Kategoriat: Ajankohtaista

Tänä iltana teeveestä tulee harvinaista herkkua: Kaunis mieli-elokuva, joka on todella katsomisen arvoinen! Kaarin siitä vinkkasi, itse en olisi huomannut. Kanavia on liian paljon, en jaksa selata ja tutkia niitä ja sen takia ne harvat katsomisen arvoisetkin ohjelmat saattavat hurahtaa ohitseni.

Eilisiltana

hoilasimme virsiä, oli seurakunnan lauluilta. Siellä käy vakioporukka: laulamme puoli tuntia Olauksen tai minun valitsemia uuden luterilaisen virsikirjan virsiä ja sen jälkeen pidämme ansaitun teetauon, jolloin kielemme laulaa myös, mutta ei veisaa. Ja sitten jatkamme veisuulla. Eilen oli taas riemullista laulaa, virsien sanat ovat syvällisiä, sävelet ihania. Tässä esimerkiksi virren 831 sanat, sävel löytyy sivulta lhpk.fi/virret:

1. On sydämeni kelvoton, sen syntivelka pohjaton, pahuutta kaikkialla. Vaan Jeesus, lammas viaton, uhrattu puolestani on, ristillä Golgatalla. Riemuiten kiitän Karitsaa, hän pyhyytensä lahjoittaa ja peittää minut kokonaan vanhurskaudellaan.

2. Ja vaikka sydän syyttääkin, Kristuksen uhri kuitenkin syntini peittää alleen. Jeesuksen veri puhdistaa, sydämen aran uudistaa, vapaaksi tekee jälleen. Oi, kiitos hyvän Paimenen, hän löytää lampaan eksyneen, vie laumaansa luo lähteiden, osoittaa laitumen.

3. Oi ystäväni, sinunkin vuoksesi kerran avattiin tuo lähde Golgatalle. Se armon lähde verraton kätketty leipään, viiniin on armoa kaipaavalle. Käy pöytään Herran Jeesuksen, syö ruumis, veri Kristuksen. Saat niissä synnit anteeksi ja elät iäti.

4. Itsessään köyhä, alaston, kun Yljän puvun saanut on, saa kuulla tuomiolla: "Tulkaa ja sija ottakaa, sen tahdoin teille valmistaa, kanssanne aina olla." Iäti virttä pauhaavaa joukossa pyhäin laulaa saa valkoiset vaatteet verhona. On läsnä Karitsa! -Hannu Kantoluoto, 2013

Pitsaa ja sämpylöitä, niitä leivon töissä usein

Töissä

Harjoitella pitää että osaisi jotain

ja kotonakin olen ollut hiukan väsynyt viime aikoina, sillä yöunet jäävät välillä lyhyeksi. Viime yönä tosin nukuin aamuun asti, vaikka heräsinkin yöllä. Pari päivää alkuviikosta sähläsin aika lailla, väsyneenä tein töllön töitä kuten unohdin parkkikiekon kaupungilla - en onnekseni saanut sakkoja.

Tänään olin tunnin laulamassa eräällä osastolla ja se oli mukavaa. Välillä soitin heprealaisia lauluja pianolla, niin ettei tarvinnut koko aikaa olla äänessä ja sormenpäät saivat levätä. Olen soitellut kitaraa viime viikkoina niin paljon, että sormenpäihin on tulossa känsät, nyt ne ovat vähän kipeät.

Huomenna on haastava tilanne, kun menen soittamaan sota-ajan lauluja veteraaneille. Laulut ovat aika vaikeita! Soitan osan erilaisillahelistimillä (en muista niiden nimiä), niin säästän sormenpäitäni ja muutenkin on helpompi joidenkin laulujen kohdalla tehdä niin. Youtubesta olen välillä kuunnellut Elo tää juoksuhaudoissa ja muuta sellaista ja opetellut. Minulla on nykyisin runsaasti hauskaa tekemistä.

Kun tokenin

Neiti Even, 6v, ottama kuva lauantaina

tänään kotiin lähdin oitis avannolle. Sää oli kaunis, pakkasta kuutisen astetta. Aurinko oli laskemassa. Avanto oli pieni, sillä yöpakkasta on ollut viime aikoina yli 15 astetta. Pelkäsin saaneeni haavan jäänpalasta, kun niitä kellui vedessä, mutta onneksi niin ei tapahtunut. Kylmässä vedessä haavoja ei huomaa, jos niitä tuleekin.

Virkistyneenä palasin kotiin kaupan kautta ja söin lempiruokaani: kaksi grillimakkaraa ja pari voileipää! Silloin tällöin on nautinnollista pistellä makkaraa poskeen, mutta liian usein sitä ei voi itselleen sallia.

Aion harjoitella ensi sunnuntain virsiä, sillä minulla on säestysvuoro pyhäaamuna. Kello 21 siirryn sohvalle katsomaan elokuvaa. Tosin viisaampaa olisi mennä nukkumaan, mutta kun sitä grillimakkaraakin tuli syödyksi niin tuijotetaan nyt vielä yötä myöten elokuvaakin! Harvoin sitä lopulta tapahtuu,

Lutherilta vain

eräs lause raamatunkohdan lisäksi tälle päivälle:

Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä; sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti. -Ps 118:1

- - Emme voi tehdä Jumalalle suurempaa ja parempaa työtä ja jalompaa jumalanpalvelusta kuin että kiitämme häntä. -Mannaa Jumalan lapsille

Voi hyvin, arvoisa lukijani, ja iloista iltaa sinulle!