02.04.2017 - Lumisadetta sunnuntaina

Työviikon voimat

riittävät sopivasti siihen, että vapaa-aika alkaa. Perjantaina vietin iltapäivän lueskellen ja löhöillen. Toki vähän pyykkiäkin pesin ja innostuin järjestelemään paikkoja. Muun muassa pari pöytätilaa sain setvittyä. Lehtikasoja kannoin roskiin tai pyykkituvan koriin toisille luettavaksi. Tuollainen järjestely on lopulta ihan mukavaa, mutta sen tekemisen alkuun ei vaan tahdo päästä! Tai pääsee liian harvoin. Päivittäin pitäisi tehdä pikkuisen jotain, mutta eipähän vaan tule tehdyksi.

Sain nuorimman pojan

vaimoineen luokseni perjantai-iltapäivällä ja menimme pitsalle. Onnistuin unohtamaan dieettini ja kiskaisin puoli litraa coca-colaa melkein huomaamattani. No, kyllä minä sen samalla muistin, kun tilaus oli tehty. Pitsassa käytetyt vehnäjauhot muistin alusta lähtien, mutta en ole nokon nuuka siitä, että lipsun toisinaan dieetistä. Eihän minulla siihen mitään sen kummempaa syytä ole, siis dieetin pitämiseen, kuin että välillä on tarpeen vähän säännöstellä syömisiään ja sokeri-vehnäpaasto tuntuu itselleni sopivan - ainakin tämän muutaman viikon kokemuksen  perusteella.

Perjantai-iltana muistin, että verenluovutukseen oli tullut kutsu, mutta jäi käymättä. Ehkä parin viikon päästä, jos aikataulut sopivat.

Lauantaina valmistin

ruokaa ja tein salaattia. Karin tuli syömään ja vietimme aikaa yhdessä rukoillen, Raamattua lukien ja höpötellen niitä näitä. Tein taas uuniruokaa ja tulin siihen tulokseen, että se onnistuu aina riippumatta mitä se sisältää. Tällä kertaa laitoin:

- porkkanaa, lanttua, valkosipulia, punasipulia, purjosipulia, varsiselleriä, sieniä, broilerinlihaa ja paljon mausteita. Lisäksi voimakasta sulatejuustoa. Hyvää tuli! Mitään makeaa en tarjonnut - pääsiäiseksi voisin leipoa jotain.

Sunnuntai on aina

hyvä päivä, sillä silloin pääsen messuun ja tapaan seurakuntalaisia. Säestysvuoron takia kipaisin kirkolle kahdeksan jälkeen. Kirjoitan aina pitkän listan esirukouspyyntöjä, jotka pastori osaa jo lukea takeltelematta. Tai sitten olen oppinut kirjoittamaan selvemmällä käsialalla. Soitossani törppöilin useamman kerran, mutta en kamalan perusteellisesti kuitenkaan. Ensi pyhänäkin minulla on vuoro, sillä Ole ei pääse kirkkoon silloin eikä muita säestäjiä ole siunaantunut toistaiseksi.

Sunnuntain aihe, päivän teksti,

oli Raamatusta se, jossa Jeesus puhuu kanaemosta, joka suojaa poikasiaan siipiensä alla. Näin Jeesuskin tahtoisi tehdä, jos me ihmiset vaan suostuisimme olemaan hänen suojassaan. Kanaemo kuten muutkin luontokappaleet kyllä lähtevät ketun tullessa viime hetkellä pakoon säästääkseen oman henkensä, mutta näin ei toimi Jeesus.

Vaikka fariseukset ja Herodes yrittivät tappamalla ja muutoin estämällä saada Jeesusta luopumaan tehtävästään, he eivät onnistuneet. Hyvä niin, sillä silloin me joutuisimme itse kantamaan syntimme. Nyt sen sijaan Jeesus kantoi ne ristille ja me saamme uskoa syntimme anteeksi ja olemme pelastetut.

Kananpoikanen kuvaa sitä, minkälaisia me ihmiset olemme: kauniita Jumalan silmissä, mutta täysin avuttomia huolehtimaan itsestämme. On heikot jalat, vaatimaton nokka ja hento varsi. Kanaemo ei pidä poikasia väkisin siipensä alla - niin ei Jeesuskaan tee. Me saamme olla hänen suojassaan tai lähteä pois, jos luulemme pärjäävämme omin voimin ja neuvoin. Sitä kannattaa miettiä ja ajatella kananpojan selviytymistä pahassa maailmassa!

Jonas Lagus

paukuttaa asiaa tässäkin kohden:

Kaikkien Aadamin lasten luonto on sellainen, ettei kukaan tahdo lähteä elämän kaidalle tielle. Tähän haluttomuuteen on toisaalta syynä se, että omavanhurskaus siinä särkyy, toisaalta se, ettei tämä tie salli lihan elää vapaasti. Päinvastoin se suorastaan tappaa sydämen luontaisen taipumuksen huvin etsimiseen tämän maailman asioista, lentävistä ajatuksista ja muusta sellaisesta... Sen vuoksi useimmat heränneet kiittävät kauniisti kutsusta lähteä tälle tielle ja hakevat sen sijaan itselleen hyvällä tai pahalla toisia teitä ja tukia, jotta aatamillinen elämä saisi säilyä. -Evankeliumin ääni, s. 152

- - Sinä katselet aivan liian paljon syntiäsi ja heikkouttasi, sinä palvelet kahta herraa: lakia ja evankeliumia. Kuinka se tapahtuu? Siten, että tuomitset itseäsi ja kulutat paljon aikaa puutteitasi katsellen, kun aika pitäisi käyttää vain Kristuksen katselemiseen. Salaa ja tietämättäsi sinä koetat tappaa synnin joka taholla, kun sinun pitäisi jättää kaikki muu, antaa synnin olla syntinä, ja yksinomaan puhua armonvaltakunnan Kuninkaalle, että hän ottaisi sinut elämän tielle... s. 153.

Olin kävellen kirkossa,

mutta toivon saavani itseni vielä hinattua ulos pienelle lenkille. Se näyttää kyllä epävarmalta, sillä laiskottaa sopivasti. Mutta jos hyvin käy, lenkistä tulee totta.

Nuorin ja vanhin

pojistani piipahti juuri luonani kahvilla ennen kuin lähtivät junalle ja koteihinsa Tampereelle ja Espooseen - kolmas pojistani asuu täällä Vaasassa. Pojat olivat viettämässä "veljesviikonloppua" toistensa sekä lankomiehensä kanssa. Ilmeisesti tämä tapaamisen muoto on antoisa, koska sitä on jatkunut jo useamman kerran. Se lujittanee nuorten miesten yhteyttä toisiinsa. Poikien lähtiessä muistutin heitä ostamaan kukkasia vaimolle aina silloin tällöin. Itsestäni tuntuisi mukavalta, jos minulla olisi aviomies, joka toisi kukkia.

Siunattua uuden viikon alkua ja myös huhtikuuta, arvoisa lukijani, joidenkin Psalmin 27 jakeiden sanoin:

Yhtä minä rukoilen Herralta, sitä minä pyydän: että saisin asua Herran huoneessa kaiken elinaikani, katsella Herran suloisuutta ja tutkistella hänen temppelissänsä.
Sillä hän kätkee minut majaansa pahana päivänä, hän suojaa minua telttansa suojassa, korottaa minut kalliolle.
Niin kohoaa nyt minun pääni vihollisteni yli, jotka minua ympäröivät, ja minä uhraan riemu-uhreja hänen majassansa, Herralle minä veisaan ja soitan.

- - minä totisesti uskon näkeväni Herran hyvyyden elävien maassa.
Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa.