16.06.2019 - Unelmointia

Kylläpäs minun elämäni on muuttunut vajaassa puolessa vuodessa! Osaan lähinnä ällistellä ja ihmetellä. Mutta vähitellen minuun on hiipinyt uusi, ihana tunne. Tunnistin sen eilen illalla selkeästi. Se on onnellisuuden tunne, joka sisältää hyvin paljon turvallisuutta, luottamusta, iloa ja vapautumista.

Olen hyvin syvästi

autuaallisessa tilassa, kun voin kävellä Sepon kanssa vaikkapa uimaan. Minä siis käyn uimassa, hän kiertelee ja keräilee tölkkejä minun ilokseni ja odottelee minua tyytyväisenä. Tai kun voin täysin ilman pelkoa tai ahdistusta puhua ja olla sellainen kuin olen. Hän ei naureskele minulle. Päinvastoin, hän nytkin viheltelee iloisena ja touhuilee jotain, kun minä kirjoittelen sängyllä. Olemme todenneet, että meitä on kasvatettu ihmisenä sellaiseksi, että olemme toisillemme sopivat. Suuri kiitos siitä Isällemme, Jumalalle.

Minusta on tullut

suorastaan mahdoton hohottaja. Jotain minusta purkautuu. Itkemätöntä itkua, nauramatonta naurua? Kun mieheni huomaa, että saan naurukohtaukseni, hän toteaa, että koitahan nyt hengittää välillä. Mieleeni tulee Otto-setäni, joka nauroi samalla lailla kuin minä nykyisin. Hän oli isän veli, kummisetäni. Kun hän jutteli isäni kanssa keittiössä, sieltä kuului välillä vain hiljaista pihinää. Setä nauroi lähes äänettömästi ja melkein hengetönnä. Olen perinyt saman naurun.

Ja nauran

monta kertaa samalle jutulle, ei tarvita paljon uusia vitsejä. Kun löydän jotain huvittavaa lehdestä tai kirjasta, jota olen lukemassa, en tahdo saada sanotuksi miehelle nauruni aihetta. Hän joutuu toisinaan itse lukemaan, kun ei saa tolkkua jutustani. No, nauru tekee hyvää, se rentouttaa lihaksia. Eipä siinä mitään pahaa liene.

Olimme kirkossa

aamulla. Minulla oli kahvitusvuoro. Porukkaa oli runsaasti kirkossa, vaikka vakioväkeä olikin lomalla. Kirkkokahvit ovat tärkeä osa messun viettoa, ihmiset saavat vaihtaa kuulumisia ja rupatella niitä, näitä. Pastori Patrik messusi tänään ja myös kahden viikon kuluttua seuraavassa messussa, kun oma pastorimme viettää ansaittua lomaansa. Aihe oli Johanneksen evankeliumin 3. luvusta, eli siitä, miten ihminen voi pelastua. Jeesus selittää sen Nikodeemukselle. Oli erittäin hyvä saarna - se lienee jo kuultavissa lhpk.fi -sivustolla.

Kirkosta tultuamme

tein meille erinomaisen hyvää uuniruokaa. Kilo sipuliperunoita pakasteesta, sekaan purkki säilykelihaa ja puolisen litraa ruokakermaa. Oli oikein maukasta ja jäi huomiseksikin. Lisukkeeksi salaattia.

Nyt lähdemme

pyöräilemään Kivihakaan tyttären perheen luo heitä tapaamaan. Saan samalla viedä jotain tyttärelle kuuluvaa tavaraa pois meidän jaloista. Pari seuraavaa viikkoa on monenlaista menoa, joten ehkä emme ehdi heitä tapaamaan tänä aikana ja sitten tytär lähteekin pelireissulle Unkariin: hän pelaa liitokiekkoa, ultimatea, ja on maajoukkueessa. Urheilu ei ole hullumpaa vastapainoa istumatyölle. Itseänikin liikunta innostaa, ja seuraan liikkumistani mittaamalla liikkumistani Sport Trackerissa.

Huomenna

kirjoittanen jälleen bussissa kakkossivustolle, sillä tarkoituksemme on kipaista illan suussa tapaamaan miehen vanhempia etelään päin, kolmen tunnin bussimatkan päähän, ja viivymme heidän luonaan yön yli. Olen tavannut Sepon sukua vain häissämme, paitsi veljeä, joka asuu Vaasassa vaimoineen.

Siunattua sunnuntaipäivää, arvoisa lukijani, Jes 57:15 sanoin:

Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.