14.11.2016 - Iltapuhteella

Mietin, ryhdynkö syljeskelemään kattoon vai jotain räväkämpää. Valitsin jälkimmäisen, vaikka en ollut mahdottoman innostunut muuta kuin rypemään kurjuudessani. Kaivoin rakkaan ompelukoneen esille ja aloin surruutella kynäkoteloita ensi vuoden Joulun lapsi -paketteihin. Leikkasin niitä valmiiksi aiemmin ja etsin vetoketjuja. Neljä sain tehdyksi. Eihän ne yhtä komeita ole kuin Lerja-Maanan ompelemat, mutta en kuvitellutkaan niin. Vetoketjut ovat vähän hankalia ommeltavia.

Eilen uni pakeni,

mietin mielessä kaikenlaista yötä myöten. Puolilta öin tein viisi näkkäriä päällysteineen ja könysin sohvalle lukemaan erästä sukuromaania. Pari tuntia siinä vierähti. Ei syödessä, mutta lukiessa ja unta odotellessa.

Kumma juttu,

että vaikka kuinka päätän olla kamalan iloinen ja positiivinen, niin aina en oikein onnistu. Kuten tänä iltana. Mikäs mukavampaa kuin olla kaikessa rauhassa oman kodin lämmössä! Mikään eikä kukaan uhkaa, on suloista kynttilän valoa ja pitkästi iltaa vietettäväksi miten lystään. Sitten ei vaan mikään huvitakaan. Lähes kaikki on kohtalaisen tylsää ja ikävää. Yksin on ikävä elää, vaikka saankin olla oma herrani.

Sainpa kuitenkin nuo kynäkotelot tehdyksi ja koneen jätin pöydälle. Jatkan toisina iltoina, jos siltä tuntuu. Piankos ne illat vierähtävät ahkeroidessa. Täytyykin miettiä, mitä muuta kunnon hommaa voisin tehdä, ettei tarvitse omaa napaa tuijottaa kaiket illat. Siinä ei paljon nauru maita, jos sitä kovin kauan jatkaa.

Pienoisella lenkillä

kävin ja kauppamatkalla poikkesin paikalliselle uudehkolle kirpputorille. Löysin sieltä pari paitaa itselleni. Yhtä hamettakin hypistelin, mutta en ottanut sitä kuitenkaan. Olen tämän syksyn käyttänyt melkein pelkästään farkku- tai yhtä toista hametta. Liekö jokin naisellisuuden esiinpyrkimysyritys tai sen tapainen. En osaa sanoa, mutta pidän hametta niin kauan kuin siltä tuntuu.

Tämän illan

olen kuunnellut Bachia, nyt on Mozartin vuoro. Musiikki on mukava seuralainen, kun ei puhelinkaan paljon laula. En itsekään viitsi olla soittelemassa enkä aina vastailemassakaan. Marraskuun pimeys on todellista, vaikka marraskuussa tapahtuu paljon mukavia asioita: yhden lapseni syntymäpäivä oli viime viikolla, kolmet vielä tulossa tässä kuussa, jos Herra suo. Yksi perheenjäsen on sellainen, jota me kukaan emme ole vielä tavanneet, sillä hän ei ole vielä syntynyt. Kädet ristissä odotan, milloin alkaa tapahtua - ja niin tehnevät muutkin perheessä.

Hannu Mikkosen

saarnan kuuntelin aamulla; hänen opetuksistaan pidän myös tosi paljon. Häntä voi kuulla www.lhpk.fi -sivustolla. Lutherin Mannaa Jumalan lapsille luen joka aamu, tässä maistiaisia tälle päivälle:

Jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä. -Room 8:17

- - punnitse itse, mitä se tietää, että köyhällä ja kurjalla syntisellä on Jumalan edessä niin suuri kunnia, ettei häntä sanota Jumalan orjaksi tai palvelijaksi, vaan Jumalan pojaksi ja perilliseksi. Kuka voisi tällaista kyllin ylistää! Sitä ei voi kuvailla eikä käsittää.

Tässä näkyy nyt kuitenkin suuri inhimillinen heikkoutemme. Jos näet uskoisimme tämän tosissamme ja epäilyksettä, mitä me siis pelkäisimme? Kuka tahtoisi tai voisi meitä vahingoittaa? Jos siis voi sanoa sydämestään Jumalalle: Sinä olet minun rakas Isäni ja minä olen sinun lapsesi, voi todella uhmata kaikkia helvetin perkeleitä ja ilomielin halveksia maailman vastarintaa ja vihaa. Hänellähän on tässä Isässä sellainen Herra, jonka edessä kaikkien luotujen täytyy vavista. hänen tahtomattaan ne eivät voi saada mitään aikaan. Lisäksi hänellä on sellainen perintö ja valta, jota ainoakaan luotu ei kykene vahingoittamaan eikä häneltä riistämään.

Joten mitäs tässä

narisemaan ja valittamaan! Ei mitään syytä. Olen Isäni lapsi ja taivaan perillinen. Jatkuvasti saan olla vain vastaanottamassa hyvää häneltä, sillä kaikki tulee häneltä. Minun ei tarvitse enkä voi antaa hänelle muuta kuin syntini ja ne hän ilomielin vaihtaa kanssani omaan puhtauteensa: sen hän on jo ostanut minulle kalliilla maahan vuotaneella verellään Golgatan ristillä. Tässä uskossa on turvallista elää ja kuolla, vai mitä, arvoisa lukijani!