Kategoriat: Ajankohtaista

Hain eilen lisää kukkia...

Kirjoitin jonain päivänä toisenkin blokkauksen phakkola.wordpress.com -sivustolle ja luulen, että kesän aikana niin tapahtuu usein. Kun kännykässä on kuvat valmiina ja istun laiturilla tai muualla ulkosalla, niin kirjoittaminen käy näppärästi. Kannattaa siis kurkistaa sinne, jos ei kotisivulla näy muutamiin päiviin mitään.

Mennyt viikko

Aamukahvit eilen saunan terassilla

oli tosiaan alakuloinen, vaikka paljon hauskaa tapahtui. Pohjavireeni ei vain noussut hinausyrityksistäni huolimatta. Olen kuitenkin koettanut tehdä mukavia ja ahkeruuteen viittaavia asioita, vaikkakaan en sen takia, että olisin ahkera. Esimerkiksi tänään pesin matot. Lattioilta löytyi 7 eri kokoista mattoa ja varastosta kaksi. Koska en muistanut, ovatko varaston matot puhtaita vai likaisia, pesin ne varalta. Epäilen vähän, että ne olivat puhtaita, joten käytin kevyempää kättä.

Muutamana iltana

olen käynyt uimassa, tänään olin aamulla. Eilen tytär oli käymässä lastensa kanssa, olimme ulkosalla koko ajan. Kahvittelimme, söimme ja lapset leikkivät ja keinuivat. Nauratti, kun toimme astiat sisään ja tytär kantoi kuvassa olevaa perunavuokaa. Kun hänen silmänsä vältti, Tiutau, juuri 1v, oli onnistunut sujauttamaan kourallisen kiviä perunoiden sekaan! Lapset ovat salamannopeita, kun he tietävät jonkin asian olevan kiellettyä tai ei-toivottua.

Yksi kaunottarista!

Tänä iltana

tein jotain erilaista. Olin teatterissa katsomassa paikallisen Gubbrockarnas -äijien 20-vuotisjuhlashowta. Ryhmä oli perustettu siten, että ruotsinkielinen Arbis keksi miehille tällaisen ryhmän, kun miesten osallistuminen väheni. Porukka soittaa ja laulaa vanhaa rokkia. Ehkä he soittavat mitä vaan, mutta ilmeisesti juuri sen aikaista, jota minä tai minua vanhemmat ikäpolvet ovat kuunnelleet. Ilta oli hauska, vaikka olinkin yksin ja häntäluu muistutti koko ajan lähes puoli vuotta sitten tapahtuneesta pianotuolin hajoamisesta takapuoleni alta. Saa nähdä, paraneeko se koskaan?!

Itsehän en muista

Herkkujen mässyttelyä eilen Lenen luona

soitettujen ja laulettujen kappaleiden nimiä. Minulle jää aina ensin sävel mieleen, sanat vasta joskus myöhemmin, jos sittenkään. Tässä tapauksessa ei sittenkään. En ole mikään erityinen rokin ystävä, en kuuntele sitä nykyisin oikeastaan koskaan, mutta päätin mennä, kun oli jotain tuttuja esiintymässä. Ryhmässä on tosiaan myös naisia, oli viulisteja ja vaikka mitä. Todella lahjakasta väkeä, jotka soittivat ja lauloivat antaumuksella. Ehkä menen toistekin, kun kuulen heidän esiintyvän jossakin.

Aamulenkiltä

Matot

roikkuvat pyykkinarulla ja mattotelineellä ja luotan, ettei sadetta tule, kun ei sitä ole luvattu. Hyvä mieli, kun sain matot pestyksi ja samallapa tuli puhtaaksi pesutuvan lattiakin. En olisi viitsinyt pestä kaikkia, mutta vielä enemmän harmitti ajatus, että joudun pesemään pyykkituvan lattian uudestaan, joten sain pakotetuksi itseni tekemään työn loppuun. Kevätpuolella sanotaan mattojen kuivuvan nopeammin kuin juhannuksen jälkeen.

Aamulla kipaisen kirkkoon. Kaiseri toimii kanttorina huomenna, minulla on siis vapaata. Pitäisi vääntäytyä nukkumaan, sillä tässä iässä ei auta valvoskella liikaa tai unet menevät kokonaan. Mutta toisinaan tekee mieli vähän poiketa rutiineista.

On aika

Nokkosvesi tekeytymässä

kuitenkin mennä hammaspesulle ja vähitellen houkutella itsensä petiin. Toivotan siunausta sinulle, arvoisa lukijani!

Ja tomu palajaa maahan niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka on sen antanutkin. -Saarnaaja 12:7