31.05.2017 - Työ tekijäänsä kiittää

Lapsena ollessani kuulin usein sanonnan: työ tekijäänsä kiittää. Totta se on! Viime päivinä olen ommellut kissoja innosta soikeana ja kaatunut sänkyyn väsyneenä, mutta onnellisena. Työssä samoin olen juuri rasittavien päivien aikana kokenut iloa onnistumisista. Ei ole vaivatonta viljaa - kun tekee parhaansa eikä pelkää väsymistä, tyytyväinen mieli seuraa ponnisteluja.

Eilen

aamulenkillä huomasin lähistöllä tuuhean nokkospehkon. Pitäisi tehdä "nokkosrohtoa" kukille, ajattelin, mutta mihin ämpäriin. Töissä viedessäni roskia jätelaatikkoon huomasin siellä siistin valkoisen sangon, jonka kiikutin kotiin. Hain kintaan käteen ja kipaisin keräämään nokkoset talteen ennen kuin joku muu ehtii napata aarteen nenäni edestä. Vettä päälle sankoon ja koko hoito verannan nurkkaan muhimaan. Jahka se muuttuu mustaksi ja alkaa haista, eli noin viikon päästä, lannoitan pihakukat, omenapuut ja kirsikkapuun lisäämällä nokkosvettä kasteluveteen. Toivottavasti naapurini eivät heitä arvotavaraa hajun takia mäkeen.

Lenkilläni löysin

upeita kukkakeppejä aseman roskiksesta. Kolme pitkää sutjakkaa tikkua. Mainiota. Ne ovat jo uudessa virassaan. Krassit ja samettiruusut kukoistavat ikkunallani, ulos niitä ei voi vielä viedä. Pian siirrän pari joulukaktusta ulos auton lämmitystolpan viereen. Siellä ne viime kesänkin ottivat aurinkoa ja syyskuun alussa alkoivat kukkia ennen kuin ehdin tuoda niitä sisälle.

Tänään hain

Ullan lähettikirjeet tulostuksesta, kävin samalla reissulla uimassa - vesi oli noin +12 -asteista. Istuin tulliaseman laiturille taittelemaan posteja kirjekuoriin, jotka olin kirjoittanut valmiiksi etukäteen. Aurinko lämmitti, tuuli yritti sanoa, ettei kannata innostua, vielä ei ole kesä.

Lauloin dementiakodilla,

ja siellä oli oikein innostavaa. Etten sanoisi liiankin, mutta syy ei ollut kuulijoissa, vaan minussa. Olin ehkä jännittynyt eläkejuhlasta, johon olin vielä menossa, ja sain järkyttävän hepulin kesken laulun.

Olin laulanut monta kansanlaulua, jotka kaikki olivat mollivoittoisia miksi-sä-kultani-hyljäsit-mun -tyylin. Kun aloin hoilottaa: Kevät toi, kevät toi muurarin, ja siinä lauletaan surkein äänenpainoin: NIIN PALJON MINÄ KÄRSINYT OOOLEEN, aloin nauraa vedet silmissä voimatta lopettaa. Yritin kyllä jatkaa laulua, mutta ei siitä mitään tullut. Vaihdoin laulua ja pääsin naurukohtauksesta.

Että tällainen laulaja. Hmmh. Onneksi minulla oli uudet korkokengät jalassani, ja niistä tykättiin, joten voi olla, että saan mennä sinne jatkossakin laulamaan ja nauramaan. Ainakin sain iloisia hei-hei -toivotuksia, kun lähdin.

Eläkejuhla

oli hieno tilaisuus. Olin ainoa esiintyjä, mutta sitäkin antautuneempi asialle. Lauloin ponnella ja kovaa. Sain yleisön taputtamaan laulun tahdissa, eikä kyseessä ollutkaan mikään turha ralli, vaan:

Herraa ylistää tahdon, Herran ainostaan, kuuli heikon huudon, riensi auttamaan jne.

Olin valinnut nimenomaan hengellisiä lauluja, sillä päivänsankari oli uskova ihminen, jolle nuo laulut ovat varmasti sydämen asia kuten minullekin. Ja taas sain kakkua! Jo töissä olimme rouskuttaneet sitä, sillä Mareva veteli viimeistä työpäiväänsä, sitä piti juhlistaa kaappien siivouksen lomassa.

Kissat

valtaavat huushollini, niitä on iso liuta. Aavistuksen verran alkaa hyytyä ompeluinto, mutta onneksi minulla on monta muutakin rautaa tulessa, joten ei minun laakereilla tarvitse jäädä loikomaan.

Huomenna olen koulutuksessa aamupäivän, iltapäivällä singahdan Onnenkaivoon laulamaan. Se on lähistöllä sijaitseva palvelutalo, jossa olen käynyt pari kertaa aiemminkin.

Herra siunatkoon yöunet, olkoon turvamme ja suojamme hyvässä ja pahassa. Nuku hyvin, arvoisa lukijani!