03.09.2016 - Tässä on tie, sitä käykää!

Päivä lapsenlapseni

kanssa. Puolet lapsistani sekä yksi miniä harrastaa liitokiekkoa, ultimatea, ja heillä on pelejä viikonlopun ajan Vaasassa. Minä lupauduin hoitelemaan tyttärentytärtä ja mukava päivä meillä olikin. Hän on suloinen ja kiltti 1,5 vuotias, puhuu ja touhuaa, syö itse ja suhtautuu luottavaisesti mummoonsa. Olemme hyviä kavereita.

Viime yönä

kuitenkin valvoin pitkään. Viikko oli raskas, perjantaiaamuna rukoilin voimia itkun kanssa, että jaksan päivän iltaan ja ihmeellisesti jaksoin. Mutta kun työputki katkesi, vapaa viikonloppu edessä, uni ei tullutkaan. Ilman työtä tulisin sekopäiseksi, olen kiitollinen työpaikastani!

Pian kipaisen saunaan,

sitten nukkumaan, jos hyvin käy. Aamulla polkaisen messuun pyörälläni.

Vasta perjantaina

ennätin ja jaksoin uimaan, viikolla en ollenkaan. Tänään kävin myös, merivesi on vieläkin 16-asteista.

Sisimpäni laulu oli aamulla virsi 318, eikä ensi kertaa:

Surutyöni

jatkuu, mutta en tiedä, miten pääsen eteenpäin, kuinka osaisin surra sen, mitä surra pitää, sillä jotain painolastia on plakkarissa. Senpä takia varasin ajan itselleni keskustelemista varten, maanantaina saan mennä juttelemaan. Aina voi olla hyötyä, jos itselle vieras, ulkopuolinen henkilö kuuntelee ja kommentoi. Odotan Jumalan apua, hän puhuu tavalla ja toisella.

Iloa sinulle, arvoisa lukijani!