11.10.2017 - Kotisivuni murrosiässä!

Reilut 13 vuotta sitten vanhin poikani sanoi, että sinähän voisit, äiti, kirjoittaa blogia, kun sinä niin mielelläsi kirjoittelet. Ja niin hän teki minulle omat kotisivut! Joitakin vuosia sitten hän näki suuren vaivan uudistamalla sivut - hän joutui tietysti tekemään minulle tarkat ohjeet sivujen käyttämistä varten kaiken muun lisäksi.

Huomenna siis

on sivustojeni synttärit. Kiitän erityisesti esikoistani, mutta myös teitä jokaista, arvoisaa lukijaani, jotka olette tehneet mahdolliseksi kirjoittamiseni. Ilman rohkaisevia sähköposteja, viestejä vieraskirjaan tai henkilökohtaista palautetta, tuskin olisin jaksanut tai motivoitunut jakamaan elämääni tässä määrin.

Näiden vuosien aikana kaikki neljä lastani ovat valmistuneet ammatteihin (nuorin tekee diplomityötään työnsä ohessa juuri). Jokainen on löytänyt puolison itselleen ja viisi lastenlasta on syntynyt perheeseemme. Ja Jumalan avulla minä olen selvinnyt tähän asti, joskin Jaakobin tavoin pysyvän iskun minäkin olen saanut sisimpääni; Jaakob lonkkaansa.

Arin vakava sairaushan

on ollut se valtava ponnahduslauta minulle asioiden käsittelyyn ja selvittelyyn! Minun on ollut pakko olla itselleni niin rehellinen kuin olen osannut ja uskaltanut, ja myös sinulle, arvoisa lukijani, sillä vähempi ei olisi riittänyt näissä taistoissa, joita olen käynyt läpi.

Ari sairasti vakavasti, meinasi kuolla monta kertaa, kärsi lukuisia keuhko- ym. tulehduksia ja kuoli minulle suureksi yllätykseksi toukokuussa vuosi sitten. Mahtoiko se olla yllätys teille, hyvät lukijani, jotka olette myötäeläneet kanssani näinä vuosina, en tiedä.

Kirjoittaminen

on ollut koko ajan minulle totista terapiaa, vaikka välillä olen revitellyt ja hihitellyt, leikitellyt sanoilla ja pyyhkinyt kyyneleitä silmistäni, milloin ilosta, toisinaan surusta ja epätoivosta. Mutta kirjoittamisen avulla olen ikään kuin pyyhkinyt pöydän taas kertaalleen ja jatkanut matkaani sydän vähän kevyempänä.

C.H.Spurgeon sanoo:

Odottaminen kasvattaa meitä armossa ja koettelee uskomme aitoutta. Sen tähden odottakaamme toivossa, sillä vaikka lupaus viipyy, se ei koskaan toteudu liian myöhään. -Virtoja erämaassa, Cowman

Minä odotin yli 30 vuotta, että Jumala parantaa Arin, ja hän tekikin sen viimein tekemällä Arin täydellisesti terveeksi ja ottamalla pois tästä syntisestä maailmasta, jonne emme kukaan jää lopullisesti.

Olemme matkalla, kuka kaitaa, kuka laveaa tietä. Kääntyminen suuntaan tai toiseen on mahdollista matkan kaikissa vaiheissa. Minä en soisi kääntyväni pois kaidalta tieltä, joka vie Elämään ja jossa tapaan edesmenneet rakkaani. Siksi haluan vaeltaa uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa kaikki päiväni ja kutsua muitakin mukaan samalle tielle.

Tänä iltana

oli sää mitä ihanin! Tein 10 km lenkin, otin kuvia rannassa ja kävin uimassa Hietasaaressa. Merivesi on noin +8 asteista. Hyvin siellä tarkenee, kun ui vaan menemään eikä mieti olemattomia kuten esimerkiksi, että onpa kylmää, vaan rukoilee Isä meidän ja muitakin sopivia rukouksia ja sitten kun ei enää viitsi rukoilla, niin tulee pois. Yksinkertaista, eikö totta!

Jo päivällä töissä kävelytin äitejä lapsineen ympäri kaupunkia. Joku heistä ihmettelikin, miksi ihmeessä kierrämme täältä kautta, vaikka kirjasto on tuolla. No, käveleminen on niin mukavaa ja terveellistä.

On aika

siirtyä sohvalle, keittää kuppi teetä, tuijotella kynttilää, kuunnella jotain ja kutoa sukkaa. Toivotan iloista illan jatkoa, kiitollista mieltä ja hyviä yöunia, arvoisa lukijani!