13.11.2017 - Uusi maanantai taas!

Aloittelen Ajankohtaista, vaikka en ehdikään sitä kokonaan kirjoittaa. Jatkan sitten myöhemmin iltapäivällä ehkä. Terveisiä vaan etelästä! Huristelin junalla perjantaina töiden jälkeen Espooseen ja palasin lauantai-iltana takaisin. Mukava reissu. Toin tuliaisiakin, flunssan. Epämieluisa tuominen, mutta en kyennyt estämään sen mukaan tunkemista.

Junassa

vieressäni istui mukava nuori nainen. Loppumatkasta aloimme jutella. Hän oli menossa laivalle opiskelukavereiden kanssa hummaamaan vuorokaudeksi. Kerroin hänelle niitä näitä, muun muassa tarinan kotiini tunkeutuneesta hepusta musta huppu päässä. Se juttu löytyy täältä:

https://phakkola.jurge.fi/blogi/2015/03/08/jumalan-varjelus-totta/

Muistutin tyttöä,

että jos hänelle tulee joskus vakava paikka, huuda avuksi Jeesusta. Tyttö oli aika vaikuttunut ja uskon, että hän muistaa asian. Ja olen kohtalaisen varma, että sellainen tiukka tilanne tulee ja Pyhä Henki muistuttaa häntä silloin Jeesuksesta. Tietysti kerroin seurakunnastamme ja pyysin tulemaan joskus sinne. Ikävä kyllä uskoni ei riitä siihen, että hän tulisi, mutta asia ei ole minun vallassani. Tulee, jos Jumala lähettää ja toki voin rukoilla hänen puolestaan, että hän tulisi.

Pojan perheessä

oli tietysti ihana vierailla. Tiptap, joka on nyt 5 kk, oli saanut rokotuksia ja oli hiukan kuumeessa. Mutta poika jaksoi hymyillä jatkuvasti ja sain pidellä häntä paljon sylissäni eikä hän onneksi vierastanut.

Eve on jo ekaluokkalainen ja hänen kanssaan kerroimme tarinan mummon ja lapsenlapsen matkasta Lappiin vaeltamaan. Siitä tuli äärimmäisen mielikuvituksellinen ja jätimme heidät kesken reissun sinne, kun pääni meni aivan pyörälle jääkarhuista ja muusta. Tarkoitukseni on hankkia tarinavihko ja aloittaa siihen juttua, jonka lähetän Evelle ja hän saa jatkaa ja näin vaihtelemme postia aika ajoin.

Iltasella jatkan...

Oi, mikä mikä rukousvastausten päivä!

Jokin kuukausi sitten pudotin kännykkäpussukkani, kun lähdin hierojalta. Palasin etsimään ja rukoilin, että löytäisin sen. En löytänyt, siis silloin. Tänään menimme erään äidin kanssa eräälle kirpputorille. Ensiksikin löysin kahdella eurolla sieltä pussillisen upeita puuvillalankoja! Ja sitten näin kännykkäpussukkani, joka oli myynnissä eurolla eräässä hyllyssä! Voi, mikä ilo - pärjäsin toki hyvinkin ilman kyseistä pussukkaa, mutta se, että Jumala vastasi rukoukseen, merkitsee minulle paljon.

Myyjä tiesi, että joku poika oli pussukan tuonut myyntiin ja maksoin siitä euron ilolla löytöpalkkioksi. Hieman noloa oli, että kun lähdimme, olin unohtaa sateenvarjoni sinne. Ja olisin unohtanutkin, ellei mukana ollut äiti olisi napannut sitä mukaan. Hmmh, mitähän myyjä tuumasi.

Toisella kirppiksellä

löysin pipon, aivan minun näköiseni. Se on kuviollinen, ohuesta langasta itse kudottu, todella minulle tehty eikä maksanut juuri mitään. Muassani olevalle äidille etsimme säärystimiä, mutta emme löytäneet. Sen sijaan ostimme kaulahuivin, josta lupasin tuunailla hänelle sellaiset.

Olen kehottanut äitejä pyytämään aina alennusta kirpparilla, ja niin nytkin. Alennusta herui, hieno juttu! Jos säärystimistä tulee susi, lunastan ne itselleni.

Kotiin tultuani

onneni sen kuin jatkui. Lastasin kaikki 7 laatikkoa joulunlapsi -paketteja autooni ja ajattelin viedä ne aamulla läheisimpään keräyspisteeseen eli helluntaiseurakuntaan. Sinne on autolta lyhin kantomatkakin. Soitin varalta, josko voisin viedä laatikot jo tänään johonkin aikaan ja se sopi, jos heti voisin viedä. Viiden minuutin päästä olin kai jo takaisin kotona ja auto tyhjennettynä. Sain jopa kantoapua joltakin mieheltä siellä päässä.

Pihaan ajettuani huomasin, että auton imurointi jäi marjahommien jälkeen tekemättä. Hain imurin, laitoin sen lämmitystolppaan ja imuroin auton. Pyyhin vielä kumimatotkin pikaluuttuamisella sekä oven pielet. Luultavasti pakkasen tultua en pääse autoon sisälle, mutta se on sen ajan murhe. Koetin kyllä kuivata ovilistat mahdollisimman hyvin.

En ole niin nokon nuuka töissäni, vähempikin riittää ja olen tyytyväinen, jos työn ei ole tarpeen olla viimeisen päälle. Kuten isä sanoi äidistä: sun on pakko myöntää, että sä et oo viimesen päälle tarkan työn tekijä, niin totta se on minunkin kohdallani. Äidin kanssa olemme asialle nauraneet, sillä olemme tyytyväisiä tällaisina kuin olemme. Kullakin on hyvät ja huonot puolensa.

Töissä ompelimme

yhden äidin kanssa ompelukoneella hänen mekkojaan, oli lasten kanssa häärimistä, ruokailua ja kahvittelua. Hoitelin paria vauvelia sillä aikaa, kun toiset tekivät jotain mielikuvajuttuja. Kahvipöydässä annoimme toisillemme myönteistä palautetta siitä, missä kukin on hyvä. Kuinka monen työpaikalla saa tällaista?

Oli oikein hauskaa kuulla olevansa herrasnainen ja sellainen, joka tuo myönteisen tuulahduksen porhaltaessaan paikalle. Itsekin oli ilo kehua toisia kaikin voimin ja innolla.

Eilen messussa

sain rukousvastauksia pastorin saarnasta. Kuuntelin melkein henkeä haukkoen hänen opetustaan, sillä se kosketti asiaa, jota olen pitkään rukoillut. Sain vahvistuksen sille, että Jumala on kuullut ja kuulee rukoukseni, vaikka se itsestä tuntuu köykäiselle ja heikolle. Mutta heikotkin huokaukset Jumala kuulee, jopa ajatuksiin hän vastaa.

Ehkä senkin takia

tämä päivä on tuntunut kovin iloiselta, sillä eilen olin reissun jälkeen aika räjähtänyt, flunssainen ja alakuloinenkin varmaan. Tuntui, että alkava viikko on täynnä raskaita haasteita, enkä ole oikein kunnossa. Kun sitten päivä alkoi vesisateella, vaikka ei pitänyt muka ollenkaan sataa tänään, niin se sujahti mukavasti ja vauhdilla - tuskin ennätin mitään hukata ja kadottaa päivän aikana... Ja suuri tekijä on toki ihanat työkaverit ja työyhteisö.

Toivon hartaasti, että työni voisi jatkua tammikuun jälkeenkin, mutta sehän on Jumalan kädessä. Hän tietää, minne polkuni kiemurtelee tulevina päivinä.

Lettie B.Cowman kirjoittaa:

Sillä minä olen valinnut hänet, että hän käskisi lapsiansa ja perhettänsä, joka jää hänen jälkeensä, noudattamaan Herran tietä ja tekemään sitä, mikä vanhurskaus ja oikeus on... -1. Moos 18:19

Jumala tietää sinun kestävän sen koetuksen, muuten Hän ei sitä sinulle antaisi. Hänen luottamuksensa sinuun selvittää elämän katkerimmatkin kärsimykset. Jumala tietää meidän voimamme, ja Hän mittaa niiden mukaan, eikä Hän koskaan koettele meitä enemmän kuin mitä Hänen armonsa kautta kykenemme kestämään. -Virtoja erämaassa

On aika

juoda kupponen kahvia, lukea vähän camino-kirjaa ja virkata norsua; katsella kynttilöitä ja pyörittää hulavannetta; järjestää huonekalut paikoilleen laatikoiden viemisen jälkeen - ja nauttia illasta oman kodin rauhassa. Illan rauhaa sinullekin, arvoisa lukijani!