27.06.2017 - Toisenlainen aamu

Kerrankin nukuin melkein puoli kymmeneen! Olin vähän pökkyrässä herättyäni. Toki olin puolivalveilla pitkin aamua ja rukoilin erinäisten asioiden puolesta.

Noustuani

vilkaisin tapani mukaan kännykkään ja huomasin äidin yrittäneen tusinan kertaa soittaa minulle. Mitähän kamalaa on tapahtunut? Soitin ja sain kuulla, että pankkikortti on kateissa - vai voisiko se olla minulla, kyseli äiti. Minä tomppeli, siellähän se oli minun kukkarossani, kun olin kulkenut äidin asioilla! Se oli paikassa, josta en olisi sitä huomannut, mutta muistin kyllä, kun kysyttiin.

Kyllä harmittaa. Äidin verenpaine oli varmaan pilvissä ja itkenytkin hän oli epätoivoissaan omaa huolimattomuuttaan. Ja sen aiheuttaja olin minä...

Ei muuta kuin

kirjattua postia lähettämään ennen aamukahvia ja samalla kauppaan, tulipahan aamulenkki aikomatta. Samalla lähti kortti serkulle, jolla on syntymäpäivä huomenna. Harvoin tulee nykyisin laitetuksi kortteja, saati kirjeitä, kun on kännykät ja tietokoneet. Se on harmillista. Olisi itsekin niin hauska saada postia. Onneksi sitä silloin tällöin tulee - nimi- ja syntymäpäivinä lähinnä.

Uimaan en ehtinyt

tänäänkään, kun satoi joka toinen vartti enkä muutenkaan ollut sillä päällä. Oli kiireitä, näes! Ja väsytti vaan kaikki ja tunsin itseni kehnoksi Tien kulkijaksi. Oli jälleen käännettävä katse pois itsestäni ja uskottava, että Jeesuksen uhri riittää minunkin puolestani. Tuntukoon minusta miltä tuntuu.

Kun joku ihminen lähellä on ahdistunut, se tarttuu ja tunnen itseni epäonnistuneeksi: olisi pitänyt osata olla lähellä, osata rohkaista ja tukea. Mutta ei aina osaa, jaksa, ymmärrä tai ehdi. On pakko luottaa, että Jeesus Kristus itse tarttuu omiensa elämään ja lähettää lohdutuksen, ja jos ei lähetä juuri sillä hetkellä, niin silläkin on tarkoituksensa.

...ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan". -Apt 14:20

Oli siivouspäivä,

mutta mitäpä sitä imuria huudattamaan ja sähköä turhaan kuluttamaan, kun on kihveli ja harja. Lakaisin näkyvät paikat ja unohdin koko imurin, vaikka haaveilin hetken imuroivani sieltä, täältä. Ompelin ja täytin kissan tassuja, laitoin kaikki irtojalat ja kropat koriin odottamaan ensi viikkoa. Pyyhin pöydän pitkästä aikaa, tiskasin tiskit ja vein roskat. Kuuntelin Joel Kerosuon saarnan Sakkeuksesta, oli hyvä! Patmos-radiota huudatin myös.

Otin ison kassin esille ja aloin mättää sinne vaatetta ja muuta. Aion viimeinkin kipaista katsomaan nuorinta pojanpoikaani, joka täyttää 4 viikkoa huomenna! Taitavat potkuhousuni olla jo pienet hänelle! Tämä pienokainen tulee saamaan nimensä erään Raamatun kirjeen henkilön mukaan, jonka Paavali lähetti ja jossa on kolme lukua - ristiäiset ovat loppukesällä.

Tarkat listat

minulla kyllä tosiasiassa on. Siis siitä, mitä mukaan matkalle. On peruslista, johon lisään vähitellen muistettavaa, ja sittenpä on kohtalaisen helppo pakata. Yleensä minulla on minimisti tavaraa. Ei juuri ylimääräistä. Reppuun mukaan sudoku, jossa on paljon vaikeita ruutuja, kirja tai pari ja käsityö. Ja kaupasta ostettu kylmä kahvipullo, pari voileipää ja vesipullo. Isompaan laukkuun vaatetta ja viemisiä. Ehkä mukaan tulee myös tietokone.

Väsymys kaikkosi,

kun muistin näkemäni puuvillalangat kirpparilla. Löysin lisäksi tuolin, jonka kannoin olallani kotiin. Ja muutakin pientä, mieltä virkistävää, kuten punaiset roikkuvat korvarenkaat.

Käväisin keskipojan perheessä

Savelassa iltamassa. Haluan tutustua Saarukkaan, ettei hän vierastaisi. Tyttö täytti juuri 7 kuukautta. Kyllä hän jo minut muistaa, vaikka on muina miehinä ja mieluummin äidin tai isin sylissä kuin mummon. Mutta aina minä jonkun hymyn saan irtoamaan ja laulaminen on varma juttu saada tyttö unohtamaan vierastaminen.

Sauna on paikallaan

näin tiistaisin. En siitä muuten välitä kovasti, mutta lorautan hoitoainetta hiuksiin pesun jälkeen ja sen pitää vaikuttaa jonkin aikaa. Samalla voin liotella varpaitani, tiirailla saunan ikkunasta pihalle ja heittää löylyä. Ei minulla siellä kauan nokka tuhise, en jää haaveilemaan enkä nakkele löylyä ylenmäärin.

Ensimmäisen saunomiseni tässä kodissa muistan. Oli kesäkuun 12. päivän paikkeilla ollut lauantai-ilta, 7 vuotta sitten. Koti oli muutettu tänne nuorimmaisen kanssa, joka asui hetken  kanssani ennen armeijaan menoa. Olin saanut paikat suurin piirtein kuntoon. Oli ehtookellojen aika, kun astelin saunasta tupaan, oli kesä. Hyvä muisto, säilytän sen.

Aikainen herätys huomenna,

Onnibussi ei odottele myöhästelijöitä. Painelen nukkumaan, kunhan tarkistan vielä listaani, pesen hampaani ja kuuntelen netraamattua.

Siunausta sinulle, arvoisa lukijani!