18.11.2020 - Oma vapaa

Viikonloppuna leivoin Neitien 5 ja 3v kanssa enkä ennättänyt kirjoittaa. Mielessä kyllä oli, sillä kirjoittaminen on minulle yksi oiva keino järjestää ajatuksiani. Mutta nykyisin levolle täytyy ottaa aikaa. Enkä ole vieläkään sitä oppinut, ehkä en kunnolla opikaan.

Olen voinut

selkeästi paremmin näiden keskiviikkovapaitteni tähden. Toisinaan kuitenkin yritän mutista itselleni, että josko kuitenkin voisin tehdä täysiä viikkoja. Mutta on uskottava, että päiväkotityö on hektistä ja kokonaisvaltaista, paukkuni eivät riitä. Pikkulapset ilmaisevat ilonsa ja surunsa suureen ääneen ja kun heitä on monta, sekä riemu että murhe moninkertaistuvat heidän yhtyessä toistensa tunteisiin. Pukemistilanteessa laitoin kuulokkeet korvilleni, että häly vaimeni.

Eilen yritin

lukea mielenkiintoista pikku kirjasta lapsille. Kukaan ei kuunnellut. Niin käy välillä, sillä pimeys väsyttää lapsiakin ja he jaksavat toisinaan paremmin vaan laulaa ja hyppiä. Sitäkin harrastimme kunnes lähdimme ulos vessataistojen ja  pitkällisen kurahousubuumin jälkeen. Kukaanhan ei innosta hehkuen kisko talvivaatteiden päälle kurahousuja. Mutta kun ulos pääsimme, matkanteko sujui hienosti. Pikkuiset lauloivat ja olivat iloisia, kun pompahtelivat köydestä kiinni pitäessään. Kävimme keskustassa ajelemassa liukuportaita! Vuorotellen yksi kerrallaan tuli kanssani ylös ja sitten alas Espenin portaita. Se oli heistä jännittävää ja tosi hauskaa. Katselimme matkan varrella jouluvaloja ja nostureita, joita onneksi on runsaasti päiväkodin lähistöllä.

Olen väsännyt

muutamia lyhtyjä liimaamalla sokeria, karkeaa ja hienoa suolaa pilttipurkkiin. Niistä tuli mukavan näköisiä. Niitä voimme tehdä lastenkin kanssa. Ehkä sokerista tulee parhaiten huurteisen näköisiä. Oikeita tuikkuja niihin ei kannata laittaa, etteivät ne räjähdä, mutta led-tuikut ovat sopivia. Aiemmin en ole oikein pitänyt tekovaloista, mutta ovathan ne helppoja, kun ei tarvitse miettiä tulipalovaaraa. Muitakin askartelujuttuja olen miettinyt, sillä töihin teemme joulukalenterin lapsille.

Kerran viikossa

olen isompien lasten lepohuoneessa tunnin, että ryhmän aikuiset saavat pitää palaveria. Teen lapsille, jotka eivät nuku, pieniä vihkoja, ja he saavat piirrellä lyijykynällä vihkoon. Kukaan ei ole pyytänyt värikyniä, vaan lyijykynähommat ovat kiinnostavia nekin. Kannustus antaa potkua tekemiselle.

Vapaapäivä,

itsehoitoa. Lähden aamupäivällä pitkästä aikaa uimahallille. Aion uida hitaasti ja rennosti juuri sen verran  kuin tuntuu hyvältä. Vasen ranteeni on edelleen kipeä, mutta ei tuskallisen kipeä. Säästääkseni sitä uin välillä vaan selkää ilman mitään käsiliikkeitä. Laitan urheiluteipin käsivarteen. Saunassa aion viipyä pitkään. Sen jälkeen menen hierottamaan hartioitani. Tänäkin aamuna heräsin ennen viittä, sillä päätä särki, migreeniä. Hierotin keinutuolissa koneella niskaa ja mutjuttimella samoin. Join kahvia. Kipu hellitti, ja menin hetkeksi vielä nukkumaan.

Migreeniä

on ollut joitakin kertoja viikon sisällä. Joinakin aamuöinä olen ollut hereillä monta tuntia. Stressiä sekä hyvistä että ikävistä asioista. On aikaa rukoilla, kun valvon, mutta huonoksi rukoilijaksi tunnen itseni. Se lohduttaa, että Jumala näkee asiat omasta näkökulmastaan, ei kuten me. Hän katsoo omia lapsiaan Jeesuksen kautta, ei lue meille syntejämme tuomioksi ja antaa anteeksi niin usein kuin tulemme hänen luokseen ja pyydämme sitä. Hän rakastaa meitä Jeesuksen tähden, vaikka emme sitä ansaitse. Tuomio synneistämme on jo kannettu ristille, kun Jeesus kuoli puolestamme, että me saamme elää. Sen kun muistaisimme, niin olisimme paljon iloisempia, emme murehtisi turhia.

Aamulla varhain

otin taas hapanjuuripurkin jääkaapista, lisäsin siihen vettä kraanasta ja vehnäjauhoja, niin että siitä tuli paksu velli. Hanska purkin suulle ja nyt on juuri taas alkanut kuplia ja kohota. Kunhan hanska alkaa kohotella sormia, teen pitsataikinan, sillä meille tulee vieraita perjantai-iltana syömään. Teen myös muutaman mallasleipätaikinan. Iltaan mennessä taikinat ehtivät kohota ja laitan ne jääkaappiin tai kellariin. Sitten kylmästä suoraan uuniin.

Hapanjuurileipominen

on lisännyt runsain määrin iloa ja onnea terveellisen ja maistuvat leivän muodossa. Ja kun mies jaksaa kehua leipää jatkuvasti, niin sitä hauskempi. Päivitän leipomuksiani kakkosblogiin, vaikka itsestä tuntuu, että kiinnostaako ketään. Mutta onpahan ainakin itselle muistissa siellä leipomiset.

Eilen veimme

177 laatikkoa eli 17 isoa laatikkoa ja vähän päälle, Joulun lapsi -palautuspisteeseen. Kiitos Jumalalle, se urakka on tälle vuodelle taas hoidettu. Ja uutta pukkaa. Uusia laatikoita on tulossa postissa kevättä varten, sillä aiomme pakata osan laatikoista jo kevätpuolella, sillä tämä puuha on kannustavaa ja ryhmähenki Romantikoissa rohkaiseva. Uusia kissoja putkahtelee jo työhuoneen uumenissa.

Siunattua pimenevää marraskuuta, mutta valo voittaa pimeyden, muistetaan se! Voimalauseeksi sinulle, arvoisa lukijani, haluan antaa Psalmista sanat:

Ole luja. Vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa.