Kategoriat: Ajankohtaista

2010

Olipas taas mukava päivä! Tosin olen ihan puhki, mutta mitäs siitä, kun on tyytyväinen olo. Meillä oli töissä avoimet ovet tänään, paljon vieraita kävi, oli ylimääräistä tekemistä.

Minua oli pyydetty

jo aiemmin pitämään muskari Vestikseen, mutta ajattelin, että asia on hoidettu muuten, kun siitä ei kuulunut mitään. Varttia vaille kymmenen töissä tulin kauppa-asioilta muina miehinä. Työkaveri sanoi, että minua odotetaan Vestikseen. Lähdin saman tien loikkimaan kotiin. Itse asiassa juoksaisin tuon 400 m, mitä minulla on työmatkaa. Hain kitaran ja lähdin autolla huristelemaan viiden kilometrin päähän.

Tuulet olivat suotuisat, olin perillä kymmeneltä. Paikalla oli kuvaaja ja pääkallonpaikalta työntekijä. Kaikilta äideiltä ja lapsilta otettiin luvat kuvaamiseen ja äänen käyttöön videoinnissa. Setlementti tekee mainosvideota ja lauluhetkemme ylitti uutiskynnyksen, jos niin voi sanoa. Varttitunnin pompin, soitin, lauloin ja heiluin lasten ja äitienkin kanssa. Uskoakseni ja toivoakseni kuvaan tulevat lähinnä lapset ja heidän innostuksensa. Muutama muksu tietenkin makasi piilossa sohvan takana, sillä kaikkia ei kuvaus ja laulaminen miellytä, mutta se ei tahtia haitannut.

Yhtä kuumissani

2010 - kohta taas kukkii!

kuin olin paikalle kiitänyt, myös lähdin takaisin. Huomenna menen samaan paikkaan, pitäisi nyt opetella "viikon laulu", ettei tarvitse aina samoja lauluja jankuttaa, mutta katsotaan, keksinkö mitään. Toisaalta, tutut laulut ovat turvallisia pienille lapsille, aikuisia ne voivat enemmän kyllästyttää.

Kynäkotelojen

ompelusta olen innoissani. Tarvitsen jonkin projektin, johon voin tarttua, kun siltä tuntuu. En ole hyvä pelkästään loikoilemaan, tarvitsen tekemistä. Joidenkin aika kuluu ollessa, minä pidän tekemisestä. Kymmenen olen ommellut.

Paitsi että löysin kaapistani pussillisen Joulun lapsi -paketteihin tarkoittamiani nallukoita, myös varastossa oli aika säkki saippuoita odottamassa paketointia. Voi minua! Ja minä kun niin varoittelin Romantikkojen ryhmäläisiäni, etteivät unohda kaappeihin mitään, mikä on tarkoitettu paketteihin. Nyt on sitten pesämunaa ensi vuoden paketteihin runsaasti. Pitää yrittää tunkea kaikki samaan paikkaan, jos mahdollista.

Tytär kävi lapsineen,

se oli iso ilo. Taas Amandainen puhalteli kukkopillejä innokkaana tapansa mukaan. Luimme myös Kodin Pellervon kaksi numeroa. Hän oli oikein innoissaan niistäkin ja keskittyi tarkasti. Kotona hän oli todennut radiosta kuuluvasta musiikista jotain kriittistä, ei ollut tykännyt. Jälleen hän tarkasti rekisteröi yläkerrasta kuuluvat äänet: mitä siellä tapahtuu. Naapurit eivät voi tehdä mitään etteikö tämä neiti sitä kuulisi!

Päivä vaatii veronsa, siirryn sohvailemaan, mutta kuitenkin siivu Lutherin ajatuksia:

Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat. -1. Kor 1:21

- - turmelus on todellisuutta pyhissäkin. Se vastustaa Jumalan viisautta ja kokee, että Jumala ei kuule syntisen rukouksia, vaan vihaa heitä.

Tämä on lihallisen turmeluksen viisautta, joka vastustaa Jumalan viisautta. - - maailman viisaus on - - Jumalan silmissä täysin arvotonta, jopa silkkaa valhetta ja hulluutta. Oikeaa joskin salattua viisautta on se, että tunnustetaan Jumala yksin vanhurskaaksi ja että me kaikki olemme syntisiä, jotka turvautuvat hänen laupeuteensa, vaikka eivät ole sitä ansainneet. Hän tahtoo tehdä meidät autuaiksi armosta, ilmaiseksi.

Tämä on se Jumalan viisaus. Mutta kirottua on kaikki se, mitä tämän vastaisesti opetetaan, uskotaan ja tehdään iankaikkisen elämän voittamiseksi. Jumalalle kelpaa näet vain tämä salattu viisaus ja voima. -Mannaa Jumalan lapsille

Mukavaa illan jatkoa arvoisa lukijani!