22.11.2016 - Aamuyö

Parina yönä olen herännyt kahden maissa, niin nytkin. Särki toista jalkaa, otin särkylääkettä, venyttelin. Kävelin eilen töissä vesisateessa, kastelin vaatteeni aikomattani. Ehkä siitä johtui jalkasärky. Tai siitä, että unohdin venytellä, kun iltasella käppäilin vielä Prismaan ja takaisin. Tunteroisen lenkki, kun kurvasin vähän sivureittejä.

Tuulisesta säästä

pidän ja eilen oli sellainen. Kun on sopiva vaatetus, tuulen vastus tuntuu mukavasti naamalla. Kun sitä päin kävelee, se antaa puhtia. Niin ainakin kuvittelen. Paluumatkalla kävi mukavasti. Eräs ystävä soitti ja puhelu jatkui, kunnes olin kotona.

Olen ollut aika yksinäinen ja tuntenut, että kaikki ovat minut hylänneet. Se ei ole totta, mutta tunteetko sitä uskoisivat, jos sellaista saavat päähänsä! Niinkin olen miettinyt, että olen varmasti niin huono ystävä, ettei kukaan tällaista halua. Itsekeskeinen omaan napaan tuijottaja, ikävä tyyppi.

Aktiivisuus ja energisyys

osuvat omaan nilkkaani jossain mielessä, jos niin voi sanoa. En ole AIVAN AINA pirteä ja iloinen, joten montun pohjia riittää. Kun kaipaisin noina hetkinä, että joku välittäisi minusta, kukaan ei soita eikä vastaa, jos yritän soittaa. Moni luulee varmaan, että minulla on niin kamalasti tekemistä ja jatkuvasti ihmisiä ympärillä, ettei minulla ole aikaa. Joskus niin onkin, mutta harvemmin. Yksinäisyys kuuluu varmasti ihmisyyteen. Totta ovat runoilijan sanat:

Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin...

Eipä silti,

viikonloppuna olin sairaan väsynyt ja tarvitsin varmaan vain sitä, että olla möllötin itsekseni. Usein olen havainnut, että jaksaakseni viikolla on viikonvaihteessa oltava aika lailla lepoa ja hiljaisuutta. Mutta kivaa omien ajatusten pyörittäminen ei ole. Surullisvoittoisuus ja yksinäisyys ovat niitä tunteita, jotka nousevat pintaan.

Kynäkoteloiden ompeleminen

on piristävää tekemistä. Eilen syntyi yksi susi, jonka purin, sillä sellaista räyskää en olisi itsekään tykännyt pitää. Pieni pino on tähän mennessä valmiina. Vielä jonkin verran on materiaalia ja eiköhän lisää löydy, jos innostusta piisaa. Olisi hauska, jos keksisin jonkin pehmolelun tekemisen, mutta nyt juuri ei innosta. Eikä mistään tule mitään, jos inspiraatio puuttuu!

Ja se puuttuu

esimerkiksi joulukorttien kirjoittamisesta. Aiemmin kuvittelin kirjoittavani pitkästä aikaa joulukirjeen kaikille sukulaisille ja tutuille. Sen hankkeen olen haudannut. Joulukortteja on pöydän nurkalla odottamassa, mutta voi olla, etten kirjoita muutamaa enempää, jos niitäkään, ellei mieli muutu ja innostus iske.

Äitini kirjoittaa

kirjeitä ja päiväkirjaa. Lisäksi hän lukee päivän lehdet kannesta kanteen. Eikä hänellä mitään muistisairautta ole, kuten epäilin! Sen todistivat monet kokeet ja testit, joihin kannattaisi jokaisen ikäihmisen mennä ja läheistään kehottaa hakeutumaan.

Geriatri oli ollut oikein tyytyväinen, kun kuuli äidin kirjallisista harrastuksista - ne ehkäisevät dementiaa. Hän oli myös todennut, että on hyvä, kun on nyt tutkittu, joten on mihin verrata myöhemmin, jos tulee jotain. Ja mitä vaan voi tulla, kun ikävuosia on pian 82.

Välillä tuntuu, että oma muistini on niin surkea, että dementia iskee minuun ennen kuin äitiini. Mutta mitään ei voi ottaa, jos ei anneta, ei terveyttäkään. Sairautta sen sijaan voi saada, vaikka ei ottaisikaan.

Kirjastosta

hain muutaman kirjan. Sain lukuvinkin serkulta, mutta en vielä päässyt siihen kirjaan käsiksi. Sen sijaan aloitinChris Stewartin kirjaa Andalusialaiset sitruunat. Se on niin hauska kuvaus englantilaismiehen tilan ostosta ja asettumisesta vaimoineen alkeellisiin oloihin, että olen nauranut ääneen monena iltana sitä lukiessani.

Hän kirjoittaa, että viimein yksi kana muni, ja muna oli tosi herkullinen. Ikävä kyllä, kun hän söi kananmunaa, ketut söivät sillä aikaa kanat. Itse asiassa villieläimet söivät kaikki heidän siivekkäänsä. Hän kirjoittaa hauskasti, pidän hänen tyylistään kuvailla asioita ja ihmisiä.

Luther kirjoitti eilisessä tekstissään:

Autuaita ovat murheelliset. -Matt 5:4

- - Maailmalla on ilonsa, mutta se on lyhyt ja huono ilo, jota seuraa iankaikkinen vaiva. Kristityt tosin ovat murheellisia, he itkevät, heidän käy huonosti. Mutta katso tulevaisuuteen, josta sanotaan: "Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen."

Ja tälle päivälle samainen mies sanoo muun muassa näin:

Teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette. -Matt 6:8

- - rukous ei ole hyvä ja oikea siksi, että se on laaja, harras, suloinen, pitkä tai että anotaan ajallista ja iankaikkista hyvää. Sen sijaan sellainen rukous on hyvä, joka rakentaa ja asettaa luottamuksensa sen varaan, että se tulee kuulluksi Jumalan toden lupauksen ja sitoumuksen tähden.

Jumalan sana ja lupaus tekevät rukouksesi hyväksi, ei sinun hartautesi. Sillä Jumalan sanaan perustautuva usko on myös oikea hartaus, jota ilman kaikki muu hartaus on pelkkää petosta ja erehdystä. -Mannaa Jumalan lapsille

Kaikki on siis hyvin,

saan jäädä Jumalan armon varaan tällaisena kuin olen, ja "kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa."

Kömmin takaisin nukkumaan, jospa uni vielä tulisi! Päivästä tulee muuten liian raskas. Töiden jälkeen seurakunnalla on virsiharjoitukset klo 17. Viime kerralla se oli hauska tilanne ja olen innolla remmissä mukana.

Mukavaa tiistaipäivää, arvoisa lukijani - tai minä päivänä satut tätä lukemaan!

jk. Uusia kuvia ei juuri ole, vesisade ja auringon poissaolo ei innosta valokuvaamaan. Ilman valoa ei ole elämää...

jk.2 Sain nukutuksi lisää!