13.07.2019 - Heinäkuinen viikonloppu

Tämä viikko on ollut sen verran villi, etten ole kyennyt kirjoittamaan. Muutaman kerran on käynyt mielessä, mutta paukkuja eikä aikaa ole ollut, mutta nyt on. Nettiyhteyskin toimii, vanhin poikani hoiteli yhteyden kuntoon. Nyt saan myös kuvat ladattua koneelle. Kiitos siis kovasti, ykköspoika!

Maanantai-iltana

kävi kahden lapsen perheet kylässä. Lapset olivat kuukauden, kaksi kahden vuoden, neli- ja yhdeksänvuotiaat. Oli melkoinen meno, mutta mukavahan noita lapsiaan on nähdä ja pikkuista vauvaa ensi kertaa. Kaikki lähtivät yöksi muualle ja me valmistauduimme tiistaihin. Ehdimme pyöräillä kaupungilla miehen kanssa aamupäivällä, pikku hankintoja on tehtävä jatkuvasti. Kirpputorille meni tavaraa, vaikka tuli kyllä muassamme myös muuta takaisin.

Tiistaina

tyttären lapset tulivat luoksemme päiväunille ja olivat sen jälkeen muutaman ajan. Vauhdikkaita neitejä. Lukemista ja leikkimistä, välipalaa ja hernekeittoa. Kävimme lähipuistossa keinumassa ja heilumassa tuulen mukana.

Keskiviikkona

pojan perhe tuli yökuntiin pariksi päiväksi. Se oli odotettua ja ihanaa! Pikkuinen konsertti heti alkuun, kaksivuotias halusi soolon, vaikka vauvakin koetti itkeskellä. Sellaista se on pienten lasten kanssa. Ihanaa oli, kun Tiitiäinen, 2v, (raamatullinen nimi, mutta en käytä oikeita nimiä blogissani) tunnisti minut ja tuli syliini, vaikka emme ole nähneet pitkään aikaan. Hymypoika, suloinen pakkaus. Iltasella hän ilmoitti klo 23 suureen ääneen, että KAIKKI NUKKUU, vaikka kukaan ei taatusti nukkunut. Jotkut kyllä yrittivät, mutta sanojen harjoittelu on niin ajankohtaista kaksivuotiaalla, että sitä täytyy harjoitella niin kauan kuin silmät pysyvät auki. Ja pitkään ne pysyivät! Mutta vanhemmat jaksavat, ovat vielä nuoria. Niinhän sitä on itsekin jaksettu - vaihtelevalla menestyksellä, mutta kuitenkin. Minun iässäni on eri juttu.

Kävimme

kirjastossa Even kanssa. Hän on jo 9-vuotias, reipas ja urheilullinen nuori neiti. Ostimme muutamia poistokirjoja, traktorikirjoja Tiitiäiselle, Eve halusi lasten keittokirjan. Palatessa haimme jäätelöä kaupasta. Joku iäkäs herra kehui hattuani ja ilahdutti siten minua. Hän sanoi, että harvoin näkee enää hattuja naisilla, mutta että se on ilo silmälle.

Torstai-iltana

meillä oli mukavat mansikka-apajat. Ystäväperhe oli reissussa, joten he tarvitsivat jonkun tyhjentämään mansikkamaansa. Mehän riensimme avuksi. Eve ja minä innokkaasti ja pari nimeämätöntä mieshenkilöä pakon sanelemana. Muutaman tunnin heiluimme kuin heinämiehet, etenkin allekirjoittanut, ja paljon me saimme hienoja marjoja. Salaattipenkkiäkin verotin, sipulinvarsia samoin - luvan kanssa, sekä kastelin emännän kukkaset kuistilla ja kaivon vierellä. Sitten nopeasti kotimatkalle lapsia nukuttamaan.

Sen jälkeen

olenkin perannut mansikoita oikein olan takaa. Tarkoitan työkseni. Mutta minä pidän siitä puuhasta, säilömisestä. Siinä on kai jotain alkukantaista, perheen ruuan turvaamista ja kun puhtaita marjoja saa, niin sitä suurempi ilo. Mies on auttanut kuljettamalla hillopurkkeja kellariin, hakemalla uusia tilalle ja muuten pysyttelemällä poissa tieltäni.

Olen istunut keittiössä kuunnellen Bachia tai saarnoja netistä. Ja kattila on roplattanut hellalla ja mansikat siirtyneet astiasta toiseen ja osa suuhuni. Pari kertaa mansikoita on lorahtanut lattialle, kun vauhtia on ollut liikaa, mutta tulipahan lattiakin pestyksi.

Öisin olen

napannut panadolia ja vetänyt villatakkia särkevien käsivarsieni suojaksi. Nopeuteni on lähes entisellään, mutta kone alkaa reistailla. En kestä enää samanlaista vauhtia kuin ennen. Jos en mene nukkumaan kymmeneltä, saankin valvoa yli puolen yön. Uni pakenee. Mutta ei minulla ole valittamista, elämä on mallillaan! Yritän opetella käsittämään, ettei minun enää tarvitse enkä voi tehdä yhtä paljon kuin nuorempana.

Käsivarsikipuni on muuten yleisesti ottaen helpottanut sen jälkeen, kun Simvastatin vaihdettiin toiseen vastaavaan lääkkeeseen, Rosuvastatiniin. Siinä ei pitäisi olla sivuvaikutuksia niin paljon. Lihaskipu voi olla yksi edellisen lääkkeen sivuvaikutus. Kyseessä on siis kolesterolilääke, jota joudun napsimaan loppuikäni kuten myös erästä verenohennuslääkettä, sen nimeä en muista.

Perjantaina

luimme yhdessä Isä meidän, ja pojan perhe lähti toiseen mummolaan Eveä lukuunottamatta. Pahaksi onneksi talomme etuovi oli käyttökiellossa ulkoremontin takia, ja perheen omaisuus piti kuljettaa takaovesta autolle, mutta miehet sen tekivät. Minä olin siinä vaiheessa jo nukuttamassa 2-vuotiasta Tiutauta (nimi tulee eräästä lastenlaulusta), ja isosisko ja Eve loikoivat samalla petillä. Kerroin tytöille Ruutin kirjan tarinan ja lauloin monta raamattulaulua. Eve osaa ulkoa Psalmin 121, olen laulanut sitä hänelle ja hänen kanssaan tavatessamme. Varmaan Tiutau ja Amandakin oppivat vähitellen.

Tyttöjen kanssa

oli ihana iltapäivä. Olin halunnut, että he voisivat olla luonani askartelemassa ja leikkimässä. Isot tytöt askartelivat, kun Tiutau nukkui. Välipalan jälkeen menimme laivapuistoon, joka on lähellä. Tytöillä oli mukavaa. Onneksi sattui lähes tuuleton ja lämmin päivä. Tänään on jälleen tuullut rajusti ja raittiisti. Neiti 2v ilmoitti palatessamme, että hän osaa uida, mihin isosisko totesi, että ei se osaa. Mutta pieni väitti, että hän on kasvanut ja osaa kyllä uida. -Eve on nelivuotiaalle Amandalle suuri idoli ja esikuva. Käsi kädessä tytöt kävelivät ja paita solmittiin juuri samalla lailla vyötärölle kuin toisellakin oli. Suloista, että on serkkuja, joita voi ihailla ja joilta voi oppia kaikenlaista.

Kun lapset

sitten lähtivät iltamassa, menimme mieheni kanssa parvekkeelle ja joimme rauhan kahvit. Niin me äidinkin kanssa aina teimme, kun vieraat lähtivät. On ihana, kun lapset käyvät ja iloitsen heistä kaikista. Normaalia on sekin, että tässä iässä väsyy ja lepo on paikallaan.

Nukuimme pitkän yön,

aamulla jatkoin iloisesti mansikkarumbaa. Iltapäivällä kävimme pyöräilemässä miehen kanssa, kaupassa ja kirpparilla. Jotain pientä löysimme, lapsenlapsille lähinnä. Mies löytää kummallisia vempaimia, joiden päälle minä en ymmärrä mitään. Minua väsytti, mutta pyöräily teki hyvää. Kotona joimme kahvit ja jälleen ryhdyin hillonkeittoon. Kanankoivet uuniin riisipetille ja ruuan päälle minä join kai 8. kupin kahvia tälle päivälle.

Valmistaudumme

huomiseen, tärkeään päivään. Aamulla menemme messuun tapamme mukaan, mutta iltapäivällä pyöräilemme juniorin perheeseen, sillä siellä on esikoisen ristiäiset. Suuri ilojuhla, kun lapsi pääsee Jeesuksen opetuslapseksi ja saa kaiken sen, minkä jokainen meistä kastetuista omistaa: kaikki Jumalan lupaukset, jotka saamme uskolla omistaa.

Olen hankkinut tapani mukaan postilaatikon vauvan korteille, joita hän tulee saamaan jatkossa, sekä säästöpossun, joka on kylläkin kissa. Postilaatikon ostin tällä kertaa, kun satuin löytämään sopivan ja kauniin.

Aurinkoinen ilta,

pian on aika mennä lueskelemaan sänkyyn, että voin rauhoittua nukkumaan. Olen tyytyväinen päivän töihin ja tekemisiin, sekä iloitsen miehestäni, jonka Jumala on minulle antanut. Ja ilmeisesti hänkin iloitsee minusta, sillä hän kiittää joka aamu ja ilta rukoillessamme Jumalaa, että saa olla naimisissa kanssani. Se tuntuu minusta enemmän kuin mukavalta. Yhteiselämämme opettelu jatkuu hyvässä hengessä.

Siunausta sinun viikonloppuusi, arvoisa lukijani!

Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta.