18.04.2020 - Leipoosioireita

En saa näköjään uusia kuvia koneelle - pitäisi päivittää jotenkin, mutta minä en osaa...

Olenhan minä aikuisikäni leiponut, mutta nyt olen uudella tavalla innoissani, sillä sain vinkin Hapanjuurileipureista (facebook-ryhmä) ja liityin siihen. Sen jälkeen, eli menneen viikon, meidän keittiössä on pölissyt. Ei pöly vaan jauhot. Hapanjuurella voi leipoa paitsi ruisleipää, myös vaaleaa leipää, pullaa, croissantteja ym. sekä tehdä simaa tai mitä tahansa, mihin yleensä käytetään hiivaa. Myönteiset vaikutuksetkin ovat kertoman mukaan suuret - ellei sitten iske ahmoosi eli ylensyönti!

Mennyt viikko

vilahti nopeasti. Päiviksi kiidin päiväkodille, jossa lapsiryhmiä on nyt vain yksi, mutta tavallisten taaperoideni lisäksi ikähaarukka on nyt 1-6vuotta. Homma on haasteellisempaa, mutta toisaalta hyvin antoisaa ja olen nauttinut.

Aamuhetkillä

katsomme kalenterin, lorutamme apina kapina kiipes puuhun - siisti versio, ei se minkä itse opin lapsena - soittelemme sekä minä että lapset vaihtelevilla soittimilla. Taputamme rytmissä nimiä, soitamme ja laulamme niin että välillä on taukoja - se on lapsista jännittävää! Leikimme leijonan metsästystä. Lapset saavat tanssia ja pomppia, jos haluavat ja minä laulan ja soitan  Sallikaa lasten tulla -raamattulaulua ja Älköön teidän sydämenne olko murheellinen ( Joh 14.luvusta), mitä se ei tosiaankaan ole, kuten lasten tanssahtelusta voi päätellä. Lopuksi näytän ehkä kirjoittamiani lasten nimiä ja sitä mukaa, kuin lapset tunnistavat nimensä, porukka voi valua vessaan ja ulos tai sitten syömään, sikäli kuin on kyse tuokiosta ennen ruokailua.

Askartelimme

napeista kranssin. Siinä hötäkässä pistin rautalangalla sormeeni syvän reiän. Tänä aamuna puolestani poltin rakkulan kämmenselkääni. Roiskuu, kun rapataan! -Teimme napeista myös söpöt sydämet, joiden keskelle kirjoitinJeesus rakastaa sinua (=lapsen nimi). Napit lapsi sai liimata sydämen ääriviivoille. Punaisesta tapetista tuli taustapahvi. En näköjään ole ottanut kuvaa siitä. Joku halusi tehdä myös sellaisen sydämen, johon kirjoitti: Jeesus rakastaa äitiä.

Monena aamuna

oli satanut lunta, joten teimme lumitöitä hiki hatussa. Välillä satoi räntää aamuyöstä, joten sitten oli vuorossa pihan lakaisua vedestä ja loskasta ja lurujen ja patojen tekemistä. Keinumista, liukumäkeä ja hiekan kärräämistä paikasta toiseen. Lätäkköihin kaatuilua. Paljon ulkoilua. Itselläni on aurinkopäivinä aina lierihattu päässä valon takia. Pidän työstäni ja rakastan lapsia. Olen ylen kiitollinen Jumalalle, että hän salli minulle vielä vanhoilla päivilläni ennen eläkkeelle jäämistä - johon on viisi vuotta - tehdä työtä lasten parissa päiväkodissa. Kiitollinen olen myös voimista, joita minulle on annettu.

Kauan sitten

meillä kävi kodinhoitaja, joka oli viimeisiä työvuosiaan töissä. Hänen miehensä oli jo eläkkeellä ja laittoi kuulemma ruokaa ja hoiti kotia. Ajattelin silloin, että noin sitä jaksaa sitten työskennellä vielä, kun ei tarvitse enää kotona ryhtyä rehkimään. Itselläni on nyt sama tilanne. Mieheni imuroi ja järjestelee kotia. Minä saan levätä paljon töiden jälkeen, jos maltan. En yleensä kovin hyvin malta, sillä olen energinen enkä viihdy lekotellen kovin pitkään.

Tänäänkin heräsin kuuden maissa

ja rynnistin keittiöön. Ennen kuin ehdin pukeutua, olin jo paistanut leipiä, siivonnut jauhoja pöydiltä ja tiskannut kippoja ja kuppeja. Ja istahtanut juomaan kahvia, lukemaan Raamattua ja maistamaan siemensämpylöitäni sekä pullaa, jota ensi kerran leivoin hapanjuurella. Hyvää siitä tuli, vaikka unohdin laittaa taikinaan voita. Laitoin sitä kyllä taikinan noustua. Tein viillon ja tökkäsin voita keskelle ja raesokeria päälle. Pullat näyttävät kuvassa munkeilta, mutta niitä ne eivät ole. Maku on hyvä, vaikka ulkonäössä on toivomisen varaa.

Sämpylät olivat

tarttuneet päällä olevaan leivinpaperiin, joten niihin tuli kolo. Annoin "kolojen" kuivua leivinpaperissa ja keräsin ne muffinsivuokaan ja paistoin viisi minuuttia niitäkin. Tuli rapeita pikkusyötäviä.

Ruisreissareista

tuli kumman näköisiä, mutta maku lienee hyvä. Se noissa hapanjuurileivonnaisissa näyttää olevankin mainio asia, että vaikka tulokset näyttävät joskus oudoilta, ne ovat maukkaita ja niitä voi jatkojalostaa syötäviksi kuitenkin, jos ikään kuin epäonnistuvat. Pari tuntia pidän reissareita folion sisällä niin että ne pehmenevät kuten ruisleipäkin.

Minulla on nyt

jääkaapissa sekä vaalea että ruisjuuri. Ne pärjäävät siellä päiväkausia. Yksi taikina vain on pöydällä odottamassa ruokkimista. Lisään siihen lämmintä vettä ja jauhoja vielä pari kertaa tänään ja teen sitten taikinaksi ja laitan yöksi parvekkeelle ja ehkä huomisiltana leivon valmiiksi, yöksi kylmään ja paistan maanantaiaamuna. Tai saa nähdä, mitä siitä tulee. Kuulemma parasta näille hj-taikinoille on, että ne unohtuvat jääkaappiiin päiväksi tai pariksi, joten tällainen leivonta sopii hyvin hitaalle ja unohtelevallekin. Hosumisella ei tule hyvää, vaikka minä olen enemmän hosuja kuin hidastelija kyllä luonnostani.

Mies heräsi

ja kävi syömässä sämpylöitä ja pullaa, ja tuntui tykkäävän. Hän paineli takaisin nukkumaan. Onneksi hän alkaa tottua hengityskoneeseen, jonka sai kolmisen viikkoa sitten uniapnean takia. Minäkin nukun hyvin, kun vierestä ei kuulu kuin pienoinen koneen ääni, jos sitäkään. Ei kuorsauksen meininkiäkään niin kauan kuin on kone naamalla. Mahtavaa!

Joka päivä

olen pyöräillyt töistä miehen tallille, jonne hän on vienyt päivittäin pyörällä radiotavaraa. Johtoja ja ties mitä, mitä hän on vuosia keräillyt radioiden korjaamista varten. Tavaraa on rankasti, mutta hänen tavaransa ovat hyvässä järjestyksessä päin vastoin kuin omani nykyään. Lähes päivittäin joudun pyytämään apua. MIlloin on kello hukassa, usein kännykkä. Liimaa ei löydy mistään ja teippi samoin on hävinnyt. No, kaikki löytyy aikanaan, etsivä löytää!

Tänään on ihana lauantai,

pyöräilemme kenties lapsia etäältä vilkaisemassa. Ehkä viemme käsikärryllä tavaraa miehen tallille. Mies kyllä valitti, että siinä on pienet pyörät, joten se rymisee, jos on epätasainen maasto. Ehdotin, että voin mennä kyytiin, joten ryminä loppuu kyllä. Muutenkin olin illalla asiasta puhuessamme sen verran väsynyt, että meni lekkeripeliksi puhelemiset. Uni tulikin salaman vauhdilla.

Sää on upean aurinkoinen, mutta luultavasti tuuli on kylmä. Vielä ei ole kesä. Olen hyvällä mielellä, kiitollinen ja onnellinen. Elän varmasti helpointa aikaa elämässäni. Mutta laiskan leipää en syö, vaan onnekseni minulla on terveyttä ja paljon mukavaa puuhastelua monella sektorilla.

Siunattua viikonloppua, arvoisa lukijani:

He iloitsivat, kun tuli tyyni, ja hän vei heidät toivottuun satamaan. Kiittäkööt he Herraa hänen armostansa ja hänen ihmeellisistä teoistaan ihmislapsia kohtaan. -Ps 107.30,31