01.02.2017 - Iloisella mielellä

Tällä hetkellä teen työtä, joka on juuri minun heiniäni! Tiedän sen siitä, että saan myönteistä palautetta ja nautin olostani kuin hepo kesästä. Ei niin, että työtehtäväni olisivat liian helppoja tai haasteettomia, ei toki. Mutta tunnen, että saan tehdä sitä, mitä osaan parhaiten.

Saan olla päivittäin

monien eri ihmisten kanssa. Laulaa, soittaa, hassutella, käyttää mielikuvitustani! Saan tehdä laulutuokioista oman näköisiäni. Soitan parillakin soittimella yhtä aikaa ja erikseen. Jossain voin soittaa pianoakin, jos sellainen talossa on. En tietenkään ole mikään ammattilainen, mutta pelleillä osaan ja innostunut olen yleensä kaikesta, mihin ryhdyn. Saan leipoa, siivota, päättää aika pitkälle tekemisistäni ilman, että joku on olan takana hyssyttelemässä, että rauhoitu nyt ja ota iisistä, ei nyt noin kamalasti tarvitse touhottaa.

Paljon on

rukousaiheitakin, en itse osaa enkä ymmärrä kaikkea. Aina voin rukoilla ja pyytää Jumalan apua eri tilanteissa. Työkaverit ovat mitä parhaita, iloisia ja ystävällisiä. Parempaa en voisi kuvitella!

Kannattaa näköjään

syödä samalla kun kirjoitan. Onpahan sienisalaatit sylissä ja lattialla. Ei tarvitse turhaan siivoilla kotia. Ikävä olisi jynssätä, jos ei huomaisi eroa siivouksen jäljiltä.

Nykyisin aikakin menee nopeasti: tammikuu hurahti lähes huomaamatta, sillä monia mukavia asioita on tapahtunut menneinä viikkoina. Alan löytää iloni uudestaan ja viime aikoina olen nauranut enemmän kuin kai vuosiin. Amekki sanoi hiljattain, ettei hän ole tiennyt, että minä olen TÄLLAINEN; aivan uusia puolia alkaa paljastua.

En ole kyllä

itsekään oikein tietoinen, millainen olen. Yllätyn tämän tästä omasta käytöksestäni. Mielenkiintoista seurata, millainen ihminen minusta lopulta kehkeytyy, kunhan aikaa kuluu. Tunnen joka tapauksessa olevani elämässä kiinni ja se tuntuu todella hyvältä.

Luther kertoo

päivän tekstissä, kuinka Paholainen yrittää estää rukouksemme silloin, kun niitä eniten tarvitsemme. Se kuiskaa, ettei noin huono voi tai hänen ei kannata rukoilla, se on turhaa. Raamatunkohta on Jaakobin kirjeestä luvusta 4, jae 7:

Vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.

- - ainoa rukoukseen pakottava syy on juuri se, että olen suuri syntinen. Siksi tarvitsen Jumalan armoa ja laupeutta.

Näin meidän olisi tehtävä muissakin kiusauksissa, kun meitä kiusataan esimerkiksi haureuteen, vihaan ja kostonhimoon. - - rukousta ei saa lykätä tuonnemmaksi odottaen kiusauksen lakkaamista. Tuntiessasi kiusauksen olevan ankarimmillaan ja ollessasi kykenemätön rukoilemaan, mene heti kammioosi ja rukoile vakavasti Isä meidän tai mitä tahdot. Saat varmasti kokea, että kiusaus lakkaa ja perkele pakenee. -Mannaa Jumalan lapsille

Totta puhuu

tuo teksti. Olen sen kokenut monta kertaa elämässäni. Jumala on niin usein läsnä kuin me häntä rukoilemme. Isä meidän -rukous on nykyisin tärkein rukoukseni. Se on Jeesuksen itsensä opettama ja siinä sanotaan kaikki oleellinen.

Tänä aamuna

rukous- ja raamatunlukuhetkessäni minua puhutteli muun muassa seuraava kohta tutusta 1 Kor 13. luvusta, jossa puhutaan rakkaudesta. Siinä sanotaan:

Vaikka minulla olisi - - tieto - - usko, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.

Niin, Jumala täyttäköön meidät omalla rakkaudellaan niin että voimme sillä rakastaa muita ihmisiä ja saamme ilon, sillä

ilo Herrassa on meidän väkevyytemme.

Pian kipaisen

seurakuntaan johtoryhmän kokoukseen, sitten Roomalaiskirjettä oppimaan Otto-pastorimme johdolla. Olkoon iltasi/aamusi/päiväsi siunattu, arvoisa lukijani!

jk. Tammikuu on aina surkea tölkin bongauskuukausi, mutta ei pidä lannistua vaan lenkkeillä entistä uutterammin silmät päässä pyörien!