09.12.2017 - Vieraita odotellessa!

Jälleen onnistuin tuhoamaan kirjoittamani tekstin ennen kuin ehdin tallentaa. Se käy kätevästi yhdellä napin painalluksella! Ja miten tuo pieni liike voikin raivostuttaa sen jälkeen, kun se on tapahtunut!

Pyykit ovat

kuivurissa, osa jo puhtaina kaapissa. Olen siis lenkkeillyt pyykkituvalla useaan otteeseen tänä aamuna ja vielä yhden lenkin teen. Itsellänihän ei ole pyykkikonetta.

Kun muutin tähän kotiini

7,5v sitten halusin minimoida kaiken sitä varten, että lapsilla olisi helpompaa, kun minä kuolen. Minulle on ollut ihmeteltävää se, että moni yli 60 vuotias tekee suunnitelmia ja ostelee kotiinsa kaikenlaista, sillä raskaitten vuosikymmenteni aikana minusta oma kuolemani tuli kovin lähellä. Turha enää odottaa elämältä mitään, se on jo eletty ja nähty. Puhumattakaan, että kannatti mitään hankkia kotiin; kunhan jotenkin pärjäisi.

Nyttemmin

mielialani on hiukan toisenlainen. Edelleenkään en näe tarpeelliseksi hankkia mitään, mitä en tarvitse, mutta välillä ostelen kyllä jotain tarpeetontakin, pientä. En osaa nyt juuri odottaa kovin paljon tulevaisuudeltani maan päällä. Toki teen suunnitelmia, jotka auttavat jaksamaan ja odottamaan jotain mukavaa.

Viikon päästä menen katsomaan miniäni kanssa Myrskyluodon Maijaa Helsingissä, se on mukavaa. Ensi keväänä aion caminolle Espanjan rannikolle, jos siis Herra suo ja pääsen lähtemään.

Muutenkin toivon,

että pysyn niin terveenä, että voisin kävellä ja päästä pohjoiseen vaeltamaan jonain syksynä ja tuonne caminolle jatkossakin, jos ensimmäinen reissu onnistuu. Jos reitti on mukava, voinhan mennä yksinkin sen saman reitin, kun se tulee tutuksi. Yksinäisyys vaivaa nyt juuri ja tunnen sen luissani. Ja väsymys, joka johtuu pimeydestä ja yli kuukauden jatkuneesta puolikuntoisuudesta. No, kyllä elämä tästä taas kirkastuu, kun päivä pitenee!

Sano vain sana

on upouusi Lähetyshiippakunnan julkaisema päivähartauskirja. Siinä on tuoreita ajatuksia ja Valituista Paloista noukittu mietelause tämän päivän tekstin yhteydessä:

Kuoleman hetkellä omistamme vain sen, minkä olemme antaneet pois.

Tuota ajatusta haluan jatkossakin toteuttaa koko sydämestäni. Myös Lutherin Mannaa Jumalan lapsille osui tänään nappiin:

Puuttuiko teiltä mitään? -Luuk 22:35

Jeesus kysyy ja Luther kirjoittaa:

- - Nyt teidän on uskottava, vaikka ette heti voisikaan sitä aistimin havaita. Jos olette opetuslapsiani, ette saa yhtenään riippua ulkonaisessa näkemisessä ja tuntemisessa. Teidän on harjoittauduttava siinä, että uskotte minun tahtovan ja voivan auttaa, vaikka ette sitä näe ja vaikka kärsivinä ja ahdistettuina tunnette aivan muuta. Teitä lohduttaa alati se, että kun kaikki muu pettää ja kun kaikkea puuttuu, teillä on jäljellä minut.

Aamen, sanon tuohon. Juuri tuota potkaisua tarvitsin tänä aamuna.

On aika

juoda kupillinen kahvia, nauttia aamun rauhasta vaikkapa kuuntelemalla joulumusiikkia. Ottaa kudin käteen ja odottaa mieluisia vieraita, veljeä vaimoineen.

Siunattua päivää ja toista adventtipyhää huomenna, arvoisa lukijani! Itselläni on kanttorivuoro aamulla klo 9.30 Mikaelin seurakunnassa Laivakadulla. Tervetuloa vaikkapa sinne, jos haluat kuulla Jumalan sanaa.