23.03.2017 - Tavallinen arkipäivä

Tavalliset arkiset päivät ovat lopulta kai parhaita. Kun ei mitään erityistä tapahdu vaan kaikki menee aika lailla odotetusti. Tänään oli sellainen päivä, niin myös eilen. Eilen pesin naamani kahteen kertaan. Sentään muistin toisella kertaa sitä rasvatessani, että tämän olen kyllä tehnyt jo kertaalleen, mutta enää ei voinut peruuttaa. Ulos lähtiessäni kompastuin kenkiini pimeässä tuulikaapissa ja lennähdin pää edellä ovesta ulos. Saatoin vain nauraa itselleni ja toivoa, etteivät naapurit huomaa tonttuiluani.

Nousin tapani mukaan kuuden maissa myös tänään. Keitin pikakahvia, nautin siitä ja istuin keinutuolissani. Kuuntelin Raamattua netraamattu.fi -sivustolta, luin sitä itse omasta Raamatustani myös. Katsoin päivän tunnussanan. Rukoilin. Itkeä tirautinkin, en muista enää, mistä kenkä siinä kohden puristi. Varmaan samasta paikasta kuin ennenkin.

Sähläilin

jälleen ennen töihin lähtöä ja tukka suorana säntäsin pyörällä matkaan, kun en kävellen ennättänyt, kuten olin kuvitellut. Olin menossa kampaajalle aamutuimaan - pitkästä aikaa - mukavaa! Oli raitis aamu, kiskoin hupun piponi peitoksi. Kypärää en ottanut, vaikka pitäisi. Se ei mahdu kunnolla hiusteni päälle, joutuisin pitämään hiukset hajallaan. Ilmaa olisi pitänyt lisätä takarenkaaseen, mutta en mielestäni ehtinyt tehdä sitä.

Perillä

pääsin nuoren neidon käsittelyyn. Hiukseni pestiin, tasattiin ja letitettiin. Opettaja tarkisti oppilaansa lopputuloksen ja oli tyytyväinen kuten asiakaskin. Työn ohessa ennätin kertoa elämäntarinani sisään pyrkineestä yövieraasta lähtien ja siitä, kuinka tämä lähti, kun Jeesuksen nimessä komensin. Oli siis antoisa aamu.

Kieli vyön alla

veivasin työpaikalle, sanan mukaisesti melkein, sillä tuuli oli kylmä ja vastainen. Työpäivä sujui hyvissä merkeissä laulaen ja keskustellen, tiskaten ja asioita hoidellen. Soittelin ja laulelin lapsosille ja heidän kanssaan lattialla istuen. Minulla oli soittimet molemmissa jaloissa sekä pari soitinta kummassakin kädessä. Väistämättä tuli mieleeni, että en kenties ole saanut leikkiä tarpeeksi lapsena. Nyt otan vahingon takaisin perinpohjin!

Kotona

yritin pyykkituvalle, mutta joku toinen oli varannut sen koko illaksi. Jäi homma huomiseksi. Tai sitten menen vielä kärkkymään, jos pyykkääjä olisi kyllästynyt kesken leikin ja minä pääsisin pesemään lakanani. Sentään imuroin. Annoin itseni sohvailla neljään asti ja lukea romaania - Kyllikki Villa, Äidin lokikirja - koonnut tyttärensä Saara Villa.

Minua alkoi myös harmittaa se, että imuriparkani joutuu norkoilemaan makuuhuoneen nurkassa sen sijaan, että se saisi olla arvoisellaan paikalla siivouskomerossa, kuten näin Helinän imurin olevan. Niinpä kampesin roinaa pois siivouskomerosta, että sinne mahtui imuri ja nyt olen sangen tyytyväinen. Tosin ne roinat taitavat olla edelleen tuulikaapissa. Hoitelen ne kyllä roskikseen viimeistään aamulla, kun kompastun niihin työhön syöksyessäni.

Lämmitin

eilen tekemääni riisibroileria ja tein lisäksi brödejä, joiksi päätin nimittää kauraleipäni. Ne ovat niin maukkaita, että ahmin kolme, vaikka ei ollut lopulta enää nälkäkään. Töissä laistin täytekaakun syömisen, sillä sokeriton/vehnätön dieettini jatkuu niin kauan kuin minua huvittaa. Lisäsin brödeihini rakuunaa, rosmariinia, kurkumaa ja nokkosta. Siten niistä tulee mahdollisimman maukkaita. Päälle reippaasti juustoa!

Jaakko Haavion

sana kirjasta Jumala on rakkaus:

Rajaton rakkaus. Jumala, laupias Isä, olkoon ylistetty iankaikkisesti! Saamme heikkoina ja uupuneina turvata häneen ja hänen käsittämättömään, ylivuotavaan armoonsa. Hänen rakkautensa on rajaton. Hän antaa kaikki syntimme anteeksi ja vapauttaa meidät omantunnon syytöksistä ja meihin helposti pesiytyvästä raskasmielisyydestä. Hän myös antaa palvelijoilleen oikeat sanat ja Pyhän Henkensä niin, että ilosanoma tulee oikein julistetuksi.

Olen virkannut

norsuja. Hahmotuskyvyssäni on toivomisen varaa. Vaaleanpunaisesta norsusta tuli mammutti lyhyine naamoineen. Korvia minun on lähes mahdotonta saada osumaan oikealle puolelle norsun kylkeä. Olen yrittänyt eri tekniikoita. Ehkä hosun liikaa. Virkkasin norsun puolikkaat yhteen pötkyyn ja kun yritin yhdistää niitä, toinen oli pari senttiä paksumpi. Enkä minä ollut huomannut mitään virkatessani! Olen purkanut yhtä paljon kuin virkannut, mutta hauskaa minulla on noiden norsujen kanssa. Somia niistä tulee joka tapauksessa, jahka saan viimein aina yhdistetyksi puolikkaat.

Huomenna

alkaa taas viikonloppu! Tapaan paikallisten lasteni perheitä jossain vaiheessa. Lauantaina menemme seurakuntaporukalla Pietarsaareen kuuntelemaan Martti Vaahtorannan opetusta muslimien ja kristittyjen uskosta - miten kohdata toinen toisemme. Rukoilen, että saamme kiinnostavaa ja antoisaa tietoa ajankohtaisesta asiasta.

Toivotan siunattua loppuviikkoa, arvoisa lukijani, Psalmin 16 sanoin:

Daavidin laulu.

Varjele minua, Jumala, sillä sinuun minä turvaan. Minä sanon Herralle: "Sinä olet minun Herrani, paitsi sinua ei ole minulla mitään hyvää"; ja pyhille, jotka maassa ovat: "Nämä ovat ne jalot, joihin on koko minun mielisuosioni".              Monta tuskaa on niillä, jotka ottavat vieraan jumalan; minä en uhraa niille verta juomauhriksi enkä päästä huulilleni niiden nimiä.

Herra on minun pelto- ja malja-osani; sinä hoidat minun arpani. Arpa lankesi minulle ihanasta maasta, ja kaunis on minun perintöosani.

Minä kiitän Herraa, joka on minua neuvonut; yölläkin minua siihen sisimpäni kehoittaa. Minä pidän Herran aina edessäni; kun hän on minun oikealla puolellani, en minä horju.

Sentähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa.
Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa.
Sinä neuvot minulle elämän tien; ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä,                                                                             ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti.