02.02.2018 - Yskimistä

Jäin kotiin aamulla. Kurkku tukossa, aivastuttaa sun muuta flunssan oiretta. Olisi ollut perhekahvila Vestiksessä ja muskari siellä, mutta ehkä ensi viikolla selviän sinne laulelemaan.

Lähikaupassa

oli käytävä. Tarvitsin maitoa, jauhelihaa ja ruisleipää, kaikki viimeisen päivän tuotteita ja siksi tarjouksessa. Sinkkiä ja c-vitamiinia ostin myös, ne eivät olleet tarjouksessa tietenkään. Yritän lääkitä itseäni parhaani mukaan, että viikonloppu riittäisi sairasteluun, mutta tokkopa flunssa niin äkkiä on ohi. Onneksi sain Amekilta muutama vuosi sitten pitkän, paksun toppatakin, jossa on huppukin. Sen kun vedän ylleni, täytyy olla kovasti pakkasta tai tulee hiki. Tai sitten on oltava flunssa kuten nyt, jolloin ei takin vuoksi hiki virtaa.

Uusimmassa Yhteishyvässä

julkaistiin psykoterapeutin juttu: Mistä lisää rakkautta? Siinä puhutaan aidoista ihmissuhteista sekä kysytään, miten lisätä ystävyyttä ympärilleen;

Kaikki kaipaavat tulla kuulluiksi ja nähdyiksi. Kysymykset ovat hunajaa mielelle. Pitää malttaa antaa toiselle tilaa eikä vain tuutata omaa tarinaansa. - - Olennaista on - - että tekee omasta elämästään hyvää. Ei kannata ripustautua siihen, että vain parisuhde toisi onnen. -Maaret Kalliola, Yhteishyvä, s. 30.

Minusta tuossa oli asiaa. Kysymykset ovat tosiaan hunajaa, sillä sitä kautta syntyy vuorovaikutus ja keskustelu jatkuu. Kun yksivuotiaat pannaan leikkimään yhdessä, nämä leikkivät rinnakkaisleikkiä. Kumpikin leikkii omaansa, ehkä ottaa toiselta lelun, mutta kummallakaan ei ole vielä kykyä vuorovaikutukseen. Kun ikää tulee vuosi, pari lisää, alkaa yhteisleikki. Tämä sanois, että se menee kauppaan. Toinen jatkaa,ja tämä sanois, että mene vaan, mä menen kans.

Aikuisella

on tärkeä rooli siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa kasvaa. Hän voi ohjata lapsen leikkiä. Tosin lapsi leikkii sitä, mitä hän näkee ympärillään. Jos riidellään, nuketkin alkavat riidellä ja autot kolaroida. Jos siivotaan, nuketkin alkavat siivota. -No, näitä tuli mieleeni tuon artikkelin äärellä.

Töissä

teemme äitien kanssaUnelmien aarrekarttaa. Jokainen etsii kuvalehdistä kuvia tai sanoja, joita liimaa isolle pahville. Valitsin tietysti punaisen pahvin ja runsain määrin kuvia ja tekstejä. Ihan pahvin täyteen ja päällekkäinkin. Toiset leikkaavat kuvat siististi saksilla, minä tapani mukaan revin kuvat. Näin siitä tulee minun näköiseni. Valtavasti unelmia ja kauniita toiveita. Laitan prosyyristäni kuvan, jahka se on valmis. Jokaisen omasta tulee sangen persoonallinen ja kyseisestä henkilöstä kertova.

Unelmia

on oltava, ja minulla on. Muuten en jaksaisi. On oltava jotain mukavaa odotettavaa, jotain kohtaamisia tai tapaamisia. Ihmisiä, joiden kanssa on hyvä olla. Vuorovaikutusta.

Aina silloin

tällöin tapahtuu, että joku läheinen tai tuttava on vuoteenomana, vakavastikin sairaana. Monella heistä on tullut silloin mieleen mieheni Ari, joka vietti lähes 30 vuotta vuoteessa sairautensa takia. Ei mitään mahdollisuutta lähteä liikkeelle ja osallistua, jos ei joku auttanut. Eikä hänellä silloinkaan ollut voimia kuin rajoitetusti.

Meistä kukin tarvitsee valtavasti nöyrtymistä, kun emme itse selviä. Toiset haluavat vielä enemmän kuin toiset pärjätä ja osata itse, mutta ikävä kyllä siihen tulee stoppi meille jokaiselle. Oikeastaan on suurta armoa, jos niin käy jo elämämme aikana. On hyvä, että meidät viedään Jumalan riisumishuoneeseen ennen kuolemaamme, sillä

se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. -Matt 7. luvusta

Minä sain katsella läheltä Aria tuossa riisumishuoneessa, eikä näkeminen ollut kai helpompaa minulle kuin siinä tilanteessa oleminen Arille. Minuakin riisuttiin omista toiveistani, unelmistani, voimistani ja luuloistani. Aina vaan niitä siitä huolimatta riittää, sekä unelmia että luuloja.

Kävin saunassa,

päivä on mennyt nopeasti kotosalla keikkuessa. Paljon olen juonut kuumaa teetä, kahvia ja vettä. Kyykkymistä olen jatkanut - ehkä luit aiemmin kirjoittamastani uudesta innoituksestani: kyykkymisen terveellisyydestä! Joka päivä olen kyykkynyt kantapäät lattiassa joko lukiessani tai muuten vaan. Hyvää se tuntuu tekevän koivilleni ja varmasti myös lonkille. Veden juontia olen myös lisännyt, ja yllättäen vessassa ei tarvitse juosta yöllä, päivällä vaan sitäkin tiuhemmin, mutta mikäs on juostessa, kun on vessoja joka paikassa. Ja ulkona puskia, joihin sukeltamista en liioin yhtään epäröi, jos niikseen tulee. Onneksi ei ole tullut sukelluspakkoa.

Perustin ihan

uuden blogin! Minullahan on ennestään, tai oli, niin sanottu Kiitollisuus-blogi, jonka löydän kyllä netistä, mutta en pääse sinne kirjoittamaan sen jälkeen, kun uusi kännykkäni tuli käyttöön ja uusi google-sähköposti sen myötä. Niinpä päätin näpäyttää blogini piilottajaa ja aloittaa ihan uuden. Kirjoitin jo yhden jutunkin sinne. En tiedä, näkeekö sitä kukaan. Kuvittelin olevani fiksumpi kuin olenkaan. Ajattelin kännykällä napsutella sinne matkastani jo ennakkoajatuksia, mutta en sittenkään tajua hommasta tarpeeksi. Sangen kiusallista, kun pääsee asiassa eteiseen asti, mutta tuvan puolelle ei ole mitään asiaa.

Oman ja lasten perheiden flunssien takia en ole nähnyt tarpeeksi tytärtä, niin että hän voisi minua auttaa blogiasioissa konkreettisesti. No, ehkä se päivä tulee ja homma selviää. Välillä jo ajattelen, etten kirjoita koko vaelluksesta mitään, kävelen vaan ja mumisen itsekseni. Ärsyttää oma taitamattomuus, mutta pakko nöyrtyä vaan.

Ripustelin uusia

katteja ikkunaani, vaihdoin siis entisten tilalle. En tiedä, ilahduttavatko ne ketään ohikulkijaa, mutta itse kyllä ilahdun ja tervehdin niitä, kun köpöttelen ikkunani alta. Sukkien kutojia kuuluu joulunlapselle olevan, joten minä pysyttelen kissa-linjalla, vaikka olen minä sukkia ja lapasiakin kutonut.

Olen kirjoittanut

ensimmäisen blogikirjoitukseni www.lhpk.fi -sivustolle, se on julkaistu siellä tänään. Voit käydä lukemassa sen, jos haluat. Siellä on upouusi naamakuvakin minusta. Suunnittelen jo seuraavan aihetta. Kirjoittaminen on minusta ylen mukavaa ja kirjoittamalla minun on helppo ilmaista itseäni.

On aika

siirtyä sohvaosastolle loikomaan. Taidan katsoa tuoreimman osan Matkaaja -sarjasta Areenalta. Kekseliäs nikkari on lempiohjelmiani. Siunausta viikonloppuusi, arvoisa lukijani! Saa nähdä toivunko kirkkokuntoon sunnuntaiksi - onneksi ei ole kanttorivuoroa, joten jään kotiin, jos kunto ei ole kohdallaan.

jk. Iloinen uutinen: kaikki kateissa olleet tavarani ovat löytyneet. Käsityöpussukka lasten lelulaatikosta töistä ja MUTJUTIN töistä sohvan jalan takaa!