06.02.2017 - Esirukoukset kantavat

Oi, mikä viikonloppu,

mitä armoa ja rakkautta olenkaan saanut kokea! Olen tavannut kaikki lapseni perheineen, muutakin sukua. Kolmas lapsenlapseni kastettiin eilen, se oli ilojuhla, vähän kyyneleitäkin valutin papin puhuessa, sillä omien lasteni lapsuus ja äitiyteni nousivat pintaan ja muistoja, muistoja!

Sain olla messussa vanhin poikani ja neiti 6v mukanani. Minulla on niin rakas ja tärkeä perhe ja monia esirukoilijoita, joiden avulla selviän päivästä toiseen. Kaiken hyvän lisäksi Jumala on antanut runsain määrin iloa minulle.

Eikä ilo ole kaikki,

sen lisäksi Jumala on nöyryyttänyt minua enemmän kuin pitkään aikaan. Mutta on sanottava Psalmin 119 sanoin:

Hyvä oli minulle, että minut nöyryytettiin: niin minä opin sinun käskysi.
Sinun suusi laki on minulle kalliimpi kuin tuhannet kappaleet kultaa ja hopeata.
Sinun kätesi ovat minut tehneet ja valmistaneet; anna minulle ymmärrys oppiakseni sinun käskysi.
Sinua pelkääväiset näkevät minut ja iloitsevat, sillä minä panen toivoni sinun sanaasi.
Herra, minä tiedän, että sinun tuomiosi ovat vanhurskaat, ja uskollisuudessasi sinä olet minut nöyryyttänyt.

On nöyryyttävää huomata,

etten olekaan niin hyvä ihminen kuin tahtoisin ja kuinka olen kuvitellut aika ajoin. Se pakottaa tukkimaan suun, ainakin hetkeksi, kunnes taas huomaan, että olen pääsemättömissä synnistä, joka asuu minussa. On vain yksi turva ja suoja: Jumala lähetti Jeesuksen sovittamaan minut Jumalan kanssa, sillä itse en siihen kykene ja ilman sovintoa olen tuhon oma. En voi nähdä Jumalaa, vaikka miten kunnollinen ja hyvä ihminen olisin. Se ei riitä, sillä minussa - ja sinussa, hyvä lukijani - asuu synti syntymästä kuolemaan asti. Roomalaiskirjeen 7. luvussa se osuvasti kerrotaan:

Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. -Room 7:15-25

Kun hankaluuksia

tulee, mielelläni tahtoisin niistä eroon pikimmiten. Ahdistusta on vaikea sietää, mutta se pakottaa rukoilemaan. Minullakin on polviasento löytynyt taas viime aikoina. Polveni ovat kankeat polvistumaan Jumalan eteen, se käy vain kun olen siihen pakotettu. Tämäkin on nöyryyttävää myöntää. Mukavampi olisi kertoa, että ilolla vietän tuntikausia Herrani edessä polvillaan rukoillen ja ylistäen Häntä.

Ihmeellistä on sekin, että polvillaan löytyy myös kiitollinen ja ylistävä mieli, ei pelkkä valitus ja ruikutus. Käy kuten Psalmien rukouksissa: Ensin kerrotaan Jumalalle kaikki vaikea ja ahdistava rehellisesti, sillä kyllähän Jumala tietää, mitä me ajattelemme ja tunnemme. Turha hänelle on teeskennellä. Sen jälkeen tulee ilo ja kiitollisuus. Luepa vaikkapa Psalmi 73, josta tämä käy erinomaisesti ilmi!

Manna-tekstissään Luther

puhuu aiheeseen viitaten:

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.-Matt 6:11

- - Tämä tarkoittaa: Isä, lohduta ja vahvista minua kärsivää ihmisparkaa jumalallisella sanallasi. En kykene kestämään kättäsi, ja kuitenkin koituu kadotuksekseni, etten sitä kestä. Sen tähden vahvista minua, Isäni, etten menetä rohkeuttani.

Jumala siis tahtoo, että me emme hänen tahdossaan, so. kärsimyksessämme juoksisi ja katselisi sinne tänne, vaan hänen tykönsä ja häneen. Tällöin emme saisi haluta pääsevämme irti, sillä se olisi vahinko ja ehkäisisi Jumalan tahtoa ja meidän hyötyämme, vaan meidän on tahdottava, että vahvistuisimme kestämään sellaisen tahdon loppuun saakka.

Sillä on totta, että kukaan ei kykene kärsimään ja Jumalan niin tahtoessa kuolemaan pelotta, ellei häntä vahvisteta siihen. Mikään luotu ei kykene tähän vahvistamiseen, pikemminkin kaikki luodut ja erityisesti ihmiset heiltä lohdutusta etsittäessä tekevät meidät entistäkin voimattomammiksi, irrallisemmiksi ja pehmeämmiksi. Siksi ainoastaan Jumalan sanan, jokapäiväisen leipämme, on vahvistettava meitä.

Matteus lausuu 7. luvussa: Tulkaa minun tyköni kaikki ahdistetut ja raskautetut, minä virvoitan teidät. Tätä oppia on koko Raamattu täynnä, täynnä, täynnä. -Mannaa Jumalan lapsille

Jumalan sanan

voimalla ja valossa ja esirukousten kantamana on turvallista käydä tähänkin viikkoon, sillä se on taas haasteita täynnä. Tiedäthän, että Jeesus Kristus on rukoilee omiensa puolesta joka hetki!

Iloa sydämeesi, arvoisa lukijani!

jk. Tätini Aila, äidin sisar, ompeli minulle Padasjoen kansallispuvun vuonna 1987. Se on ollut ylläni kaikissa lasteni häissä, muun muassa.