29.12.2020 - Välipäiviä

Vaikka elämme välipäiviä, ne eivät ole mitään hällävälipäiviä. Latautuminen ja uuteen suuntautuminen vaativat aikaa. Ja sen aika on nyt, ainakin itselläni.

Syksyn työkausi

meni jälkeen päin ajatellen nopeasti, kuin hujaus vain. Elämä oli seesteistä kotirintamalla, kun molemmilla oli säännölliset kuviot. Sama jatkuu toivottavasti edelleen, vaikka muutoksia tuleekin.

Muutokset ovat yleensä hyvä asia. Silloin tulee mahdollisesti esiin erilaisia vaihtoehtoja toimia. Tulee haasteita. Esimerkiksi itselleni tulee uusi työpari, ja jotta yhteistyömme sujuu liuhkevasti, meidän on opittava tuntemaan toisiamme ja toistemme tapoja toimia. On opittava puhumaan keskenämme, kertomaan itsestämme asioita, jotka vaikuttavat meidän työskelytapaamme.

Suuri plussa

työparin suhteen on edelleen se, että me molemmat rukoilemme toistemme puolesta, lasten puolesta, joita hoidamme sekä heidän perheidensä puolesta ja koko työyhteisön puolesta. Voimme rukoilla myös yhdessä, mikä sekin on valtava etuoikeus.

Työ on työtä,

se ei ole hengellistä hymistelyä tai jalat irti maasta keikailua. Se on päivittäisen rutiinin ylläpitämistä, lasten ohjaamista uudestaan ja uudestaan samoissa asioissa. Se on pienten asioitten opettamista ja yhdessä tekemistä ja sen kautta oppimista. Se on lasten kehityksen seuraamista ja arvioimista, yhteistyötä vanhempien kanssa. Se on opettelua antamaan palautetta toisen työstä ja ottamaan vastaan palautetta omastani. Siis parhaimmillaan jatkuvaa kasvua ja muutosta oikeaan suuntaan. Samalla se on myös itseeni pettymistä aika ajoin. En ole niin kärsivällinen kuin toivoisin, hermostun ja väsyn. Olisi kiva olla kiltti ja lempeä aikuinen, jonka ei tarvitse pitää naruja käsissään, mutta aikuisen on oltava aikuinen, joka hallitsee tilannetta ja kantaa vastuun, ettei vahinkoja sattuisi. Nykyisin rukoilemme lasten kanssa aina varjelusta, kun lähdemme pihasta pois.

Odotan innolla

uuden työkauden alkua, sillä kohti kevättä käydään, valo lisääntyy ja luonto herää vähitellen. Sitä ennen kuitenkin mielelläni vietän kotipäiviä vielä jonkin aikaa, sillä vanhat väsyt on selätettävä.

Mr Migren

vieraili paitsi joulupäivänä, jolloin jouduimme jäämään pois ehtoollishartaudesta, myös sitä seuraavana sunnuntaina. Otan nuo migreenit mahdollisuutena lepoon. Miten ne muuten voisin ottaakaan? Yritän tehdä kaikkeni, että niitä ei tulisi, mutta ikä on paha. Kaikenlasta kremppaa vaan on. Kuntoilen, venyttelen - nyt myös niskaani niskakeinulla, jonka olen itse kehitellyt. Ostin jopa paljasjalkasukat, joita alan käyttää töissä sisäkenkinä. Jos ne tuntuvat hyvältä, hankin myös vastaavat kengät. Tosin minun on selvitettävä, miten paljasjalkakengät sopivat henkilölle, joka käyttää pohjallisia jalan asennon oikaisemiseksi.

Paljasjalkakengäthän

ovat kengät, joissa pohja muotoilee paljain jaloin kävelyä eli pohja on ohut, kengät ovat väljät niin että varpaat pääsevät leviämään kunnolla. Ei mitään piikkikorkotyyliä, jossa varpaat ahdetaan tiukalle, että jalka näyttää sirolta. Ehei. Yksi pojistani sanoi, että hänen varpaansa varmaan kuolevat, kun niihin lykkää kesällä piikkarit nyt sen jälkeen, kun hän on tottunut käyttämään paljasjalkakenkiä, jotka tuntuvat niin, niin mukavilta.

Sentään sunnuntaina

elvyin iltapäiväksi niin, että kopsuttelimme miehen kanssa hänen veljensä ja tämän vaimon luo iltapäiväkylään. Palasimme neljän tunnin kuluttua täysin ravittuina kotiin melkein pyörien. Saimme syödäksemme herkkupöydästä ja juodaksemme hyvää kahvia kauniissa kodissa ja mukavassa seurassa. On antoisaa tutustua uusiin sukulaisiin.

Eilen vietin

hauskan aamupäivän. Reppu selkään, kuulokkeet päähän ja kävelemään. Soitin puheluita sukulaisille matkalla kaupunkiin. Kävin kaupoissa, löysinkin jotain, nimittäin paitoja seuraavaa Joulun lapsi -pakkaamista varten ennen vappua (pakkaamme osan jo keväällä). Illalla hurautimme miehen kanssa autolla asioille ja sillä reissulla löysin puoleen hintaan muutamia pehmoleluja samaa tarkoitusta varten. Ja jotta päivä olisi ollut oikein onnistunut, mies imuroi ja minä pesin lattiat. Kun mies imuroi, yksikään pölypallo ei sen jälkeen pyöri lattialla. Oma laitani olisi toisin, joten minä mieluusti moppaan vaan ja täytän sudokua sillä aikaa, kun odotan seuraavan huoneen valmistumista. Mielelläni olisin oikein huolellinen, mutta se ei oikein istu minun pirtaani.

Yksi lasten perheistä

kävi meillä pari päivää sitten. Tänään tulee toinen perhe. Laitan taas uuniperunoita sekä jotain muita vihanneksia sekä broileria. Maustan broilerin itse, joten mielenkiintoista, miten se onnistuu. Aion grillata koko satsin uunissa. Aion myös paistaa tänään pitsan, taikina on tekeytynyt jo monta vuorokautta parvekkeella. Samoin paistan yhden vuokaleivän, jonka tein eilen. Ehkä parasta leipää on mallasleipä, sitä mieltä taidan olla.

Mies meni

takaisin nukkumaan aamupalan jälkeen. Minä en kerta kaikkiaan kykene nukahtamaan, jos olen herännyt vähän aiemmin. Päiväunetkin ovat mahdottomuus ellen ole puolikuollut väsymyksestä. Itse sen sijaan venytin niskaani lattialla makaamalla, katsoin yhden ohjelman maalaisuudesta samalla, kun venyttelin kuminauhan (lue: pyöränkumin) avulla raajojani sekä pyöritin vartin hulavannetta. Ja sitten kirjoittaminen alkoi pakottaa ajatuksiani. Tämän avulla saan itsestäni ulos jotain höyryjä, jotka pyrkivät ulos!

On aika

juoda taas kupponen kahvia, soittaa äidille ja jatkaa päivää. Lähdemme varmaan lenkille ja keräilemme samalla maskeja (eilen 12 kpl! - kuukauden loppusumman saatte tietää myöhemmin) ja roskia. Käveleminen on lystimpää, kun samalla siivoaa kulkureittiään. Aina sieltä löytyy roskia ja ne eivät ole samoja kuin edellisellä kerralla. Ehkä vähitellen alan taas ommella kissoja, saa nähdä.

Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. - 1 Joh 4:10

Siunattuja loppuvuoden päiviä, arvoisa lukijani!