyisin: Rakkaani, sinä olet oikeassa! Tai: Minulla on viisas vaimo! Näillä lauseilla hän saa huumoria kehiin, ja onnistuukin siinä.

Gluteeniton

sämpylätaikina on kohoamassa vessan lämpimän vesiputken päällä. Se saa viipyä siellä lähes 10 tuntia, mikäli entiset merkit pitävät paikkansa. Yöksi laitan kohonneen taikinan jääkaappiin ja paistan kenties vasta maanantaina. Miehelle leivoin muutama päivä sitten mallasleipää. Näihin leipomiseni lähinnä rajoittuvat nykyään.

On aika saada juttu

valmiiksi ja nettiin. Kiitos sinulle, arvoisa lukijani, että teet lukemalla ja välillä kommentoimallakin tarinointini mielekkääksi, sillä ilman lukijoita minun on turha raapustella näkyville. Kirjoittaminen on iso osa elämäni tarinaa ja ollut myös keino selvitä vaikeuksista ja päästä eteenpäin.

Talvi on ollut kaunis ja luminen, mutta  kevättä kohti mennään päivä päivältä. Nyt saamme nauttia talven kauneudesta ja kiittää Jumalaa kauniista kotimaastamme, ja muistaa, että

kiitollinen mieli on kuin alituiset pidot!