01.05.2020 - Iloista vappua!

Tavallisesti vedämme ja viikkaamme lakanat yhdessä miehen kanssa niiden kuivuttua, mutta nyt taittelin ne itse pois olohuoneesta. Ihan vaan esteettisistä syistä. Mies nukkuu. Hän oli eilen vaihtanut lakanat, pessyt ne ja ne saivat liehua koko päivän raikkaassa tuulessa ulkona. Yöksi jätimme ne olohuoneeseen kuivumaan lopullisesti. Tai oikeastaan mies ne hommat teki, sillä minähän heiluin keittiössä, missä nykyisin vietän paljon aikaa.

Kello neljältä

herättyäni piti rientää katsomaan, ovatko leipätaikinat kohonneet. Ensi kertaa pari sekaleipää kohosi kunnolla, mutta ei toki niin hienosti kuin parempien leipurien, joilla on aivan upeita tuotoksia. Ruisleivät eivät viitsineet kohota, mutta syy oli minun. Hoksasin liian myöhään, että juurta olisi pitänyt olla enemmän. Sitä pitää olla 20% jauhoihin nähden. Ihan syötäviä niistä kaikista varmasti tuli kuitenkin. Maku selviää päivien myötä.

Harmi, etten

saa kuvia tänne edelleenkään! Pitänee odottaa kesään asti, kunnes ehkä tapaan vanhimman pojan perhettä ja poika hoitelee taas koneen iskuun. Mutta kirjoittaminen sentään sujuu ja laitan menneitten vuosien kuvia, niitähän riittää täällä sivustolla.

Kuudelta heräsin

tapani mukaan enkä jäänyt lojumaan vuoteeseen, vaikka mies jatkoi innokkaasti uniaan silloin ja vielä edelleen. Kävi vaan syömässä aamupalaa, mitäs muuta kuin hapanjuurileipää! Olen iloinen, että hän pitää siitä yhtä paljon kuin minä. Itsehän paistoin leipiä kahdeksaan asti. Viimeiseksi rukiisen reikäleivän, joka paistui todella kunnolla. Säilytän leipiä niiden jäähdyttyä paperiin käärittynä. Kun ne alkavat kuivahtaa, laitan paperipussissa muovipussiin, jonka jätän vähän avoimeksi. Näin ne säilyvät niin kauan kuin niitä riittää. Viimeiset edellisen leipomuksen leipäpaloista ovat reilun viikon ikäisiä. Leivän maku vain paranee, kun päiviä kuluu. Se ero näissä on kaupan leipään.

Taidan ruveta

pitämään leipäblogia jossain vaiheessa, jos innostun. Jahka saan niitä kuvia taas koneelle. No, jää nähtäväksi. Riippuu myös voimista ja terveydestä.

Nyt juuri

on oikea olkavarsi ja vasen ranne kipeät. Johtuneeko siitä, että kanniskelimme töissä raskaita pöytiä ja sohvia pois puunauksen alta vai muusta touhuilusta. Ensi viikolla vietämme lasten kanssa aikaa eri tiloissa kuin tähän asti, mutta se on pelkästään jännittävää. Toivottavasti ei niin jännittävää, että lapset malttavat rauhoittua.

Olemme pesseet leluja sekä koneessa että käsin ja nostelleet niitä ylähyllyille pois siivouksen alta. Vietämme suuren osan aikaa ulkona. Itsekin olen pari kolme tuntia joka päivä töissä ollessani ulkona. Retkiä emme ole voineet koronan takia tehdä, mutta mietin, että pitäisikö meidän sujahtaa metsään vielä ennen kuin päiväkodin lapsimäärä mahdollisesti kasvaa, kun rajoituksia poistetaan. Saa nähdä.

Migreenini

on pysynyt melkein poissa sen jälkeen, kun töissä tilanne vakiintui rauhallisemmaksi. Toisin sanoen lasten määrä on puolittunut, yksi ryhmä ja samat pari aikuista lisäkseni. Stressi, melu ja hässäkkä ovat ruokaa migreenille. Kun niitä on ollut vähemmän, olen selvästi voinut paremmin. Olen myös nauttinut siitä, että ryhmässä on nyt taaperoiden lisäksi myös 3-6 vuotiaita. Heidän kanssaan voimme laulaa ja jutella aamutuokioissa toisella lailla kuin pienten, jotka jokainen touhuavat yleensä omia juttujaan ymmärtämättä vielä, miten kiinnostavaa on tutkia päivän kalenteria tai keskustella kaikenlaista.

Ulkona toimin

usein huoltoaseman bensamyyjänä. Tikku kourassa istun hiekkalaatikon reunalla ja auto- ja mopojono odottaa, että tankkaan bensaa, dieseliä tai annan poletin autopesua varten. Renkaitakin pitää vaihtaa ja ilmanpaineita tarkistaa. Mitään sen kummempia välineitä ei tarvita kuin tikku ja hiekkalaatikon kivet. Jossain vaiheessa annan bensaa vain kympillä eli sen verran, että auton voi ajaa varastoon, joka lukitaan, etteivät rosvot varasta sitä ja sitten mennään syömään.

Lepohuoneessa

luen satuja, välillä Lasten Raamattua. Sitä ennen luemme yhdessä, minä edellä, lapset toistaen, Herran siunauksen ja sitten laulan Isä meidän -rukouksen, josta lapset kovasti pitävät. Musiikiksi kuuntelemme jotain rauhallista, niin että lasten on helppo vilahtaa unten maailmaan hetkeksi aikaa. Silloin nostan jalat tuolille ja laitan viltin jaloilleni, pehmolelun niskan taakse ja suljen silmät. Pidän lasta kädestä, jos se ojentuu sängystä sitä varten. Lasten hengitys ja äännähtely on hiljaista musiikkia sekin.

Eilen toinen

työntekijöistä lähti kotiin. Oli suloista, kun yksi pieni lapsi huusi hänen peräänsä: mä lakastan sua, ---! Työpäivän jälkeen suljen huokaisten päiväkodin oven ja hengitän syvään ja lähden onnellisena kotiin. Kiitos Jumalalle työpaikasta ja työstä, lapsista ja mahdollisuudesta elää heidän kanssaan arkea sekä hyvistä työkavereista! Mutta oikein mielelläni lähden välillä kotiin, missä aviomies odottaa minua kahvin kanssa ellemme sitten pyöräile yhtä matkaa, kuten esimerkiksi eilen.

Kotona

tuoksuu tuore leipä. Lähden ulkoilemaan piakkoin, mies jäänee nukkumaan. Mukavaa olla välillä vain itsensä kanssa. Työhuoneessa jatkan puuhasteluani ja varon suorastaan toisinaan menemästä sinne, sillä yleensä juutun tekemään jotain hauskaa, kuten leikkaamaan lisää kissan tassuja tai ompelemaan silmiä niille. Kissoja on kertynyt nyt kai 120 kpl, mutta teen vielä paljon lisää, jos Herra suo. Ompeleminen on hauskaa, luovaa ja hoitavaa. Voin kuunnella samalla saarnoja tai äänikirjaa. Onneksi niitä voi tilata kännykkään nytkin, kun on korona-aika ja kirjastot ovat kiinni.

Enni Mustosen

kirjoja luen iltaisin usein pienen pätkän tai teen ristikkoa tai sudokua. Raamattua luemme jossain vaiheessa miehen kanssa ja rukoilemme yhdessä. Yhteinen rukous ja lukeminen yhdistävät monellakin tapaa ja pitävät välit kunnossa, koska ei voi rukoilla toisen kanssa, jos on jotain hampaan kolossa.

Ja ihmiselle Hän sanoi: "Katso, Herran pelko - se on viisautta, ja pahan karttaminen on ymmärrystä." -Job 28:28

Siunattua alkanutta toukokuuta, arvoisa lukijani!