Kategoriat: Ajankohtaista

Lauloin vauvoille tänään töissä

Eilisiltana sain mieluisia vieraita. Kaksi veljeäni hurautti Nivalan suunnasta luokseni. Kävelimme ensi töiksemme heidän kanssaan lähistöllä sijaitsevaan pitseriaan ja söimme tukevasti. Palasimme takaisin ja lähdimme autolla hautausmaalle. Veljet halusivat poiketa Arin haudalla, nähdä hautakiven ja sytyttää kynttilän. Olipa mukava, että olin käynyt juuri aiemmin istuttamassa kukkasen sinne ja tuonut lyhdyn pois. Mitäpä siinä puhelemaan sen enempää, Arin kuolemasta alkaa olla vuosi.

Kotona keitin

pojille kahvit. Itse en voi juoda kahvia illalla ja veljet meinasivat, että kyllä hekin muutamalla kupillisella saavat yöunen häipymään. Pari tuntia veljet kertoivat juttujaan ja nauroimme makeasti. Mistä niitä riittääkin joillakin toinen toistaan hupaisempia tarinoita? Muistelimme joitakin lapsuuteen liittyviä heinäpeltojuttuja tai kyläläisten elämää. Yhteinen historia on takana.

Kahvipannun

latasin aamuksi valmiiksi. Ensimmäisenä heräävä laittakoon sen lorisemaan, että muutkin heräävät. Nousin puoli kuuden maissa, kun kuulin ääniä tuvasta ja johan olivat veljekset hereillä, olleet kuulemma kauan. Eikö täällä kaupungissa kukaan mene töihin, kadulla ei näy ristin sielua, vaikka on jo aamu? No ei näy minun kadullani tähän aikaan, tämä on kiva, hiljainen katu. Lokit ovat eniten äänessä jahka kesä koittaa.

Pari tuntia

taas juteltiin aamupalan ääressä, sitten halasin veljet ja nämä lähtivät kohti etelää ja sukulaispaikkaa. Kuulinkin huhuja, että perillä ovat ja heidän tulonsa on ollut mieluinen. Siellä juttu lentää ja nauru raikuu, se on varmaa!

Kreikan ruusu

Jonas Lagus sanoo:

Mitkä ovat ne armonvoimat, joita sinulla ei ole, vaan jotka sinun täytyy saada Herralta? Ne ovat halu, mieli, tahto ja voima hänen luokseen tulemiseen, että hän, joka on tie, tahtoisi joka hetki tulla auttajaksesi päästäksesi elämän kaidalle tielle. Tämä on uskon jokapäiväisen harjoituksen päätehtävä, tämä on elämän tiellä kulkemista.

Kristuksella on sinua varten äsken mainitut aarteet, ja hän tahtoo antaa ne sinulle, kun tyhjänä, kylmänä ja kuolleena vain menet niitä häneltä pyytämään. Näin hänestä tulee sinulle elämän leipä, joka ruokkii sinua, ettei sinun tarvitse kuolla. -Evankeliumin voima, s. 191

Sain kirjastosta

Kreikkalaisia...

Tommy Hellstenin uusimman kirjan ja se on hyvä! Sain luetuksi Onnellisen naisen vuosi -kirjan, joka on helppo ja kevyt luettava. Hellsten vaatii enemmän eikä minulla ole ollut voimaa ottaa sitä luettavaksi, vaikka alku jo imaisi mukaansa. Kaikkeen tarvitaan voimaa, johonkin enemmän, johonkin vähemmän. Mitä syvemmälle mennään, sitä enemmän tarvitaan voimaa.

Olin hierojalla

tänään, se teki hyvää! En laista hierojalla käyntiä jatkossa, vaan varaan aina uuden ajan. Kipeitä paikkoja Mikkelsson löysi niskastani ja sieltä suunnalta. Kun taivaalta paiskoi taas lumen tai rakeitten tapaisia, käväisin puolen tunnin lenkillä. Palautin kirjaston kirjan, löysin pari tölkkiä kävellessäni. Joitakin rukousaiheita on mielessäni, muutama ihminen, jotka on laskettu sydämelleni - yksi lapsista ja eräs ystävä.

Tänä iltana saamme

edelleen luottaa Jumalaan ja hänen lupauksiinsa:

En minä sinua hylkää enkä jätä. Minä johdatan sinua, kun kuljet rukoillen. Minun armossani on sinulle kylliksi, minun voimani tulee täydelliseksi sinun heikkoudessasi.

Voi hyvin, arvoisa lukijani!