10.07.2020 - Huiliaamu

On suloista, kun lasten perheet käyvät. Juomme rauhan kahvit, kun he lähtevät. Niin me äidin kanssa kotona teimme, kun vieraat lähtivät. Asioilla on aina puolensa. Ei olisi ollenkaan niin hauskaa, kun kotona on hiljaista, elleivät siellä välillä lapset leikkisi, nauraisi, itkisi ja juoksisi ympäriinsä. Lapset tuovat elämää, heidän kasvuaan on ilo seurata.

Eilen jäin

kotiin aamulla, kun muut menivät puistoon. Tarkoitukseni oli minunkin mennä perästä, mutta laitoin sitten viestin, etten tule, kun vahdin ruuan kypsymistä uunissa. Kävi perinteisesti. Ruoka kärähti, kun uuni oli liian kuumalla ja minä vietin aikaa Jeremian kanssa olohuoneessa. Innostuin lukemaan vähän pitemmän pätkän ja keskityin siihen.

Mutta eihän minun

tarvitse olla aina toiminnan keskipisteessä. Mies meni Jyrkin perheen kanssa Laivapuistoon ja keskipojan perhekin oli tullut sinne. Ruoka odotti, kun tulivat syömään. Rukoilimme vielä yhdessä ennen kuin kannoimme porukalla tavarat alas ja autoon, jonka poika haki oven eteen ja pakkasi perheen kasseineen kyytiin. Viimeiset halaukset ja vilkutukset vielä.

Samalla alkoi sataa, me syöksyimme miehen kanssa pyykkinarulle ottamaan lakanoita pois sateen alta. Pian sade hellitti, pesimme lisää vuodevaatteita myöhemmin.

Huilimme ja luimme

lehtiä muutaman tunnin nuorison lähdettyä. Sitten oli noustava, vaikkei olisi viitsittykään. Imuroimme kaikki huoneet, mies lähinnä imuroi, hän tekee sen paremmin. Minä pyyhin lattiat sinipiialla ja vähän pölyjäkin sieltä, täältä. Pyykkikone lauloi monta koneellista puhtaaksi. Viimeiset vaatteet haimme yhdeksän maissa ulkoa pois. Eivät ne aivan kuivia olleet, joten levitimme niitä olohuoneeseen ympäriinsä yön ajaksi. Kotona oli puhdas tuoksu, se tuntui ja tuntuu edelleen hyvälle.

Vietimme elokuvaillan,

söimme jäätelöt ja katsoimme Areenasta viimeisimmän Poirotin. Ilmeisesti Miss Marple ei näy Areenalta, joten on oltava tarkkana, että pyhäiltana muistamme katsoa sen teeveestä. Eilinenkin juoni oli niin vaikea, että yön aikanakin sitä pohdin enkä vieläkään ole kärryillä, että oliko se poika kenen poika ja miksi se oikeastaan murhasi muutaman naisen. Mutta ohjelma on siitä huolimatta sangen mielenkiintoinen. Ehkä sen takia onkin hyvä katsoa uusinnat moneen kertaan, jospa joskus alkaisi lanttu leikata.

Aamulla heräsin

monen päivän jälkeen päänsärkyyn. Hieroin päätä, niskaa ja vääntelin sitä ympäriinsä, ja välillä särky vähän hellitti. Lopulta otin panadolin, ei se vieläkään ole täysin pois mennyt se särky. Keitin aamukahvit, otin leipätaikinan jääkaapista ja pyöräytin sen pöydälle kohoamaan, siellä se odottaa. Kävin parvekkeella nyppimässä kukkia, kastelin kuivat. Ulkona satoi hiukan, vaikka taivas oli aika kirkas. Kastelin sisäkukat, ihailin posliinikukkaa ja tarkistin, ettei vain jää huomaamatta mahdolliset uudet kukat, mutta niitä ei ollut ilmestynyt. Viikkasin pyykit kaappeihin.

Istuin olohuoneessa,

luin Jeremian loppuun, vähän Valitusvirsiäkin. Join kahvia, söin leivän ja siirryin takaisin vuoteeseen. Luemme aina Isä meidän miehen kanssa, kun olemme kumpikin hereillä ja niin teimme nytkin. Mies laittoi pyykkikoneen päälle, saamme pyykit taas ulos kuivumaan.

Haen pari leipää

kellarista, paistan ne ja sen pöydällä kohoavan. Vietämme leppoista päivää tänään. Käymme kenties kävelemässä, minä uimassa. Eilenkin uin, sää oli koleahko iltamassa, mutta vesi tuntui lämpimältä. Korva ei ole enää kipeä, Luojan kiitos.

Iltapäivällä

otamme yhden ystäväni kyytiin ja lähdemme kirpparikierrokselle sisämaahan päin. Käymme kierroksen lopuksi serkkuni luona vieraisilla. Päivästä mahtaa tulla taas mukava!

Ilta

on aamua viisaampi, sitten näemme, kulkevatko suunnitelmamme meidän ajatustemme mukaan. Luottavaisesti saamme kuitenkin käydä päivään, sillä tie on valmis, johdatus on luvattu, Jeesus itse kulkee edellämme. Rukouksin kannamme muita, muut meitä.

Siunattua päivää, arvoisa lukijani!