16.10.2016 - Pari sanaa

Terveisiä Ryttylästä

Yksinäisyyden monet kasvot -seminaarista! Anti oli runsas, riittää mutusteltavaa. Koska tulin äskettäin, tässä vain pari ajatusta:

- avioliitto ei ole tae yksinäisyyden poistumiselle. Joku kertoi jopa yksinäisyyden olleen enimmillään epäonnisessa avioliitossa

- yksinäisyys kuuluu ihmisen elämään - syntiinlankeemuksen seurausta sekin! Jos yksinäisyys on kestämätöntä, on tehtävä jotain asian eteen; muutoin on syytä opetella HYVÄKSYMÄÄN YKSINÄISYYTENSÄ.

- on monia tapoja selättää yksinäisyyttä. Jollekin kotieläin voisi tuoda lohtua (minä en aio sellaista ottaa, ei sovi minulle)

Lisäksi puhuttelevia

raamatunkohtia jaettiin luentojen ohessa ja moni niistä osui kohdalleen minullekin, mm. Älä pelkää, minä autan sinua. Kuuntelin Norvannon raamattuopetuksia Psalmeista iltaisin ja siellä erityisesti Psalmin 75-77 selityksessä Norvanto puhui sellaista, josta tein seuraavan johtopäätöksen:

Silloin kun elän arkea, mikään ei tunnu oikein miltään mutta siitä huolimatta toimitan tehtäväni, jolloin Jumala tekee minussa syvää työtään. Eli kun ulkoisesti on mitään sanomatonta, sisällä minussa tapahtuu paljon. Vastaavasti voisi varmaan sanoa, että jos ulkoisesti tapahtuu suuria ja mullistavia asioita, sisäisesti ei voi tapahtua vastaavaa kasvua. Tosin voihan olla, että tapahtuukin, mene ja tiedä.

Joka tapauksessa Norvanto sanoo, että masentuneena ja murheellisena ollessani Jumalan käsi tekee työtään minussa. Oi, miten lohdullista! Kun ei mitään näytä tapahtuvan, silloin juuri tapahtuu suuria asioita. Ihanaa! On siis toivoa! Aina on toivoa!

Sekä meno- että tulomatka

oli myös erityisen hauska. Mennessä sain jutella Eijuun sekä Pamixin kanssa autossa, paluumatkalla lyöttäydyin Axelin ja Irmelin auton takapenkille! Seinäjoen asemalla muuan nuoripari istahti pahaa aavistamatta viereeni lapsosensa kanssa, joka nukkui. Pidin heille avioliitto-opetusta ja kehotin mitä pikimmin kipittämään avioliiton satamaan, jonka he aikoivatkin tehdä. Vahvemmaksi vakuudeksi lahjoitin heille (joululahjaksi aikomani) Räsästen kirjoittaman avioliitto-oppaan. Meillä oli antoisa keskustelu enkä usko, että he paheksuivat sanomisiani, joita minulla riitti runsaasti.

Junassa jatkoin puhumista,

sillä sain hyvää seuraa ja kielenkannat olivat jo sopivasti irrotetut. Paikkani oli nuoren miehen vieressä, hän nosti laukkuni hyllylle ja Vaasassa myös alas. Kävimme pitkän ja perusteellisen hengellisen keskustelun sen jälkeen, kun hän oli ilmaissut, ettei ollut varma, uskooko Jumalaan. Hänelle en antanut kirjallisuutta, mutta lupasin rukoilla. Keskustelimme tunnin aikana myös laajasti monista muista elämän kysymyksistä. Kuvittelen, ettei hänkään sylkenyt perääni. -Aion muistuttaa Jumalaa näistä nuorista: rakas Jumala, pelasta heidät!

Sain vinkkejä

ja ajatuksia, minulle syntyi haaveita ja unelmia, miten voin aikaani käyttää joskus tulevaisuudessa. Oivalsin myös, että minä saan nyt ihan itse miettiä, mitä haluan tehdä elämälläni. Mikä minua kiinnostaa, mihin aion mahdollisesti matkustaa ja muuta sellaista. Olen oikein iloinen uusista tuttavuuksistani.

Tietenkin nukuin

tosi huonosti, en paljonkaan. Mutta eipä se haittaa, sillä mieleni on iloinen ja virkeä - saa nähdä, mikä on tilanne aamulla. Mutta minulla on vain tämä hetki, joten en murehdi huomista.

Eräs tehtävämme oli erään luennon aikana laittaa mieltä painavat asiat kuvitteelliseen romukoppaan, jonka sitten sai antaa Jeesukselle. Minulle tuli koriin vain yksi asia, mutta se oli painava: omat syntini, pahat sanani ja rakkaudettomuuteni. Ne sain antaa pois ja luotan, että saan vaeltaa vapaana eteenpäin - tosin aina uudelleen ja uudelleen luovuttaen syntini Jeesukselle. Niitähän riittää hamaan hautaan asti. Muut asiat minulla ovat tällä hetkellä hyvin, en murehdi.

Mukavaa syyslomaa, arvoisa lukijani, tai työviikkoa tai eläkepäiviä - mitä kenelläkin sitten onkaan edessä!

Ja Herra itse käy sinun edelläsi, hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua eikä hylkää sinua; älä pelkää äläkä arkaile. -5 Ms 31:8

jk. Siitäkin tuli iso ilo, kun lapsenlapsi soitti ja saimme jutella pitkät tarinat...