09.05.2020 - Äitienpäivän aattona

Yhden blogijutun jo kirjoitin, kun päivittelin etusivulla näkyvää camino-blogiani. Vaihtaisin sen nimeksi Hapanhakkola tai Hapanjuurileivontaa, mutta en osaa.

Itse asiassa perustin jo sellaisen uuden sivuston kuin Hapanhakkola, mutta alkumetrin jälkeen en osannut edetä. Revin hiuksiani tapani mukaan ja heitin huivin nurkkaan. No, joka tapauksessa kirjoitan camino-sivustolle jatkossa leipomisistani. Sinne saan jopa kuvia, tänne en. Pitää odottaa apuja tietokoneen päivitykseen. Mieheni on insinööri, mutta tietokoneita hän ei hallitse. Sen sijaan paljon muuta.

Mennyt viikko

oli työntäyteinen töissä. Lapset ovat lisääntyneet ja lisääntyvät koulujen avatessa taas ovensa tulevan viikon lopulla. Mutta meillä on ollut hauskoja projekteja siellä. Pihan harjausta, vesivärimaalausta, sormiväripläjäyksiä äitienpäiväkorttiin sekä tavaroiden kanniskelua lattioiden puunauksen takia. Ja paljon ulkoilua.

Kotona

olen paitsi leiponut, myös ommellut ja taitellut papereita. Nyt on tekeillä penaaleja, sain hienoa kangasta niitä varten Mirtsulta. 21 kpl niitä tulee siitä kankaasta. Vetoketjujen määrää en vielä tiedä, niitä täytyy kehitellä jostain lisää edullisesti.

Viime viikonloppuna

oli kolme vapaapäivää, joten vapun lepäsimme ja lauantaiaamuna ampaisimme junalla Nivalaan. Vesisadetta oli luvattu aamuksi, joten tilasin taksin viemään meidät asemalle. Tietenkin sade loppui puoli tuntia ennen lähtöämme, mutta meillä oli matkatavaraa jonkin verran, enkä halunnut kanniskella mitään, sillä olkavarteni eivät oikein kestä sitä. Niin, minähän nostelen ja kantelen kaikkea, vaikka en jaksaisikaan, tai olen tehnyt niin elämäni varrella, ja sen huomaan nyt. Mutta nyt sitten ajelimme herroiksi taksilla asemalle ja lähes tyhjässä junassa Ylivieskaan asti. Velipoika vaimonsa kanssa haki meidät ja vei äidin luo.

Äidin luona

olimme sen päiväsydämen. Ajelimme kirkonkylällä äiti muassamme. Hän oli tosi iloinen, kun pääsi ajelemaan, vaikka ei olisi millään jaksanut eikä halunnut lähteä. Mutta kun saimme hänet autoon, ääni muuttui kellossa. Kävimme pihalla tapaamassa veljieni lapsia heidän kodeissaan ja minä tryykäilin kaupoissa ja jätin mieheni anoppinsa kanssa juttelemaan autoon. Löysin jälleen Tokmannilta erinomaisia tarjouksiaRomanian Joulun lapsi -paketteihin. Lähinnä paitoja, mutta myös värikyniä ostin.

Tulimme

autolla kotiin Vaasaan lauantai-iltana! Minä ajan, mies ei pidä ajamisesta, mutta minusta se on ihan kivaa, kun ei tarvitse yksin körötellä. Kävimme myös viikolla ajelemassa. Hain Tervajoen vanusta 3 kilon säkin vanua. Pehmokissat tarvitsevat täytettä jatkossakin. Samalla reissulla kävimme pihajäätelöllä Tiutaun synttäreiden merkeissä. Hän täyttää 3v tänä päivänä ja painelee ilman apurenkaita täyttä häkää kuin ei olisi muuta tehnytkään.

Toisena päivänä

kävimme pyörällä Vienon 1-vuotissynttäreillä. Hän oppi ottamaan askeleita syntymäpäivänään ja oli iloinen kuin mikä muutenkin ja jutteli monenlaista. Lapset "puhuvat" paljon jo ennen kuin heillä on tuntemiamme sanoja, ja heidän kanssaan voi keskustella. Eräänä päivänä muuan pieni lapsi töissä sanoi, että itkee. Kysyin kuka itkee. Hän sanoi oman nimensä. Kysyin miksi hän itkee. Ikävä. Ketä sinulla on ikävä? Äiti.

Äitienpäivä

on huomenna. Päiväkodissa äitiä huudetaan ja itketään usein. Kun on ikävä, kun kielletään tai estetään tekemästä jotain, mitä lapsi haluaisi, mutta jota ei voida nyt toteuttaa. Äiti on tärkeä ja rakas. Häntä isotkin miehet itkevät viimeistään äidin kuollessa tai oman kuoleman edessä, kuten sota-ajan tapahtumat tietävät kertoa.

Ajattelen omaa elämääni

ja olen kiitollinen ja hämmentynytkin. Mieleeni tulee usein Job, jonka elämä oli alussa monin tavoin rikasta, mutta sitten hän menetti lähes kaiken. Lopulta Jumala käänsi hänen kohtalonsa. Raamattu kertoo:

Ja Herra siunasi Jobin elämän loppupuolta vielä enemmän kuin sen alkua... -Job 42:12

Minulle on tapahtunut samoin. Minulla on ollut lapsesta lähtien turvallinen ja hyvä elämä. Tietenkin on ollut kaikenlaisia vaikeuksia, mutta ne kuuluvat ihmiselämään. Elämän keskipäivä oli paitsi onnellinen, mutta siihen sisältyi niin paljon raskasta painolastia, että ilman Jumalan jokahetkistä apua ja turvaa olisin luhistunut. Olin kestämiseni äärirajoilla. Lapseni ovat olleet aina iso ilon ja kiitoksen aihe ja heistä on heidän Taivaallinen Isänsä pitänyt huolen ja oman isän rukoukset kantaneet.

Tätä nykyä

elämäni on rauhallista ja onnellista. Olen syvästi kiitollinen Jumalalle. Seppo on tuonut elämääni tasapainoa, turvallisuutta, lepoa, rauhaa, iloa, kumppanuutta ja paljon onnea. Tietysti edelleen elämääni kuuluu väsymystä, kilvoittelua ja kiukutteluakin, mutta se taas johtuu synnistä, jota minä muiden muassa kannan mukanani hautaan asti.

Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani. -Ps 42:12

Tuo päivän sana kuvaa elämääni todella hyvin. Kovat ajat lisäsivät uskoani. Joskus vaikeudet menivät niin yli, etten edes jaksanut niitä murehtia. Kun tuli sairautta Arin sairauden lisäksi vielä lisää perheessä. Se ei enää tuntunut oikein miltään. Jalat eivät enää kantaneet, piti antaa kaikki vaan Jumalan käteen ja luottaa. Tänä päivänä näen, että Jumala on ollut totisesti uskollinen. Eikä hän siitä miksikään muutu, hän on sitä elämäni loppuun asti.

On köyhä kiitokseni,

sanotaan jossain laulussa. Siitäkin olen kiitollinen, että Jumala on siunannut minua monilla lahjoilla, tekemisen lahjoilla. Ja siitä kiitän, että minulla on tekemisen ilo ja vielä jakamisenkin ilo.

Oikein siunattua ja hyvää äitienpäivää, kaikki äidit ja muutkin ihmiset. Kaikki mitä meillä on, on Jumalan lahjaa. Iloa sinulle, arvoisa lukijani!

jk. Tilasin itselleni 2,1 kilon hulavanteen ja veivasin sillä tunnin eilen, kun katsoin Hakekaa kätilö. Tuon painon jo huomaa, kun vannetta pyörittää!

jk 2. Edelleen vanhoja kuvia, kun en uusia saa tänne laitetuksi...