17.07.2017 - Mä mistä alkaisin!

Otsikon sanat tulevat usein mieleeni, jos olen ollut päivän tai pari kirjoittamatta. Heti ehtii tapahtua paljon, joka pitäisi rekisteröidä kirjoihin, vaikka en toki hetikään kaikkea blogiini laitakaan.

Eilispäivä, sunnuntai,

oli messupäivä, eli kirkkoon menin, tällä kertaa autolla. Sinne oli tulossa eräs henkilö ensimmäistä kertaa ja hän on täysin sokea. Olin siis häntä vastassa. Kai minua alitajuisesti jännitti, onnistunko kuljettamaan hänet sisälle kirkkoon kompastelematta itse jalkoihini. Onnistuin.

Messun toimitti

Patrik Saviaro Pietarsaaresta. Hän sijaistaa meidän Ottoa pari kertaa Oton loman aikana, joten vain kaksi pyhää olemme ilman messua. Patrik selvisi hienosti, totta kai, ja piti saarnan uskon keskeisistä asioista. Oli apostolien päivä, alttarivaatteet olivat punaiset, mikä on harvinaista. Yleensä ne ovat vihreät.

Kahvit joimme

messun jälkeen seurakunnassa. Sen jälkeen vein Koksun kotiinsa ja söimme hänen luonaan. Olin laittanut ruuat meille valmiiksi kylmälaukkuun kotona. Katselimme hänen puutarhansa, jonka hän esitteli ja tunsi kasvit paremmin kuin minä näkevänä. Hän jäi vilkuttamaan minulle, kun lähdin autolla pois. Minä en vilkuttanut, hän ei olisi sitä nähnyt, enkä viitsinyt töötätäkään.

Olin aivan poikki iltapäivän. Ajatukseni jylläsivät. Mietin, miltä tuntuu ihmisestä, joka ei näe. Pystyin samaistumaan hänen monestakin syystä, sillä elämässämme on joitakin yhtäläisyyksiä.

Ahdistuin Koksun elämää ajatellessani. Sitten muistin vanhan sanonnan: mikään ei ole niin huonosti kuin näyttää, eikä mikään niin hyvin kuin näyttää. Minä katson elämääni omien kokemusteni silmälasien läpi, joten en todellakaan tiedä, millaista jonkun toisen elämä on. Voin elää vain oman elämäni parhaani mukaan, ja niin on jokaisen muunkin tehtävä. Voin kulkea rinnalla, ja minun rinnallani voivat toiset kulkea, mutta kunkin on elettävä elämänsä itse.

Juniorini

tuli eilen iltamassa kylään. Keitin hänelle perunoita, joimme kahvit ja söimme jäätelöä. Juttelimme ja rukoilimme. Kun hän lähti veljensä luo, minä lähdin ulos.

Sää oli mitä ihanin eilisiltana: reipas, vilpoinen tuuli, joka ei ollut yhtään kylmä rannassakaan. Lämmin auringonpaiste, mutta ei helteinen. Kävin uimassa matkani varrella, otin valokuvia, joista jokunen onnistui, monet eivät. Jatkoin kävelemistä, mutta yksin en viitsi kovin pitkiä matkoja kävellä, joten tulin sitten kotiin. Kastelin pihakukat, jotka aurinko oli kuivattanut ja laitoin toiveikkaasti ämpärit rännien alle yöksi.

Nukuin

pitkän, hyvän yön. Yöllä oli satanut, ämpärit olivat täyttyneet vedellä! Aamutoimien jälkeen hurautin autolla Ankiinan luo ja sieltä Amekin luo. Auton nokka kohti Ylistaroa! Matkalla satoi moneen otteeseen, taivas oli harmaa, sade märkää, mutta autossa oli lämmin ja leppoisa tunnelma.

Kohteemme oli naisten vaatekauppa. Olimme ripeitä tyttöjä, jahka sateesta juoksimme sisälle. Ankiina löysi kirkkohousut itselleen, minä kirkkohameen. Amekki ei mitään etsinytkään, kunhan oli henkisenä tukena.

Kävimme ruokailemassa makoisat sapuskat paikallisessa ravintolassa ja yritimme Vanhaan Markkiin, jossa on eläköityneitä kotieläimiä ja muuta mukavaa, mutta se oli suljettu maanantaisin. Sinne pitäisi mennä joskus toiste siis.

Seuraava paikka, jonne suuntasimme, oli Tuura&Rajalan metallivalimo Isossakyrössä. Näimme työpajan ja katselimme kansion, josta käy

ilmi, mitä kaikkea miehet tekevät ja ovat tehneet työkseen. Ostin korvakorut, jotka on tehty Isonkyrön vanhan kirkon lasi-ikkunan muodon mukaan, niin sanotun Tohni-ikkunan mukaan. Ne ovat todella kauniit, pronssia. Samalla mallilla on tehty kaulakoruja ja muutakin. Netistä löytyy tietoa kyseisestä paikasta, myös facebookista. Tervemenoa tutustumaan! Kahvitkin nautimme talonväen kanssa ja ihailimme upeaa jokimaisemaa.

Reissun aikana

sain pari puhelua muutamalta ystävältä. Toinen oli rakas naapurini, joka soitti leiponeensa ja ilmoitti, että vesirinkeleitä olisi tarjolla! Hain niitä, kun tulin kotiin - oi, näitä ihmeellisiä ihmisiä, joilla minua on siunattu! Naapurissa käydessäni juttelin pihalla erään uuden naapurin kanssa ja toisen, joka on pian muuttamassa pois. Ihmissuhteet ovat tärkeitä, niitä on vaalittava, eivät ne muuten säily eivätkä pysy!

Päivän Luther-tekstin

tahdon jakaa. Siinä kehotetaan:

Olkaa rukouksessa kestävät. -Rm 12:12.

Totuttaudu siis iltaisin levolle käydessäsi ensin rukoilemaan Isä meidän ja aamuisin noustessasi tekemään samoin, jos vain aika ja paikka sallivat. Tee tämä, ennen kuin ryhdyt mihinkään työhön. Ala kiireesti rukoilla, ennen kuin perkele yllättää ja viivyttää sinua, ala aivan häntä uhmaten huolimatta siitä, oletko kelvollinen vai et. Ja kelvotonhan sinä mielestäsi oletkin.

Sen tähden perkele sinua kiusaa ja tahtoo sinun viivyttelemään tullaksesi muka hurskaammaksi. Mutta et voi koskaan rukoilla, jos aiot tehdä sen vasta kelvolliseksi muututtuasi.

Tunkeudu siis tuntemistesi läpi ja hyppää kelvottomuuden yli, vaikka olisit keskellä syntiä. - - Pahimmassa synnissäkin laskeudu polvillesi ja rukoile sydämestäsi näin: Oi, rakas Isä, anna anteeksi ja auta minut synnistä! Tee näin, ettet uppoaisi vielä syvemmäs ja jäisi siihen iäksi. Onhan sinun kuolemassa ja kaikessa onnettomuudessakin rukoiltava, ja sitä väkevämmin, kuta syvemmässä olet. -Mannaa Jumalan lapsille

Nuo sanat ovat todet ja oikeat. Jos jään odottamaan oikeaa mielialaa tai sopivaa tilaisuutta rukoilemiseen, sitä ei tule koskaan. On vain rukoiltava juuri sellaisena kuin olen. Se on usein vaikeaa eikä sitä opi kai koskaan, mutta sen takia siihen onkin jatkuvasti toisia ja itseään kehotettava, että emme väsyisi ja uupuisi matkalla.

Sain soiton

ystävältä, joka on juuri viettänyt syntymäpäiväänsä ja kutsui luokseen syömään. Hyppään siis hameeseen ja lähden taas matkaan. Iloiten, sillä Ilo Herrassa on minun väkevyyteni ja hän on suonut minulle paljon hyvää tänä kesänä ja tänä vuonna. Toivottavasti sinä voit sanoa samoin, arvoisa lukijani!