19.01.2017 - Taas on hyvän päivän ilta!

Eilispäivä

oli huippu, mutta tämäkin päivä oli makea. Tänään käväisin vakiotyöpisteessäni ihania kollegoita tapaamassa ja sopimassa työjärjestyksestä. Sen jälkeen kurvasin Vestikseen, siellä oli tupa täynnä lapsia ja äitejä. Pari pojannappulaa on ilmaissut epäkiinnostavuutensa musiikkihetkiä kohtaan, joten käytin hieman psykologiaa heidän voittamisekseen. Juttelin heille pöydän alle, jossa he pitivät majaa ja kehuin heitä, osoitin, miten isoja ja fiksuja poikia he ovat. Kerroin myös, että lauluhetken jälkeen leikitään rosvoa ja poliisia, jahka he käyttäytyvät kuin isot pojat ainakin lauluhetkellä ja näyttävät pienille hyvää esimerkkiä. Kerroin luottavani heihin täysin, sillä tiedän, että he osaavat olla vaikka kuinka fiksuja.

Muuta ei tarvittu,

lauluhetkessä ei ollut mitään ongelmia. Pojat käyttäytyivät esimerkillisesti. Eivätkä he onneksi vaatineet minua juurikaan leikkeihinsä, mutta majan tein heille sinne pöydän alle viltin avulla. Rosvon roolissa olin, mutta poliisiksi ei tarvinnut ryhtyä.

Kitara on mainio apuväline laulettaessa, siinä saa katsekontaktin lapsiin. Pianon takana istuessa pahimmassa tapauksessa koko porukka liukenee tiehensä ennen kuin soittaja huomaakaan. On myös huomattava, milloin lapsilauman into alkaa laskea ja lopetettava hyvän sään aikana. Ei ole mitään mieltä yrittää tekohengittää porukkaa enää, jos joku jo ryntää legolaatikolle toiset perässä. Sitä ennen on homma saatava finaaliin. Mitä pienempiä lapsia on mukana, sitä lyhyempi on laulutuokion oltava. Yleensä laulamme aluksi nimilaulun, jossa jokaisen lapsen nimi mainitaan. Kaikki me pidämme siitä, että meidät huomataan!

Eilen leivoin

sämpylöitä aamupäivällä, iltapäivällä menin erääseen hoitokotiin laulamaan ensi kertaa. Luulin osaavani sinne, mutta erehdyin. Pysäköin kadun varrelle ja soitin, missä kyseinen paikka on. Samalla näin kyltin ja ajoin pihaan. Kiertelin kauan taloa kuin kissa kuumaa puuroa, kunnes joku tuli avaamaan. Väärä rakennus. Oikea oli vieressä, iso plakaatti seinässä. Näössäni ei ole vikaa, mutta hahmotuskykyni on surkastunut kai tai sitä ei ole koskaan ollutkaan.

Talon väki istui olohuoneessa,

sain käsiini pinon laulukirjoja, nappasin rollaattorin, jonka päälle laitoin nuotit. Kättelin kaikki ja tunsin olevani tervetullut. Kylmä käteni lämpeni lämpimistä kädenpuristuksista. Lauluhetki alkoi. Puolestani rukoiltiin, kun olin laulamassa, olin pyytänyt sitä ystäviltä ja miniältä, jolla oli raamattupiiri noihin aikoihin. Rukoukset kantoivat ja sen tunsin. En ollut voinut valmistella tilannetta etukäteen, joten lauloin useimmat osaamani laulut ja aika nostalginen olo tulikin.

Liekö minulla koskaan ollut niin kiitollista ja helppoa yleisöä. Heidän mielestään kaikki oli erinomaisen mukavaa. Jos joku yritti puhua muita juttuja, hänet hiljennettiin, sillä nyt kuunneltiin musiikkia!

Talossa oli myös piano ja soitin Maa on niin kaunis ja lauloin mukana kuten moni kuulijoistakin. Ensi kerralla otan mukaan nuotteja ja soitan enemmänkin, nyt kun tiedän, millaisesta paikasta ja yleisöstä on kyse.

Tunnin lauleskelin. Monia lauluista en ollut laulanut sitten nuoruuden. Hepokatti maantiellä poikittain, Kalliolle kukkulalle ja niin edelleen. Päivä vain ja hetki kerrallansa, Kiitos sulle Jumalani. Kaikesta tykättiin ja kuunneltiin ilolla ja hartaudella, hymyssä suin. Jossain vaiheessa kerroin, että soitan seurakunnassa ja lapsille myös. Niin joku arvelikin, että kirkollinen ihminen minä olin ja myönsin auliisti. Lopuksi lauloin Psalmin 23 jonka olen säveltänyt. Silloin heräsi muuan henkilö, joka oli nukkunut siihen asti tai ainakin nuokkunut. Toivotin kaikille Jumalan siunausta ja lupasin tulla uudemman kerran. Olen menossa viikon päästä jälleen ja odotan jo sitä!

Illalla 

pidin raamattukerhoa. Toinen vakiväestä oli sairaana, mutta toinen murrosikäinen tuli paikalle. Hänen takiaan yksistään pidän mielelläni tuon hetken. Saamme rukoilla yhdessä ja voin kertoa Jeesuksesta ja laulamme jotain Raamatusta. Nyt lauloimme Psalmia 121, joka on matkalaulu ja jonka opetan lapsenlapsillenikin. Odotan sitäkin, että voin alkaa pitää serkkutapaamispäiviä lapsenlapsille. Ehkä jo ensi kesänä kahdelle vanhimmalle?

Otto Granlund, paimenemme, piti opetuksen Roomalaiskirjeestä. Siinä vaiheessa olin aika väsynyt jo ja mieliala ei ollut huipussaan, mutta hyvä opetus se oli. Lauloimme pari virttä, jotka säestin. Ehdotin lempivirttäni, joka on uudesta luterilaisesta virsikirjasta virsi 821, lempivirsiäni. Sen sävel on mitä ihanin, ja sanat itkettävät, kun ne niin koskettavat.

Töistä päästyäni

kipaisin uimaan. Kadut eivät olleet jäisiä, lämpöasteita oli kai 7 tänään. Aurinkokin vähän paisteli. Tuuli oli navakka. Avannolle pääsi pitkää laituria pitkin ilman että tarvitsi tehdä "Hyacintiä" eli hiipiä kyyryssä kuten Pokka pitää -ohjelman päähenkilö, kun tämä yrittää kartella ei-toivottuja henkilöitä. Uidessani rukoilen nykyisin kolme eri rukousta ja siihen menee varmaan parisen minuuttia, luulen. Sen ajan pysyn visusti vedessä. Ja äkkiä veri alkaa kiertää merestä noustuani, vaikka kädet olivat tänäänkin aika kohmeessa.

Olen niin onnellinen, kun olen alkanut tervehtyä, vaikka välillä vieläkin yskin!

Eilisaamuna

rukoushetkelläni oli luovutuksen paikka. Asioiden pitää kypsyä siihen pisteeseen, että olen sydämessäni valmis sanomaan Jumalalle: tapahtukoon sinun tahtosi eikä minun. Luovutin erään henkilökohtaisen asian Jumalalle, sillä hän kehottaa Paavalin kautta Roomalaiskirjeen 12. luvussa:

1. Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.

Ei mikään ole meille parempaa kuin se, että Jumalan tahto tapahtuu! "Hänen tiensä on sittenkin parhain, vaikka itsestä tuntuis ei niin", on joku kai sanonut. Sitten saa vaan olla jöllötellä ja katsoa, miten Jumala toimii parhaaksemme!

Linkitänpä tähän vanhan kirjoitukseni. Eräs lukijani laittoi postia ja kertoi etsineensä netistä noihin aikoihin "roskajoukko" ja "Daavid" -sanoilla tekstiä ja löytänyt sivuilleni. Tämän jälkeen hän on usein rohkaissut minua sähköpostein ja muutoin! Olen kiitollinen kaikista teistä lukijoista - kiitos, että olet! -Se löytyi edelleen noilla hakusanoilla!

https://phakkola.jurge.fi/blogi/2009/07/24/tyoviikko-ohi-lomaa-vaihteeksi/

Toivotan Jumalan siunausta sinulle, arvoisa lukijani!