24.11.2016 - Eräs merkkipaalu tämäkin

Olipa hieno päivä tänään! Marssin uimaan avannolle puoli kolmen maissa, aurinko paistoi täydeltä terältä. Tuskin olin Hietasaareen päässyt, niin se jo laski! Joko löntystelin järkyttävän hitaasti tai sitten aurinko väsähti kuten se tapaa tähän aikaan vuodesta.

En ollut aikonut

uimaan, mutta kun lähettikirje saapui ilokseni ja postitettavaksi, lähdin hakemaan kirjeitä tulostuksesta ja samalla kävin pulahtamassa. Tällä kertaa kyseessä oli ehkä minuutin räpiköinti. Sää oli mahdollisimman ikävä. Tuuli ilkeästi ja aallotkin olivat hyökkääviä. Uin laiturilta toiselle ja roikuin sen jälkeen puoli minuuttia rappusilla jäähtymässä.

Kävelin pitemmän kautta

takaisin kotiin ja vein samalla jo yhden lähettikirjeen kotiovelle. Kirjekuoret oli mukana, postissa taittelin loput kirjeet ja pistelin kuoriin ja liimailin merkit. Jälleen tuntuu epäselvältä postin postimerkkitouhu: hinnat muka yhtenäistyvät, mutta käytännössä ne siis nousevat. Kakkosluokan merkkejä saa jatkossakin käyttää. Ostin niitä jonkin verran laatikon pohjalle. Jotain aviisiakin asiasta tuli postissa, mutta en ymmärtänyt tekstiä. Teksti ei niin sanotusti auennut.

Pakko sanoa

kuten Pokka pitää -sarjan Onslow: nice! Hän tarkoittaa, ettei ole kyllä yhtään hyvä juttu. Olin näet kirjoittanut pitkät sepustukset, mutta kaikki häipyi pienellä virheliikkeellä. Uusi yritys, samasta aiheesta, mutta varmaankin eri sanoin. Näissä kohdin on ajateltava, että kirjoitin jotain hullusti ja oli parempi, että teksti hävisi.

Tyttäreni syntymäpäivä

on tänään. Enää en voi sanoa, että tyttäremme, sillä hänen isänsä on kuollut, minun mieheni on kuollut. Ja siitä tulee puolen tunnin päästä puoli vuotta.

Muistin Arin kuoleman vasta iltapäivällä. En siis sure ja mieti asiaa jatkuvasti. Tietysti viime päivinä puolen vuoden takaiset tapahtumat ovat olleet mielessäni, mutta tänään olen muistellut 28 vuotta sitten tapahtunutta.

Aamutuimaan

appiukko vei Arin ja minut Kristiinankaupungin sairaalaan. Synnytys sujui mallikkaasti ja luulin jo pääseväni kuin koira veräjästä. Mutta iltapäivällä matkaan tuli mutkia ja pääsin leikkauspöydälle. Tytär kiskaistiin ulos pikaisesti. Seuraavat pari tuntia tyttö piti isäänsä sormesta ja tuijotti silmiin tätä. Minä leijuin muissa maisemissa.

Ari käytti silloin kävelykeppiä, hänellä ei ollut tasapainoa. Tästäkin kerron kirjassani, joka monella lukijallani on kenties. Jos ei ole, voit kysyä kirjastosta ja jos ei siellä ole, pyydä tilaamaan jostain toisesta, jos haluat lukea sen.

Tänään siis

olen iloinnut tyttärestäni - en voi sanoa enää tyttäremme, sillä tyttäreni isä on kuollut ja minä olen leski. Täytyy välillä kertoa tämä itselleni, että se tulisi todelliseksi. Tosin näin jonain yönä unta, jossa tiesin, että Ari on kuollut. On se siis mennyt minulla jo tajuntaan.

Innostuin leipomaan,

sillä tytär tulee lapsineen käymään huomenna. Hänen miehensä tekee pitkiä työpäiviä, joten tytär käy usein luonani töistä lähtiessään ja tyttären hoidosta hakiessaan. Tulossa on kakku, jonka ohjeen sain rakkaalta naapuriltani: siihen käytetään vain kolmea ainetta: valkosuklaata, kananmunia ja tuorejuustoa. Keltuaiset vain sekoitin, valkuaiset vatkasin. Lisäilin aineita toisiinsa ja pistin uuniin. Katsotaan, tuleeko tästä menestys vai ei.

Kakku otti ja halkesi uunissa. Liian kuuma uuni? No, en ole turhan tarkka, jos vain maku on hyvä.

Menoja on ollut;

Mielenterveyden EA-kurssi alkaa vedellä viimeisiään. Enää ensi tiistaina yksi kerta ja sitten on kurssi käyty. Sen jälkeen voin jatkaa raamattukerhon pitämistä. Virsiä me veisailtiin tällä viikolla yhtenä iltana. Haudalle vein kynttilän loppuun palaneen tilalle samalla, kun kävin kaupassa eilen.

Kotona olen ehtinyt myös olla ihan riittävästi, sillä minulla on lyhyet työpäivät. Tänään siivosin kevyen kaavan mukaan. Vein kuitenkin matot ulos, kun oli kuulas ja kuiva sää. En tietenkään kaikkia (7)mattoja, vaan vain osan(4). Pölyt on taas pyyhkimättä. Viime viikolla jo suunnittelin, mutta ne unohtuvat näköjään heti imuroinnin jälkeen.

Lutherin tekstistä parhaat palat lopuksi:

Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiaan. -1 Piet 3:12

- - Ei todellakaan ole puutetta hänen tarkkaamisestaan, vaan puute on meidän uskossamme. Samoin kuin hän katsoo sinua armollisin, hymyilevin silmin, samoin hän myös tarkoin ja avoimin korvin kuulee valituksesi, huokauksesi ja anomisesi. Hän kuuntelee näitä halukkaasti ja mielihyvin. Niin pian kuin olet ehtinyt suusi avata, kaikki on kuultu ja täytetty. -Mannaa Jumalan lapsille

Hyvää yötä siis, arvoisa lukijani! Toivottavasti voit hyvin ja kirjoitukseni mieluummin rohkaisi ja piristi kuin saattoi sinut murheen alhoon!