Kategoriat: Ajankohtaista

Minua on onni potkaissut monella tapaa. Sain serkkulankoni tekemään itselleni divaanin, tai oikeastaan penkin. Sen on tarkoitus palvella minua parvekkeella kesän tullen, mutta jo nyt nautin siitä täysin siemauksin. Mies käsittelee sen pellavaöljyllä tulevina päivinä, mutta tänään minä löhöilen.

Veli sanoi,

että penkki on samantyylinen kuin kuppauspenkki Päätalon kirjassa. Niin saattaa olla, mutta kuppausta en ole aikonut harjoittaa. Penkki on jykevä, joten se ei hetku eikä heilu, mikä on oivallinen asia. Siinä on päälauta, ettei tyyny putoa. On enemmän kuin ärsyttävää, jos tyyny pakenee lattialle jatkuvasti, kuten se tekee, jos ei mikään sitä estä.

Hirttäjäiset

liittyvät mieheni kaulassa olleeseen varsiluomeen. Luin fb:stä, että tuttavani oli poistanut niitä estämällä rullalangalla verenkierron moiseen luomeen. Niinpä teimme samoin ja luomi hävisi. Nyt on toinen luomiparka verenkiertolakossa ilman omaa haluaan. Luin netistä ihmisten kokemuksia asiasta ja siellä oli monenlaista kokemusta.

Eilen olimme

mieheni kanssa työpaikallani pari tuntia, kun hän korjaili sähköharmoonia. Siinä oli päiväkotikäyttöä ajatellen liian iso ääni, jota ei pystynyt säätämään pienemmäksi saati muuttelemaan ääntä. Mies laittoi jotain komponentteja sinne ja nyt on ääni mielestäni sopiva. Jossain juhlasalissa aiempi äänen voimakkuus olisi ollut varmasti passeli, mutta ei pienessä tilassa. Kätevä tuo minun mieheni. Olen oikein ylpeä hänestä.

Minä kirjoitin

kännykällä kakkosblogia sillä aikaa, kun mies uurasti. Kuvia en kyennyt sinne laittamaan, sivut olivat muuttuneet sitten viime kirjoittamiseni. Laitan niitä nyt tänne.

Yön aikana

oli satanut lunta. Outo ilmiö tässä kuussa, vaikka onkin talvikuukausi. Aurinko paistaa ja on todella kaunista. Päivä pitenee vähintään puoli tuntia viikossa, se on mahtavaa! Olisi nyt sitten pakkasta, niin että lapset voisivat leikkiä lumessa eikä tarvitsisi kurahousuja vetää taas kuten tähän asti melkein jatkuvasti. Luulen, että talvi jatkuu pitkään, kun sen tulo on näin vaikeaa.

Vinkiksi

muuten, että kun imurin letkun päähän laittaa talouspaperirullan, niin sillä on kätevä imuroida kapeita solia ja välejä, sillä se taipuu ja mahtuu pieneenkin tilaan. Sellaisella mies imuroi eilen harmoonin sisuksia.

Olimme messussa

aamulla, väkeä oli ennätysmäärä. Minulla oli kanttorivuoro. Tein virheitä, mutta onneksi ei ollut kyseessä esiintyminen, niin kuin Markus Pöyry taannoin minua rohkaisi. Hän olikin tänään meillä saarnaamassa, sillä oma pastorimme on ollut vapaalla. Saarna oli, niin kuin joka sunnuntai, erinomaisen raamatullinen ja syvällinen. Kasteen ja ehtoollisen merkitys tuli selväksi; aiheena oli nainen ja Jeesus kaivolla. Sen voi kuunnella osoitteestalhpk.fija sieltä saarnat. Viime sunnuntain kastesaarna, Ville Typpö, oli myös tyhjentävä, parempaa olen tuskin kuullut. Selkeä ja ymmärrettävä. Suosittelen kuuntelemaan!

Nämä on jo syöty; voitaikinasta minä pidän!

Kotiin tultuamme

söimme ohrauunipuuroa. Laitoin ennen lähtöämme uunin noin tunniksi 200- asteeseen, lähtiessämme laskin 100-asteeseen, joten se oli uunissa yhteensä reilut neljä tuntia. Meillä meni tosiaan messureissulla yli kolme tuntia kahvitteluineen, kun väkeä oli niin paljon ja halusin mennä hyvissä ajoin, että ehdin harjoitella virsiä vielä ennen messua.

Nyt alkaa

Pe teimme vihkoja Joulun Lapsille

laverilla makaajaa väsyttää niin että on otettava torkut tai ainakin nuokkumistauko. Sen jälkeen lähdemmekin katsomaan nuorimman pojan perhettä, lähinnä nuorinta perheenjäsentä, joka on pian 9 kk ikäinen. En muista, millä nimellä olen häntä täällä nimittänyt, mutta olkoon vaikka Elli.

Olkoon alkava viikko siunattu sinulle, arvoisa lukijani! Itse olen hyvällä mielellä, kun on niin mukava tuo mies ja meillä on hauskaa yhdessä. Ja Jumala on siunannut meitä monin tavoin.

Kuulkoon Herra sinua hädän päivänä, varjelkoon sinua Jaakobin Jumalan nimi. Hän lähettäköön sinulle avun pyhäköstä ja tukekoon sinua Siionista. - - Hän antakoon sinulle, mitä sydämesi halajaa... Psalmista 20