10.05.2017 - Onnenpäivä!

Kävin katsomassa uusinta lapsenlastani sairaalassa. Hän on vasta reilun vuorokauden ikäinen tyttönen. Pieni sikäli, että on alle viisikiloinen, mutta suuri sikäli, sillä painaa reilusti yli neljä kiloa. Omat lapseni ovat olleet samaa kokoluokkaa. Ja tämä suloinen lapsonen muistuttaa suuresti parivuotiasta isosiskoaan Amandaa (nimi muutettu). Sitä mieltä on tytärkin, ja hän jos kuka lastensa äitinä tietää.

Onneahan tämä on,

se on selvä. Kiitollisuus valtaa mielen hyvän Jumalan huolenpidosta ja hoidosta. Jo toinen lapsi vuoden sisällä Arin kuoleman jälkeen. Ehtiiköhän kolmaskin syntyä ennen kuin vuosi tulee täyteen 24. päivä? Ei varmaankaan.

Aamulenkin tein

tänään kuten eilenkin. Päivälenkki tuli sairaalassa käynnistä. Kolmannen teen, kun lähden pian seurakuntaan klo viiden rukoushetkeen ja sen jälkeen raamattutunnille. Vaikka lunta hiputteli tänäänkin taivaalta, tuntui kuitenkin kuin sää olisi lämpimämpi tänään. En tarvinnut lapasia ja hiuspannankin otin pois käveltyäni vähän matkaa. Mutta paremmin on villahousu- kuin uimahousukeli, siitä ei pääse mihinkään.

Maanantaina

olin hierojalla, eilen mammografiassa, tänään hammaslääkärissä. Huomenna pinkaisen verikokeisiin aamutuimaan. 12 tuntia syömättä, se tuntuu vaikealta silloin, kun syöminen on kielletty, vaikka muutoin voisikin kenties olla tuon ajan pistämättä mitään suuhunsa. Verikokeissa tutkitaan verensokeria, kolesterolia, kilpirauhas- ja maksa-arvoja. Eli kaikenlaista keskeistä.

Ensi viikolla kuulen tuloksia. Lääkkeitähän napsin jo nyt kiitettävään tahtiin, ikävä kyllä. Mutta näin hyvä Jumala siunaa kansalaisiamme, että on lääkkeitä ja sairauksia tutkitaan, vaikka paljon olisi parantamisen varaa tietysti. Ei ole maailma täydellinen ollut sitten syntiinlankeemuksen, lintukodosta puhumattakaan.

Tartuin Hellstenin

uusimpaan kirjaan Tähän olen tullut - kirja merkityksen löytämisestä - ja hetihän sieltä löytyy jaettavaa. En pääse kirjoissani pitkällekään, kun minulle tulee tarve jakaa. Joku toinen vain lukisi tyytyväisenä eteenpäin eikä mieleenkään tulisi, että joku muukin voisi olla kiinnostunut näistä ajatuksista. Minulle jakaminen on aina mielessä. Sen takia matkat ja yhteiset ruokailut ystävien kanssa ovat tärkeitä minulle, että voin jakaa sitä, mitä näen ja kuulen. Ja sen takia kirjoitan, sillä en voi lukea eteenpäin ennen kuin puran sen, minkä olen itse saanut. Meillä jokaisella on erilaiset tehtävät ja lahjat.

Hellsten kirjoittaa:

Kiire on sitä, että on aina väärässä paikassa väärään aikaan. Pitäisi olla jo seuraavassa hetkessä tekemässä seuraavaa asiaa. Sille, mikä nyt on, ei ole enää aikaa, se hetki meni jo. Niinpä elämme kaikenaikaisessa etukenossa, kurkotamme tulevaan hetkeen ja tulemme astuneeksi ulos nykyisestä. Tämä tauti on levinnyt koko kulttuuriin. Luomme aikaa, jossa vallitsee jatkuva ajan puute. -s. 27

Hellsten kirjoittaa läsnäolosta ja mitä ominaisuuksia se sisältää:

Yksi näistä piirteistä on hitaus. Kun pysähtyy ja astuu ulos kiireestä, syntyy tunne kaiken hidastumisesta. Todellisuudessa mikään ei hidastu, vaan kokemus syntyy siitä, että ulkopuolellamme vallitseva elämänrytmi on nopea ja sisällämme vallitsee toisenlainen rytmi. - Luonnossa - - vallitsee asioiden rauhallinen eteneminen, hitauden ja läsnäolon rytmi. Tämän rytmin tavoitamme läsnäolon tilassa.

Läsnäoloon liittyy myös levollisuus.

Kolmas läsnäoloon liittyvä piirre onluovuus. Se tarvitsee tyhjää tilaa ja paljon aikaa. Se aktivoituu toimettomuudessa ja jopa pitkästymisessä. - - s. 27s.

Hellstenin lista

jatkuu intuitiolla, mutta sitä minun pitää vielä tutkia. Intuitiosta katsoin erään ohjelman Areenasta. Hyvääkin asiaa, mutta väärällä perustalla! Lähtökohtana oli se, ettei Jumalaa ole. Silloin kaikki muukin meni vähän vinoon. Surullista ohjelmassa oli muun muassa eräs nuori poika, joka halusi ruveta tutkijaksi ja kehittää keinon, jolla ihminen ei kuole ollenkaan. Miten turhaa!

Eihän meidän toki tarvitse kuolla iankaikkisesti, kun elämämme seisoo oikean perustuksen varassa, Jumalassa. Jos se sen sijaan on omien aivojen ja keksintöjen, intuition ja luovuuden varassa, olemme yhtä varmasti kuin joka ikinen ihminen kerran tomua, josta Jumala on meidän luonutkin. On hyödytöntä yrittää keksiä jotain, johon Jumala on sanonut jo sanansa:

Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua. -Saarn 3. luvusta

Illalla kotona -

palasin kirkolta rukouspiiristä ja raamattutunnilta, jonka pastorimme Otto piti Roomalaiskirjeen 7. luvusta. Minusta luvun lohdullinen jae on se, jossa todetaan, että minä teen, mitä en tahdo ja mitä en tahdo, sitä teen. Sellainenhan minäkin olen! En voi itseäni pelastaa! Mutta luvun loppu antaa varmuuden siitä, kuinka voin pelastua:

Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. -Room 7. luvusta

Kevennykseksi

pieni juttu Seija Uimosen kirjasta Hän nostaa tomusta. Seija kertoo, että kerran hän joutui poliisiratsiaan. Poliisi antoi hänelle pillin käteen ja käsi puhaltaa. Seija piti pilliä kädessä ja puhalsi niin voimakkaasti kuin kykeni. Sen jälkeen poliisi kehotti laittamaan pillin suuhun ja puhaltamaan.

Olen nauranut tuolle jutulle pitkän aikaa ja aina vaan se naurattaa! Huumori on yksi Jumalan lahjoista, on mahtavaa, että sitä jotkut osaavat viljellä!

Nyt täytyy pinnistellä

aamuun asti ilman iltapalaa ja mitään juomista. Jano on tietysti, kun ajattelenkin, että juoda ei saa. Mutta onneksi alkaa tulla väsy, joten voin kipaista varhain nukkumaan. Toivotankin hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!