Kategoriat: Ajankohtaista

Vähän valoa pimeään aamuun

Olen ruvennut menemään aikaisin nukkumaan. Kymmenen nurkilla olen unessa. Tänä aamuna heräsin onnekseni vasta vähän ennen kuutta. Kolmelta on ikävä herätä, mutta en ole ainoa, joka valvoo aamuyöstä. Ikä tekee työtään. Jos herään noin aikaisin, saatan nukahtaa vielä uudestaan ennen kuin on pakko nousta ja lähteä.

Jahka kevät koittaa,

käyn varmaan avannolla ennen töihin menoa, niin olen tähänkin asti toiminut. Pimeällä ei ole hauska hiippailla uimaan. Talvi-iltaisin en käy syystä, että olen jo väsynyt ja olo on sen takia viluinen. Valoisa aamu tai auringonpaiste saa vedenkin tuntumaan lämpimältä, vaikka se ei sitä olisikaan.

Onko sekin iän tuomaa,

että päivät ja viikot vilahtavat nopeasti? Eilinen vilahti sohvalla maatessa. Olen kertonut päänsärystä, jota kesti lähes viikon. Eilen se äityi migreeniksi eikä loppunut kunnolla, joten nukuin ja lepäsin päivän. Yritin kyllä käydä terveysasemalla hakemassa sairaanhoitajan todistuksen, mutta ennen minua oli jonossa 33 ihmistä, eikä luukulle pääsy vielä olisi edistänyt asiaa paljonkaan. Lähdin työpaikan kautta kotiin.

Tänään töihin,

sillä olen nukkunut hyvin, päätä ei pakota eikä migreeniä näy. Kiitos siitä Jumalalle. Minun normaalivauhtini on liian nopea! Pitkässä juoksussa alan uupua ja sitten on otettava aikalisä. Pakkolepo. Päänsärky on viesti väsymyksestä, joka olisi otettava vakavasti. Jollakin toisella vaiva on toisenlainen, mutta jokaisen elimistössä varmasti alkaa palaa punainen valo, kun vauhtia ja väsymystä on liikaa.

Alkuviikosta

luonani kokoontuivat Romantikot, tosin vain muutama pääsi paikalle. Teimme listan vastuualueista ja työmme on hyvässä vauhdissa! Kyse on Joulun lapsi -keräyksestä, joka on Lähetyssäätiö Patmoksen järjestämä. Ryhmämme tekee kenkälaatikon kokoisia paketteja, näillä näkymin 120, ja niiden pitää olla valmiina marraskuun alkupuolella. Lokakuun lopussa pidämme Isot Talkoot, jolloin kasaamme paketit.

Nyt on työn aika. Puikot suihkivat ja ompelukoneet pörisevät. Kukkarot aukenevat ostamaan hiusharjoja, hammastahnaa ja -harjoja, saippuaa, paitoja ja leluja. Ryhmässämme on joitakin monitaitureita, jotka ompelevat paitoja, pipoja fleece-kankaasta ja mollamaijoja, virkkaavat nalleja ja nukkeja. Osa kutoo sukkia, lapasia ja pipoja. Kukin tekee sitä, mikä itselle sopii parhaiten. Saamme työn ja antamisen iloa tästä tehtävästämme. Lisäksi yhteistyö on aina enemmän kuin vain ne henkilöt, jotka ovat mukana. Yhteydestä syntyy jotain syvempää, joka hoitaa sisintämme.

Marjareissulla tyttären kanssa jokin vuosi sitten

Katsoin eilen

ohjelman, joka käsitteli ihmisen muistia ja muistoja. Evoluutiosta siinä jotain höpöteltiin, mutta itsehän tiedän, että kaiken takana on Jumala. Hän viisaudessaan antaa meidän toisinaan unohtaa asioita, jotka ovat liian tuskallisia. Muistikuvamme myös muuttuvat, ne muovautuvat aina, kun muistelemme vanhoja asioita.

Mutta on ihmisiä, jotka muistavat aivan kaiken, mitä heidän elämässään on tapahtunut! Hyvää siinä on tietysti se, että mitään ei unohdu. Raskaaksi asian tekee aivan sama asia, sillä myöskään ikävät muistot eivät häviä minnekään. Onneksi minä kuulun niihin, jotka unohtavat paljon ja joiden muistikuvatkin muuttuvat.

Tiistaina

seurakuntamme virsi-ilta oli jälleen piristävä. Lauloimme luterilaisesta virsikirjasta (Lähetyshiippakunnan uudehko) kaikki paastonajan virret sekä monia kiitosvirsiä. Lopuksi lauloimme Psalmista 103 sovitetun virren, joka on yksi lempivirsiäni sekin (718). Kesken veisuun juomme aina teetä ja juttelemme, nyt meitä oli yhdeksän paikalla. Olen kanssa säestelemme vuorotellen harmoonilla.

Psalmi 103: 1-5:

Daavidin virsi. Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa
on, hänen pyhää nimeänsä.
Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt,
hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi,
joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella,
joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan.

Tämän psalmin

säkeitä laulamme joka sunnuntai myös messussa Mikaelin seurakunnassa kuten myös muissa Lähetyshiippakunnan messuissa, joita pidetään ympäri Suomea sunnuntaisin.

Jatkan aamuani

valmistautumalla työpäivään, mutta sitä ennen kuuntelen Hetkipalveluksen tälle aamulle. Olkoon päiväsi siunattu, arvoisa lukijani!